Tänään keksityin saattamaan opintojani loppuun ja liikunta jäi
yhteen rauhalliseen kävelylenkkiin kaverin kanssa. Päätinkin siis pohtia
kehokuvaani.
Olen tässä viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, miten
eritavalla itsensä voi nähdä peilistä. Yhtenä kertana peilistä katsoo takaisin
lihava ja saamaton ihminen. Toisinaan taas saatan keskittyä ihailemaan
esimerkiksi pientä hauistani tai kauniita nilkkojani. Joskus kokonaiskuvakin
miellyttää silmää enemmän kuin toisinaan.
Ikinä minua ei ole inhottanut katsoa itseäni peilistä ja olen
ollut sinut oman peilikuvani kanssa. Monelle ylipainoiselle tyypillistä peilin
välttelyä en ole koskaan harrastanut. Olen aina jollain tapaa ollut tyytyväinen
itseeni ja ulkonäkööni. Ehkä kohtuullisen vahva itsetuntoni vaikuttaa siihen,
etten ole ikinä hävennyt itseäni ulkonäkösyistä. Ulkonäkö on ollut lähinnä
välttämätön paha.
Tokihan voisin olla kauniimpi, mutta kuka nyt ei löytäisi
itsestään jotain epämiellyttävää kohtaa. Kun kerran olen tyytyväinen itseeni,
en osaa ahdistua toisten ihmisten kommenteista. Läski kommentteja olen kuullut
ison liudan, mutta lähinnä suhtaudun niihin toisen käytöksen huonoutena.
Harvoin minä niistä olen itseeni ottanut, ainakaan mitään pysyviä henkisiä
vammoja en ole saanut.
En tiedä, kuinka paljon oma suhtautuminen vartalon ulkomuotoon
vaikuttaa, mutta en juuri huomaa painonpudotuksen muutoksia vartalossani.
Vaikka vyötärönympäryksestä on hävinnyt lähes 10 cm ja painoa sen 12 kg, en
huomaa eroa ulkomuodossani. Muut ihmiset kyllä väittävät, että eron huomaa,
itse en sitä huomaa. Selitykseksi tähän ei oikein käy, että katselen
kroppaani pelistä jatkuvasti. Itse asiassa en edes katsele. Hiusten asentoa
voin katsoa tai naamaa, mutta todella harvoin katson koko kroppaa pelistä,
vaikka kokovartalopeilistä hiuksiani katselisinkin.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
tiistai 4. lokakuuta 2011
Laiskotus
Tänään on taas ollut sellainen päivä, että takamuksen
nostaminen tietokoneen äärestä on ollut lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Juoksuohjelmassa olisi ollut juoksupäivä ja salillekin olisi ollut syytä
hankkiutua. Mutta kerta kaikkiaan ei huvittanut. Ei huvittanut edes sitä vähää,
että kokisin syyllisyyttä liikkumatta jättämisestä. Teki mieli jättää blogikin
päivittämättä, mutta sille laiskotukselle en antanut periksi.
Eli lepopäivä tästä tuli - ja jos yhtään vanhat merkit
pitävät paikkansa, niin tulee huomisestakin. Nimittäin suunnitelmissa on
viimeinen koulutehtävä, joka käytännössä tarkoittaa parin sadan kilometrin
autossa istumista ja mukavia juttutuokioita tuttavien kanssa. Illalla, jos
viitsi, käyn uimahallilla, katsotaan viitsinkö.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Pumppipäivä
Koska tämä viikko menee enemmän autonratissa kuin kotosalla, päätin aloittaa viikon rankalla lihaskuntotreenillä. Eli kävin pumpissa rääkkäämässä koko kropan läpi. Tänään uskalsin laittaa jonkin verran painojakin jo tankoon. Ensimmäisellä kerralla tein kaikki liikkeet pienimmillä painoilla. Nyt laitoin ylävartalon ja käsien liikkeisiin enemmän painoja ja hyvin onnistui. Olkapäät olivat taas vähän äkäiset olkapääliikkeissä ja ne teinkin lähinnä tyhjällä tangolla. Vaikkei vertailuita toisiin pitäisi tehdäkään, totesin, että käytän jalkaliikkeissä muihin verrattuna hyvin pieniä painoja ja toisaalta yläkropassa ja etenkin rintalihaksissa samoja painoja kuin muut. Minä olen pitänyt jalkalihaksiani hyväkuntoisina.
Kävin sitten vesijuoksemassa jumpan jälkeen. Alun perin ajattelin käydä uimassa rauhallisen vaparitreenin, kun pahimmat mehut ovat poissa. Altaassa oli niin paljon väkeä, etten viitsinyt yrittääkään änkeä uimaradoille vaan tyydyin juoksemaan. Oli niitä vesijuoksijoitakin altaassa ihan riittämiin, mutta samalle radalle mahtuu ainakin tuplaten juoksijoita. Kun vauhtikin on hitaampi, on helpompi olla törmäilemättä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Kevyen rauhallinen päivä
Aamupäivällä käytiin kaverin kanssa treenailemassa koiria. Hyvää
häiriötreeniä oli tarjolla. Usko koiraan kasvoi taas - ei se häiriöistä välitä,
jos minä en välitä. Muuten mukaan mahtui hauskoja ja yllättäviä tilanteita, ihan
tuttua tavaraa tuon koiran kanssa. Oman liikunnan kannalta homma meni hyväksi
selän liikkuvuus- ja ryhtiharjoitukseksi. Pakko oli pitää ryhti kasassa ja
toisaalta taivutella selkää hassuihin asentoihin ja poimia tavaroita maasta.
Iltapäivällä löydettiin äidin ja koiran kanssa ihan uusi omakotitaloalue. Ajateltiin käydä katsomassa, mitä läheisen pulkkamäen vieressä tehdään, kun tie on ollut poikki kesästä saakka. No sieltähän löytyi uusi tien pohja, joka tietenkin piti käydä katsastamassa. Tien mutkan takaa löytyi liuta omakotitontteja ja lähes sama määrä rakenteilla olevia omakotitaloja. Kivan oloinen omakotitaloalue sinne on rakentumassa ja ihan hyvälle paikalle. Onpahan jatkossa lenkeille mielenkiintoinen kohde, kun voi käydä katselemassa talojen edistymistä.

lauantai 1. lokakuuta 2011
Jalkojen kiusaamista
Tänään oli taas jalkarääkkipäivä. Aamulla aamupalan jälkeen lähdin suorittamaan päivän hölkkälenkkiä, eli kahta neljän minuutin hölkkäpätkää. Tällä kertaa sykkeet eivät heti pompanneet taivaaseen vaan sain hölkätä pätkät ihan reilulla askeleella. Kaikkiaan lenkille kertyi taas pituutta kolmisen varttia ja kauniista säästä olisi voinut nauttia pidempäänkin.
Kotiin päästyäni päätin painua saman tien salille tekemään jalkatreenin, ettei tarvitse jatkuvasti suihkussa ravata. Päätin tänään treenata jalat, koska käsissä tuntui vielä hieman yläkropan treeni. Tavallisuudesta poiketen muokkasin jalkatreenin järjestystä siten, että kokojalkojen liikkeiden jälkeen tein ensin pohkeet ja vasta sitten reisien lihakset. Pohkeet tahtovat jäädä vähemmälle huomiolle treenissä, kun ensin on tehnyt muut jalkojen lihakset huolella. Tänään oli siis pääpaino pohkeilla ja rankan treenin niille sainkin tehtyä.
Iltapäivälle olin vielä suunnitellut kauppareissun, mutta saimmekin kaverin kanssa idean lähteä aamulla treenaamaan koiria. Aikaista aamuherätystä välttääkseni ajelin vanhemmille jo tänään illalla. Koska vietän viikonlopun äidin ruuissa ja ensiviikonkin hyvin liikkuvasti ympäri Etelä-Suomea, muodostui tämän päivän kauppareissu turhaksi ja vältin jälleen höytyliikunnan. En edes muista, koska olisin viimeksi käynyt kävellen kaupassa. Tilanne pitää ehdottomasti korjata pian.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)