maanantai 10. lokakuuta 2011

Uimakoulu

Ilmoittauduin varasijalle vapaauintiuimakouluun jossain kohti alkusyksystä. Silloin ryhmässä oli jäljellä enää varapaikkoja ja iloisesti unohdin koko asian. Kunnes tänään aamulla seitsemän jälkeen tuli puhelimeen viesti "sinulle on vapautunut paikka tekniikkauimakoulussa tänään ja torstaina". Hetki piti muistella, että mikä juttu tämä oikein on. Tein sitten muutoksia tämän viikon liikuntaohjelmaan, koska pakosta tulee pari uintikertaa.

Ensimmäinen kerta oli sitten tänään. Käytiin läpi tekniikkaa. Ensin opeteltiin potkimaan, sitten hengittämään ja lopuksi vielä käsivedot. Eli periaatteessa koko vapaauinnin tekniikka käytiin läpi. Ajatus tekniikasta oli olemassa, mutta kyllä sitä kehitettävää kovasti on. Tärkeintä on vaan muistaa uida rauhassa eikä repiä liikaa - vauhti ei kasva rehkimisellä yhtään, mutta sykkeen saa nousemaan ihan taivaisiin.

Aamupäivällä kävelin terveyskeskuksen ja verikokeiden kautta salille. Päivän rääkin kohteena olivat kädet ja olkapäät. Selvästi huomasi, miten vähälle treenille olkapäät ovat jääneet. Nyt päätin aloittaa treenin olkapäiden kiusaamisella ja todella pienillä painoilla joutui sarjat tekemään. Olkapäiden jälkeen tsemppi ei oikein enää riittänyt muiden lihasten treenaamiseen, mutta sain niillekin jotain treeniä tehtyä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kaunis syyspäivä

Tänään olen saanut viikon teemasta poiketen tehtyä kohtuullisen liikuntapäivän. Aamupäivällä käytiin metsässä tekemässä puolentoista tunnin kävelylenkki. Pitkä ja todella rauhallinen liikuntaharjoitus oli tarjolla. Sieniä kerättiin yksi pienehkö korillinen, joten paikallaankin tuli oltua. Kaikkiaan virkistävä tulipa tehtyä lenkki kivassa syyssäässä. Hiukan olisi juoksujalkaa kutkutellut, mutta kunnon kenkien puutteessa kävely sai riittää.

Iltapäivällä innostuin käymään salilla ennen kauppaan menoa. Tällä kertaa yritin värkätä yläkropan treeniä, mutta treeni jäi osaltaan melko torsoksi. Kipeä ranne vaikeutti kovasti etenkin rintalihasten treenaamista. Olkapäitä en edes yrittänyt tehdä. No sain joka tapauksessa tehtyä edes jotain lihaskuntotreeniä tällekin viikolle.

Alkuverryttelyn tein taas polkupyörällä. Jostain syystä sykemittari asetti sykerajat todella matalalle. Edelleen kovasti epäilen jotain oireetonta flunssaa elimistössä. Tiedän, että kipeänä ei saisi treenata, mutta toisaalta kun varsinaisia oireita ei ole. Sykemittari ja laiskotus ovat oikeastaan ainoat asiat, jotka ovat epänormaaleita. Laiskotus ja väsymys on selitettävissä niin miljoonalla asialla, että en oikeasti osaa pitää niitä flunssan oireena. Lisäksi sykemittari on aina pyöräharjoituksiin antanut minulle matalammat rajat kuin esim. kävelylenkille ja nyt pohjalla kuitenkin oli tuo metsälenkki.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Erilaista liikuntaa

Tänään lähdimme koiran kanssa aamulla kauan ennen auringonnousua kohti tottelevaisuuskoetta. Perillä olimme heti kahdeksan jälkeen ja suorituksetkin alkoivat yhdeksältä. Kotiin tuomisina oli se, mitä lähdettiin hakemaan: ykköstulos. Mielenkiinnosta laitoin suorituksen ajaksi sykemittarin ja yllättävän suuria lukemia se näytti: vartin suorituksen aikana kului kolmisen sataa kaloria - eli ei se ihan turhaa huvia liikuntamielessäkään ole.

Iltapäivällä sain puhuttua itseni uimaan. Yhtään ei olisi huvittanut ja lähteminen oli todella vaikeaa. Selvisin kuitenkin altaaseen ja uin reilun vartin. Ei vaan uinti kulkenut eikä tuntunut hyvältä. Jännästi koko viikko on mennyt jonkinlaisessa liikuntaväsymyksessä. Ympärillä ihmiset sairastelevat flunssaa, joten olen miettinyt, olisiko itselläkin joku sellainen elimistössä ja reumalääkkeet estäisivät kehon normaalit flunssareaktiot. Vai onko tämä vain syysmasennusta. Joka tapauksessa tällä viikolla on todella monta kertaa joutunut pakottamaan itsensä liikkeelle.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Kävelyä ja venyttelyä

Aamulla ajattelin, että käyn salilla ja uimassa. Pohdiskelin, että käynkö uimahallin salilla vai omalla salilla. Riittävän pitkään, kun pohdin tätä, kaveri ehdotti, että mennään syömään. Syömisen jälkeen lähdin kyllä ajelemaan, mutta sujuvasti päätin uimahallin kohdalla olla menemättä sinne. Eli en siis uinut enkä käynyt salilla.

Iltasella puhuin sitten äitini kävelyseuraksi pihalle ja kävelimmekin vajaan tunnin lenkin. Lenkin jälkeen venyttelin koko kropan huolellisesti läpi. Selkäjumpan tein jo aamupäivällä, koska selkä hieman jäykisteli. Selkeästi selästä kyllä huomaa, jos jumppaaminen jää vähemmälle. Pitäisi vaan päivittäin muistaa repäistä se vartti ja tehdä liikkuvuusharjoitteet. Kummasti se vaan tahtoo unohtua, kun selkä on paremmassa kunnossa.

torstai 6. lokakuuta 2011

Liikkeellä

Pari päivää on mennyt aika vähällä liikunnalla ja sen kyllä huomaa ainakin mielialassa. Kovin on ollut masentunut fiilis koko päivän ja hieman haikeakin olo. Kävin eilen todennäköisesti viimeistä kertaa terveysasemalla, jonka henkilökunta on elänyt tämän reuman ilot ja surut kanssani. Nyt sitä sitten ollaan "omillaan". Kovasti tuli positiivisia sanoja siltä suunnalta ja onnentoivotuksia.

Aamupäivällä kävin uimahallin kuntosalilla ja tein alkuverryttelyt kuntopyörällä. Poljin matalilla sykkeillä puolisen tuntia ja totesin, että triathlon kuntoon on vielä matkaa ja paljon. Pitää vaan yrittää talvi aktiivisesti pyöräillä kuntopyörällä, jotta saa sen pyöräilykunnonkin kohoamaan. Ei se mahdottomuus voi olla, opinhan juoksemaankin. Työtä vaan on tehtävä ja oikeasti muistettava, miten pohjalta lähdetään.

Salilla treenasin jalat. Koska en taaskaan ollut omalla salilla, jalkatreeni ei ollut kovin tehokas. En pysty ymmärtämään, miksi jalkojen treenaaminen tehokkaasti uudemmissa ja hienommissa laitteissa tuntuu olevan kovin vaikeaa. En vain saa samalla tavalla puristettua viimeisiä voimia lihaksista kuin kotisalilla. Toki taas tilanteeseen vaikutti, että väkeä oli melko paljon enkä oikein kehdannut puuskuttaa ihan täysillä. Omalla salilla senkin jo kehtaa tehdä.

Illalla kotona jumitin jonkin aikaa koneen ääressä pohtimassa kävisinkö päiväunille. Päätin kuitenkin lähteä vesisateeseen lenkille. Juoksukoulu olisi varmasti sanonut juoksulenkistä jotain, mutta en viitsinyt alkaa miettimään, mitä olen juossut viimeksi ja mitä pitäisi tänään juosta. Niinpä päätin lähteä täysin sykemittarin ohjaamalle lenkille. Lenkistä tulikin sitten noin neljän kilometrin lenkki, josta matkallisesti hölköttelin ehkä puolet. Menin intervalliperiaatteella, eli juoksin sykkeet kunnonkohotussykealueen alarajalta ylärajalle ja sitten kävelin, kunnes sykkeet taas putosivat. Todella lyhyitä pätkiä tänään oli tarjolla, mutta sykerajat olivat melko alhaiset ja muutenkaan oma olo ei ollut niin kamalan energinen. Tuli kuitenkin vajaa tunti sateessa liikuttua ja mielialakin parani kummasti.