lauantai 15. lokakuuta 2011

Turistina opiskelukaupungissa

Kaveri juhli syntymäpäiviään ja kutsui minutkin kylään. Päätin lähteä reissuun lomailu asenteella ja otin oikein hotellihuoneen, jotta ei tarvitse yötä myöten ajella kotiin. Sää oli mukava ja päädyin lähtemään hyvissä ajoin. Päädyin katselemaan kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä - Saimaan kanavaa ja satamaa. Kumpikaan ei liene parhaimmillaan lokakuun puolessa välissä, mutta silti oli mielenkiintoista katsella nähtävyyksiä turistin näkökulmasta. Miksi ihmeessä oman kotikaupungin nähtävyyksiin tutustuminen jää niin helposti tekemättä?

Illalla rentouduin sitten hyvässä seurassa. Oli todella mukava istua iltaa ja jutustella aikuisessa seurassa. Vaikka lähteminen tuntui kovin vaikealta, niin kyllä teki hyvää. Todellakin kannatti lähteä.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Treeniä salilla

Tänään ennätin toista kertaa tällä viikolla salille. Päivän teemana olivat jalkojen lihakset ja tavallisesta treenistä poiketen päätin aloittaa pohjelihaksilla, koska usein ne jäävät vähemmälle huomiolle treenin viimeisinä lihaksina. Alkuun tein kyllä kyykyt, mutta yksittäisistä lihaksista aloitin pohkeilla. Kumman paljon sai pohkeisiin laittaa painoja ennen kuin tuntui missään. Jalkojen rääkin jälkeen tein vielä vatsa- ja selkälihakset.

Illalla äitini puhui minut lenkille. Yleensä perjantaisin käydään tämä keskustelu toisinpäin, mutta nyt minut sai puhua ympäri. Vajaan tunnin lenkki käveltiin ja samalla puhuttiin monen monta asiaa halki. Kyllä äiti on viisas nainen.

torstai 13. lokakuuta 2011

Uimakoulu, osa kaksi

Tänään oli sitten vaparikoulun toinen ja viimeinen päivä. Ennen ohjattuja harjoituksia uin hetken aikaa itsekseni ja löysin jotain pieniä palasia rentoon uintiin. Kurssilla sitten harjoiteltiin lähinnä räpylöiden kanssa ja kovasti hyvin sitä tekniikkaan sai uusia ulottuvuuksia. Käsivedossa on vielä paljon harjoiteltavaa, mutta luulen, että sain tuolta kurssilta sen, mitä hainkin: ne omat ongelmakohdat, joita voi harjoitella itsenäisesti. Muutama kiinnostavan oloinen treenivälinekin mahtui joukkoon, joten jossain kohti uimavälinekauppaan käy tieni - räpylät eivät ole ensimmäinen ostos.

Iltapäivällä tein ihan omaehtoisesti pitkän ja rauhallisen venyttelyn sekä ahnehdin liikkuvuusliikkeitä. Vähän oli jumia yläselässä, joten pitää taas aktivoitua jumpan suhteen. Selvästi selän jumppaamisen kanssa huomaa kausiluontoisuutta. Kun selkä yhtään oireilee niin jumpan muistaa tehdä, mutta ilman oireita se vaan jää. Toisaalta onneksi jumppa on kuitenkin helppo ja auttaa nopeasti, joten suurta vahinkoa ei tapahdu, vaikka se jäisikin joskus tekemättä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Tehovenyttelyä

Tänään oli vuorossa taas voima&venyttely-jumppa. Vakiovetäjä oli poissa ja tilalla oli sijainen. Sijainen aloitti jumpan tasapainoharjoituksilla ja jatkoi pitkäkestoisilla venytyksillä. Tämä jumppa oli juuri sitä, mitä oletin saavani, kun ensimmäisen kerran jumppaan menin. Nyt kuitenkin havaitsin itsessäni muutosvastarintaa. Olisin halunnut sellaisen aikaisempien tyyppisen jumpan, missä oikeasti hiki lentää ja tietää tehneensä. Toisaalta tulipa kerrankin venyteltyä kunnolla, joten ei tunti hukkaan mennyt.

Jumpan jälkeen pulahdin uima-altaaseen ja muistelin vartin maanantain uimakoulun oppeja. Hurjasti on muistettavaa, mutta kummasti sitä rupeaa huomaamaan itse omassa tekniikassa virheitä ja osaa niitä korjatakin. Hirvittävän suurta muutosta en huomaa, mutta harjoitteluahan liikeratojen muuttuminen tarvitsee. Opettajan mukaan vapaauinnissa tärkeintä on rentous. Kummasti se rentous vaan unohtuu, kun keskittyy esimerkiksi hengitykseen tai käsien liikkeisiin uinnin aikana. Ehkä tämä paketti kuitenkin saadaan joskus vielä paketoitua nautittavaksi tavaksi liikkua vedessä.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Pitkä kävelylenkki

Tälle päivälle olin suunnitellut lenkin, jossa kävelen pääosan ja hölkkäilen mielen mukaan sinne sekaan. Lopputuloksena oli reilun tunnin kävelylenkki, jonka aikana hölkkäsin muutaman lyhyehkön pätkän. Syystä jostain sykkeet olivat taas korkealla, joten hölkkäpätkät jäivät todella lyhyiksi. Tietenkään mäkinen lenkkireitti ei helpottanut tilannetta. Lisäksi lenkin kauimmaisessa nurkassa päkiänivelelläni oli mielipide liikkumisen suhteen. Kun sain jalan puhuttua ympäri, taivas repesi ja vettä satoi vartin verran niin paljon kuin taivaasta mahtui. Kotiin siis pääsin litimärkänä ja jalkavaivaisena.