Nautiskellen salilla

Tänään sain viimeinkin raahauduttua salille ja treenin kohteeksi valikoituivat kädet. Kotoa lähteminen oli todella hankalaa, mutta kun pääsi treenin makuun, niin olo oli todella mahtava. Kerrankin jaksoin keskittyä olkapäiden treenaamiseen, eikä se vienyt paukkuja muiltakaan lihaksilta.

Jostain syystä salitreenit ovat jääneet melko vähiin viimeaikoina ja silloin harvoin, kun salille eksyy, ei oikein löydy sitä hyvää tsemppiä. Samalla mietin, että kehittyminen on selvästi hidastunut. Tosin viisaammat sanovat, että alkuun kaikki kunto kasvaa rytisten ja alun jälkeen vauhti hidastuu reilusti. Niin ja olihan minulla se flunssakin parisen viikkoa sitten, joten siitäkin palautuminen lienee edelleen käynnissä. Kaikista hyvistä selityksistä huolimatta motivaatio on välillä koetuksella.

Ulkona syöminen

Tänään olen sitten nautiskellut eilisen liikuntapäivän saldosta. Koko päivä on mennyt kuin horroksessa eikä liikkuminen ole juuri kiinnostanut. Nyt iltasella rupeavat vielä lihakset kipeytymään, joten voi olettaa, että huomenna olo on todella jäykkä.

Tänään käytiin koiran kanssa kävelemässä harjulla. Jostain syystä tuolta harjulta tuntuu löytyvän aina positiivinen fiilis. Tänäänkin keli oli erittäin harmaa ja utuinen. Oli vielä liikkeellä illan hämärtyessä, joten lähtökohtaisesti keli oli hyvin masentava. Kun katseli udun läpi kaupungin yli merelle, tuli kumman hyvälle mielelle. Merelle ei edes tuollaisella kelillä näkynyt. Silti mieli piristyi huomattavasti. Muistin taas, miksi pidän tästä kaupungista niin hurjasti.

Pohdiskelin lenkillä myös painonpudotuksen haasteita. Huomasin alkuviikosta Savon reissulla, että ulkona syömisestä tulee pidemmän päälle huono olo. On todella vaikeaa osata syödä järkeviä määriä, kun tilauksen joutuu tekemään listalta. Itse tekemäni ruuan kanssa olen melko hyvin oppinut arvioimaan tarpeellisen määrän ruokaa. Ulkona syödessä kuitenkin tuntuu, että kohtuus ei pysy asiassa mukana.

Tiistaiaamuna pohdin tätä hotelliaamiaisella. Normaalisti kotona syön aamiaiseksi puuroa marjoilla, muutaman hedelmän ja kupin kahvia. Hotelliaamiaisella havahduin kolmannen lautasen kohdalla. Olin siinä kohti syönyt sen aamupuuron lisäksi pekonia, juustoa, leikkeitä, pari karjalan piirakkaa, munavoita. Kolmannella lautasella oli viinirypäleitä, omena ja kahvipulla. Kaiken tämän ahdoin itseeni noin puolessa tunnissa - normaalisti aamiaisen tuhoamiseen menee vähintään tunti.

Saman ilmiön kanssa taistelin pyöriessäni Kuopion torilla kalakukko repussa. Nimittäin jotain ruokaa piti saada, mutta oli todella vaikea päättää, mitä tarvitsi. Äkkiseltään löysin siitä järkevältä etäisyydeltä puolen kymmentä pikaruokapaikkaa. Kävin ainakin kolmen ovella ennen kuin päädyin täytettyyn leipään. Tämän jälkeen pohdiskelin, miten kiva olisikaan saada kahvia ja jotain makeaa. Päädyin kuitenkin ensin kävelemään asemalle. Asemakahvilasta ajattelin ottaa sen jälkiruokakahvin. Tarjolla ei vaan ollut mitään houkuttelevaa leipomusta, joten päädyin ostamaan kahvin seuraksi omenan. Kahvia nautiskellessani totesin, että ratkaisu oli todellakin oikea.

Nämä ovat niitä haasteita, joiden kanssa tulen kamppailemaan vielä pitkään. Nyt uskallan jo sanoa, että kotona osaan syödä kohtalaisesti sen mukaan, mitä kroppa tuntuu tarvitsevan ja muutenkin huolehtimaan sopivasta ruokavaliosta. Ongelmia tulee, kun itse ei tee ruokaa tai kun yrittää syödä järkevästi kodin ulkopuolella. Onneksi pidempiä reissuja tulee tehtyä harvemmin ja yhden päivän herkuttelusta ei tule samanlaista oloa kuin pidemmästä syömisestä.

Liika on liikaa

Näköjään minulle kohtuudessa pysyminen on viime aikoina muodostunut yllättävän vaikeaksi. Tänään oli taas sellainen päivä, että liikunnan annostelu meni aikalailla yli. Aamupäivällä käytiin koiran kanssa tekemässä noin tunnin lenkki, josta taisin hölkkäillä rauhakseen enemmän puolet. Jostain syystä tänään sykkeet olivat taas alhaalla ja kroppa tuntui toimivan todella hienosti. Niinpä siis innostuin juoksemaan. Lähinnä yhtään jyrkemmät ylämäet kävelin, muuten pysyivät sykkeet järkilukemissa. Ehkä se juoksukuntokin sieltä jossain kohti löytyy.

Iltapäivällä innostuin sitten tekemään pitkät ja rauhalliset venyttelyt. Yllättävän vähän paikat olivat jumissa, vaikka olen luvattoman huonosti jumppaillut tuota selkää viime aikoina. Toisaalta onhan se tuntunut jäykältä, mutta koska kipu on lähes tyystin loistanut poissaolollaan, niin venyttelykin on unohtunut. On paljon helpompi löytää aikaa sille venyttelylle, kun sen vaikutuksen huomaa konkreettisesti.

Illalla sitten painuin vielä viikon "pakolliselle" jumpalle. Tällä erää aiheena oli pumppi ja vakio-ohjaaja oli poissa ja tilalla oli sijainen. Tällä erää sijaisen ohjelma oli huomattavasti kevyempi kuin vakkarin. Toisaalta uskalsin ensimmäistä kertaa lisätä useimpiin liikkeisiin melko reilusti painoja, joten tuskin jumppa jäi liian kevyeksi.

Jumpan jälkeen ajattelin vielä käydä pulahtamassa uima-altaassa uimassa muutaman altaanvälin loppuverryttelyksi. No uin sitten vajaan puolitoista kilometriä ja aikaa meni puolisen tuntia. Eli todellakaan en uinut rauhallista ja rentoa loppuverryttelyä vaan painoin menemään oikeasti kovaa. Kun kömmin ylös altaasta, niin totesin, että kroppa on aika loppu. No toivottavasti ensi yönä nukuttaa.

Kävelyä

Tänään olen sitten keskittynyt hoitamaan valmistumiseen liittyviä asioita ja kävelin erilaisten lappujen perässä ympäri kaupunkia. Lopputuloksena tuli käveltyä vajaa tunti kohtalaisilla sykkeillä. Illalla jatkoin kävelyä vielä koiran kanssa ja loppuillasta jalat olivatkin sitten aika puhki.

Reuma ei tänään ole ollut ihan niin aktiivinen kuin parina edellisenä päivänä, mutta kyllä sekin on olemassa olostaan ilmoitellut. Jalat tosiaan tuntuivat väsyvän normaalia nopeammin ja kädetkin jäykistelivät pitkin päivää. Toivottavasti piikin huippu on kuitenkin taittunut ja palataan taas normaaliin arkeen, eikä tauti hidastaisi liikkumistakaan.

Savon sydämessä

Juuri, kun sai edelliset opinnot loppuun, on aika suunnitella seuraavaa siirtoa elämässä. Tähän siirtoon liittyy töiden hakemisen lisäksi myös pohdintaa siitä, haluanko tehdä insinöörin töitä. Koska elämässä voi tehdä useita siirtoja yhtä aikaa, päädyin hakeutumaan sosiaali- ja terveysalalle. Kutsu soveltuvuustesteihin napsahti postilaatikkoon parisen viikkoa sitten ja vei insinöörin Savon sydämeen kalakukkojen kaupunkiin.

Koska matka oli kohtalaisen pitkä otin tilanteen matkailun kannalta ja lähdin jo eilen hyvissä ajoin junailemaan, jotta saisin viettää iltaa Kuopiossa. Melko vähäiseksi jäi kaupunkiin tutustuminen. Päädyin kuitenkin muikkuravintolaan nauttimaan muikuista. Liikuntaakin ajattelin hyötyliikunnan lisäksi - kävin katsomassa hotellin kuntosalin. Edes salivaatteita en viitsinyt vaihtaa.

Tänään olikin sitten päivän täydeltä soveltuvuuskokeita. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, vaikkei opiskelupaikka aukeaisikaan. Onpahan kerran tullut harjoiteltua lippusten täyttelemistä ja saa kuviosta ihan kirjallisen palautteenkin, joten oletettavasti tilanteen voi ottaa omaan itseensä tutustumisena.

Hyötyliikuntanäkökulmasta tämä päivä oli huomattavasti parempi. Aamusella kävelin hotellilta koululle ja testien päätyttyä hieman mutkien kautta junalle. Aamulla sykkeet nousivat jostain syytä todella herkästi. Yhdessä loivassa ylämäessä ihmettelin, kun henkeä rupesi ahdistamaan ja vilkaisin sitten sykemittaria - 183 lyöntiä minuutissa. Mielestäni en edes kävellyt kovaa, mutta hidastin tahtia entisestään. Iltapäivällä sykkeet olivatkin sitten huomattavasti matalammat. Toisaalta jalat olivat sen verran kipeät, että tahti hidastui senkin takia.