maanantai 21. marraskuuta 2011

Istumista ja pumppia

Olen kaksi viikkoa työnhakukurssilla ja jo ensimmäinen päivä tuntui selässä oikein mojovalta. Siis siitä huolimatta, että tietoisesti seisoin tai kävelin kaikki tauot. Lisäksi ihan tarkoituksella kävelin aamulla koiran kanssa reilusti normaalia aamulenkkiä pidemmän lenkin ja vielä koulutuspaikkaan. Huomisaamuna ajattelin kokeilla aamuhölkkää, jos jalat vaan sallivat.

Illalla kävin sitten pumpissa. Tänään oli sellainen olo, että useimpiin liikkeisiin olisi voinut laittaa reilusti enemmän painoja. Nämä siitä huolimatta, että aika moneen laitoin jo enemmän kuin edellisellä kerralla tämän vetäjän jumpissa. Tässä tulee vaan vastaan se, että kun käy vain muutaman kerran kuussa ei edes muista paljon painoja on ollut.

Sellaisen mielenkiintoisen havainnon tein, kun vertailin omia painojani kanssajumppaajien painoihin. Jalkaliikkeissä minulla oli järjestää reilusti vähemmän painoa, mutta sitten ylävartalon ja kädet tein vähintään samoilla painoilla, tietyissä liikkeissä jopa reilusti painavammilla kuin vertailuni kohteet. Kotimatkalla pohdin moista ja tulin siihen lopputulokseen, että elopainoni aiheuttaa melkoisesti lisärasitusta jalkojen lihaksille. Eli saattaa hyvinkin olla, että jalkani tekevät jopa enemmän töitä kuin sen viereisen normaalipainoisen jalat.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

8 satunnaista asiaa itsestäni

Kaveri heitti haastella, joka oli todella kiinnostava. Niinpä tavoistani poiketen otin haasteen vastaan, vaikken sitä eteenpäin lähetäkään. Lisäksi tämä haaste luultavasti poikkeaa ainakin osin blogin aiheesta, mutta itsetutkiskelu lienee aina paikallaan.

1. Minulle on huomauteltu lapsesta saakka matalista jalkaholveista ja vasta nyt asialle katsotaan aiheelliseksi tehdä jotain.

2. Liikuin tästä kunnonkohotusprojektistani ensimmäiset kolme kuukautta pakolla ennen kuin totesin olevani koukussa liikuntaan.

3. Olen hyvin kärsimätön tulosten suhteen. Kaiken pitäisi näkyä heti tai viimeistään huomenna. Kuukauden päästä on jo tosi kaukana

4.  Minun on todella vaikea kuunnella tautiani. Jos olen päättänyt lähteä tunnin hölkälle, niin saan käydä todella suuren taistelun itseni kanssa, että saan jättää lenkin välistä tai lyhentää sitä - vaikka joka askel sattuisi todella.

5. Teen syömisistäni itselleni aivan liian vaikeaa, vaikka ulospäin yritänkin väittää, että syön rennosti enkä stressaa.

6. Inhoan ryhmäliikuntaa enkä voisi kuvitellakaan lähteväni porukassa juoksulenkille. Koen ne tilanteet kilpailuksi ja itseni reilusti muita huonommaksi. Siksi puurran mieluummin yksinäni ja haen ryhmäliikunnasta vain uusia ideoita.

7. Lapsena ja nuorena toivoin salaa, että minulla puhkeaisi joku krooninen sairaus, ettei aina tarvitsisi jaksaa. Nyt toivoisin kovasti, että tämä krooninen sairauteni paranisi.

8. En halua puhua ihmisten kanssa laihduttamisesta tai liikunnasta. Muutaman hyvän ystävän kanssa asiasta saatan keskustella, mutta yhtään vieraampien kanssa koen aiheet todella ahdistaviksi, vaikka minulla nykyään olekaan mitään hävettävää.

* * *

Kävin tänään myös kävelylenkillä ja vesijuoksemassa.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Onnistunut päivä

Tänään oli sellainen päivä, että kaikki tuntui menevän hirvittävän helposti ja mukavasti. Aamulla lähdin housukauppaan, koska edelliset housuni eivät enää tahtoneet pysyä päällä. Todella kivuttoman housujen etsimisen lisäksi löysin kaksi paitaa. Kaikki nämä löytyivät ensimmäisestä (ja ainoasta) kaupasta.

Jatkuva vaatteiden ostaminen on yksi laihtumisen ärsyttäviä puolia. Nuo edelliset housut taisin ostaa elokuussa ja nyt ne ovat jo todella epämukavat päällä. Onhan se mukavaa, kun vaatteet kasvavat kaapissa. En kuitenkaan koskaan ole pitänyt vaatekaupassa käymisestä, enkä pidä siitä vieläkään. Nyt tosin pääsee kohtalaisen helpolla, kun tietää, millaiset housut haluaa - samanlaiset kuin edelliset mutta kokoa pienemmät. Entä sitten, kun tuota housumallia ei enää myydä?

Illan hämärtyessä käytin tekemässä lähes puolentoista tunnin lenkki, tällä erää ihan kävellen. Sinällään kauheasti lenkistä ei jää jälkipolville kerrottavaa, mutta tulipa kuitenkin tehtyä. Vesisade tietysti yllätti lenkin puolessa välissä ja kotiin päästyä oli aika märkä olo. Sehän kuuluu syksyyn ja aika harvoin sitä on tänä syksynä joutunut sadelenkkiä tekemään.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Makaronijalat

Tänään innostuin lähtemään hölkkälenkille selän motivoimana. Kovin pitkään en kuitenkaan hölkännyt, koska jalat tuntuivat lähinnä keitetyltä spagetilta. Kovin miellyttävältä juoksu ei tuntunut ja kun taivaasta alkoi vielä tihuttaa vettä, päätin jättää leikin kesken.

Illalla sain sitten lähdettyä kävelylenkille ja tunnin verran kävelinkin. Tällä erää jalat eivät tuntuneet ollenkaan niin väsähtäneiltä, mutta ei ajatus juoksemisesta kuitenkaan tuntunut mukavalta. No tunnin reipas kävely syysilmassa kuitenkin täytti tämänkin päivän liikuntatavoitteet.

Illalla innostuin tekemään pitkät ja rauhalliset venyttelyt. Puolisen tuntia vääntelin itseäni erilaisiin asentoihin ja totesin olevani itsekseni harvinaisen jäykkä. Siinä venyttelyiden lomassa huomasi, miten kroppa vetristyy vähitellen venyttelyn myötä. Saisi vaan pysyä notkeana.

torstai 17. marraskuuta 2011

Fysioterapiaa

Tänään on akkaa rääkätty useammankin fysioterapeutin toimesta. Ensin kävin hakemassa tukipohjalliset ja sain ison liudan vinkkejä niiden käyttöön. Kaiken kaikkiaan aika hassulta tuntuu, kun pohjallinen pakottaa jalan oikeaan asentoon. Kun melkein 30 vuotta kävelee väärin, niin onko se ihmekään, jos jalat ihmettelevät uutta asentoa. Kovasti odotan, että jalat tottuvat pian ja nuo tuovat apuja päkiäongelmiin.

Seuraavaksi vaihdoin fysioterapeuttia muutaman sadan metrin päähän. Vuorossa oli siis tutumpi fysioterapeutti ja aiheena selän omahoito. Kertailtiin viime kerran syvien lihasten treeniä. Olin epäilyistäni huolimatta treenannut ihan oikeita lihaksia ja selvästi huomasi, miten kehitystä on tapahtunut. Jatkettiin sitten tälle pohjalle ja fysioterapeutti opetti minulle selkärangan syviä lihaksia herätteleviä harjoituksia. Yllättävän pienellä liikkeellä saa uusia lihaksia rääkättyä. Käytiin myös läpi syvien vatsalihasten kiusaamisharjoitus, jolla on tarkoitus hieman horjuttaa sitä tasaista tukea ja sitä kautta vahvistaa lihaksia ja opetella käyttämään niitä erilaisissa tilanteissa.

Tänään on taas pitkästä aikaa selkä muistutellut itsestään. Useamman tunnin bussissa istuminen ei ainakaan helpottanut tilannetta. No muistuupa taas mieleen, miksi selkää kuvailtiin viime kesänä. Toisaalta selkä taas kertoo, että olen ehkä luistanut liian usein selkäjumpasta. Onpa taas syy ottaa itseään niskasta ja liikutella tuota selkää. Hirvittävän pitkään se onkin ollut rauhallinen. Nyt on selän kanssa kuitenkin huomattavasti paremmat työkalut pärjätä kuin viime kesänä. Joten huomenna käy tieni selkää kuunnellen juoksulenkille.