maanantai 5. joulukuuta 2011

Vihdoinkin salilla


Tänään sain raahattua itseni salille. En edes muista, koska olen viimeksi käynyt. Treenin kohteeksi valikoituivat jalat ja muistin taas, miksi en pidä uimahallin jalkaprässistä. En vaan jostain syystä saa siinä hyvän tuntuista asentoa ja linjaa jaloille. Lisäksi selän tuki tuntuu jäävän lähes olemattomaksi. Siis liike ei alkuunkaan tunnu niin tehokkaalta kuin kotisalin prässissä ja lisäksi se käy lähinnä polviin ja selkään. Jatkossa jätän prässin tekemättä, jos tuonne salille jalkoja päädyn tekemään.

Sain myös tehtyä salilla pitkästä aikaa fysioterapeutin neuvomia yläselän liikkeitä. Yllättävän hyvältä tuntuivat. Ehkä nyt vähitellen alan päästä sisälle niihin liikkeisiin. Edelleen lihasta vahvistavat liikkeet ovat erikseen, mutta noillakin saa vähän kiusattua lihaksia. Mietin salilla, että pitäisikö minun pyörtää päätökseni ja hankkia kotiin pari kevyttä käsipainoa, niin saisi tehtyä painoilla kotonakin. Kun ostaisi noin kilon painoiset, ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa, jos ei tee muita liikkeitä.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Uutta uima-altaassa

Päädyin tänään uimaan ja kerrankin muistin ennen lähtöä googletella kilpauimareiden käyttämää volttikäännöstä. Olen pitänyt sitä vaikeana, mutta ajattelin kuitenkin selvittää, miten se tehdään, koska 25 metrin altaassa päädyt tulevat turhan usein vastaan ja keskeyttävät uimisen. Yllätyin, miten yksinkertainen käännös on teknisesti.

Uima-altaassa sitten keskityin kokeilemaan käytännössä käännöstä. Ei se ihan niin yksinkertainen ollut kuin Jani Sievisen näyttämänä vaikutti, mutta puolen tunnin harjoittelulla homman jujusta sai yllättävän hyvin kiinni. Itse asiassa suunnan vaihtaminen ei ole kovin vaikea, mutta käännöksen ajoittaminen on. Jos menee liian lähelle laitaa, niin törmää siihen ja jos taas kääntyy liian aikaisin, ei saa potkaistua seinästä vauhtia. Kaiken kaikkiaan käännös kuitenkin on ihan tavan tallaajan opeteltavissa.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Selkälenkki

Päivän valoisat tunnit menivät koiran kanssa tottelevaisuuskokeessa. Hiukan arvelutti lähteä ilman treeniä, mutta kannatti. Saatiin alokasluokan kolmas ykkönen ja samalla koulutustunnus. Eli kannatti lähteä kylmään halliin jännittämään. Seisoskelu kyllä jumitti selän aika totaalisesti. Ei se ollut lähtiessäkään hyvässä hapessa, mutta kotiutuessa kenkien ottaminen jalasta oli aika projekti.

Illalla selkä pakotti lenkille. Mitenkään päin ei ollut hyvä olla, joten pakko oli ottaa koira ja lähteä pimeään pakkaseen lenkille. Ajattelin kävellä tunnin lenkin, mutta jalka oli kovin kevyt. Päätin kokeilla, miltä juoksu tuntuisi. Juoksuhan tuntui hyvältä ja juoksin melkein koko lenkin eli vajaan viisi kilometriä. Sykemittaria ei sattunut mukaan, joten sykkeistä ei ole mitään havaintoa, mutta veikkaan, että juoksin turhan korkeilla sykkeillä.

Kotiin tullessa selkä oli vielä jäykähkö, mutta kaikki kipu loisti poissaolollaan. Etenkin kiertoliikkeet palautuivat lähes normaalille tasolle. Eivät tutkijat, jotka väittävät liikuntaa tärkeäksi hoitomuodoksi selkäreumaan, voi olla aivan hakoteillä.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Toinenkin lepopäivä

Tällekään päivälle ei ole oikein liikuntaa kertynyt. Kaiken kaikkiaan ei ole juuri huvittanut ja muutenkin on ollut käsittämättömän veltto olo. Liikunnan suhteen olisi syytä ottaa itseään niskasta kiinni, koska muutama viime viikko on ollut todella takkuista. Toisaalta haluan uskoa, että liikunnan huvittamattomuudelle on aina joku syy. Usein se syy on löytynyt esimerkiksi tulossa olevasta flunssasta. Ehkä tälläkin kertaa on kyse siitä.

torstai 1. joulukuuta 2011

Mitä ylipainoiselle saa sanoa?

Tänään törmäsin taas tilanteeseen, jossa pahoitin mieleni. En osaa sanoa, pahoittiko ihminen mieleni tarkoituksella vai täysin tahattomasti. Koska minulla on vahva itsetunto, tajusin kommentin loukkaavuuden vasta reilusti keskustelun jälkeen.

Tilanne meni kutakuinkin niin, että keskustelin toisen henkilön A kanssa selästäni ja siitä, miten saisi tuohon nikamalukkoon helpotusta. Jossain vaiheessa henkilö B tuli mukaan keskusteluun aluksi lähinnä seuraamaan. Kun keskustelu eteni, niin B avasi sanaisen arkkunsa ja totesi "sinun pitää alkaa liikkumaan enemmän". Hieman avasin hänelle tilannettani - liikunta ei rajattomasti auta ja toisinaan on vaan pakko levätä. Tähän B kommentoi, että "olet tainnut pitää niitä lepopäiviä melko reilusti".

Jälkeenpäin aloin miettimään, että joku huonommalla itsetunnolla varustettu olisi ottanut noista kommenteista itseensä. En tiedä, paljonko normaalipainoiset ihmiset keskustelevat liikkumisestaan ja mikä heidän asenteensa on ylipainoisten fyysiseen kuntoon. Joka tapauksessa olen useamminkin törmännyt tilanteeseen, jossa tuntuu olevan ihan ok sanoa ylipainoiselle, että liiku enemmän tai kohota kuntoasi. Miksi sellaisen asian saa sanoa päin näköä, vaikka kulttuurin säännöt yleisesti kehottavat pitämään moiset lausahdukset tai arviot omana tietonaan?

Ehkä minä olen yliherkkä painoon liittyvissä keskusteluissa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että etenkin naisen painoa saa kommentoida melkein kuka vaan. Kädettömälle ei ole korrektia kertoa käden puutteesta, jos hän ei sitä itse ota puheeksi. Painosta sen sijaan ihan tavalliset kadun tallaajat saavat kertoa mielipiteensä. Toisaalta lääkärit selvästi arastelevat asian ottamista puheeksi, vaikka ylipainon tiedetään olevan merkittävä riskitekijä moniin sairauksiin.