Tänään olen keskittynyt tekemään asioita vain oikealla kädellä. Vasen käsi on oireilut jo parisen päivää ja tänään suuttui oikein huolella. Lopputuloksena se on lähes käyttökelvoton. Jälleen tuli huomattua, miten monessa käyttää vasenta kättä. Vaikka olen oikeakätinen, niin kyllä sitä vasentakin tarvitsee esimerkiksi tavaroiden paikallaan pitämiseen.
Kädestä huolimatta innostuin siivoamaan. Motivaattorina tällä erää oli sykemittari. Päätin kokeilla, miten raskasta siivoaminen on ja kyllä se jossain määrin kaloreitakin polttaa. Kulutus näytti olevan rauhallisen kävelylenkin luokkaa.
torstai 15. joulukuuta 2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Aamujäykkyys
Tänään aamulla oli peräkkäin jo toinen todella vaikea aamu. Päkiät olivat niin kipeät, että käveleminen oli todella vaikeaa. Onneksi jalat kuitenkin vertyivät melko nopeasti ja käveleminen helpottui. Oletan, että tämä on oppikirjaversio nivelreumaan liittyvästä aamujäykkyydestä. Vastaavia jäykistelyitä minulla ei ole ollut reumalääkityksen aikana.
Iltaan mennessä jalat olivat jo sen verran hyvässä kunnossa, että lähdin kävelylenkille. Tunnin verran kävelin ja ainakin mieli piristyi. Viimeinenkin kipu hävisi ensimmäisen vartin aikana ja sen jälkeen liikkuminen tuntui jopa mukavalta.

tiistai 13. joulukuuta 2011
Volttailua altaassa
Tänään lähdin aamupäivällä naapurikuntaan ja joululahjaostosten jälkeen
raahasin luuni uimahallille. Uin puolisen tuntia ja kokeilin käytännössä
viimeksi opettelemaani volttikäännöstä. Yllättävän hyvin asia oli päässä
muhinut ja käännökset tuntuivat huomattavasti edelliskertaa helpommilta.
Sellaisen käytännön havainnon kuitenkin tein, että uiminen yhtä perää on huomattavasti raskaampaa kuin pysähtyminen altaan päädyssä. En ole ennenkään hengaillut vaan nopeasti pyörähtänyt ympäri. Silti sykkeet nousivat huomattavasti, kun kuvioon otti volttikäännöksen. En tiedä, paljonko oli kyse ihan siitä, että yritti liikaa ja kuvitteli olevansa kilpauimari, eli käytännössä ui liian kovaa.
Illalla lähdin vielä lenkille ajatuksena, että kävelen rauhaisan lenkin. Tuli kuitenkin laitettua vähän turhan vähän päälle ja meinasi tulla kylmä, joten otin muutaman juoksuaskeleen lämmitelläkseni. Lopputuloksena hölkkäsin tunnin lenkistä noin puolet. Ei ollut enää kotona kylmä.

maanantai 12. joulukuuta 2011
Yllättävä väsymys
Tänään aloitin aamun käymällä reumapolia varten labrassa. Tällä kertaa oli
vuorossa kaikista vaikein näyte - pissinäyte. Jostain syystä minulla on kammo
moisen antamista kohtaan. Tänään oli vielä labran odotustilassa harvinaisen
ärsyttäviä ihmisiä. Siis ihmisiä, jotka eivät pysty ymmärtämään erilaisia
kiireisyysluokkia ja sitä, miten juuri heidän pitää odottaa. Yleensä siedän
näitä ihmisiä kohtalaisesti, mutta tänään hihat meinasivat palaa ihan
totaalisesti.
Kun pääsin labrasta puolen tunnin odotuksen jälkeen pois, totesin, että en jaksa lähteä etsimään neuletakkiin uusia nappeja ja tulin suoraan kotiin. Kotiin päästyäni meinasin nukahtaa aamupuuron ääreen ja päätin kokeilla näyttääkö maailma yhtään paremmalta päiväunien jälkeen. Ei päivä varsinaisesti päiväunista parantunut, joten päätin siirtää ostosreissun myöhemmäksi.
Illan pimentyessä sain kuitenkin itseni lenkille vesisateeseen ja tunnin lenkille mahtui muutama hölkkäpätkäkin. Lenkin piristyksestä kuitenkin vastasi nuorehko mies kyynärsauvojen kanssa. Koirani päätti, että mies on hurjan pelottava ja minua pitää puolustaa. Muuten hyvä, mutta loppui koiran itseluottamus kesken ja itselleen tyypillisesti se suoritti tyylipuhtaan väistöliikkeen suoraan sääreeni. Hetken sadattelun jälkeen tilanteelle oli pakko nauraa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Kuukauden palaute
Olen ollut syömisteni kanssa viimeisen kuukauden enemmän tai vähemmän
hunningolla. Pääsääntöisesti minulla on ollut hyvä tekosyy olla panostamatta
omiin syömisiin. Olen tehnyt päätöksen, että jos en ole kotona, niin syömisiä
ei tarvitse vahtia niin tarkasti. Tämän ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa kahta
hampurilaisateriaa päivässä. Lisäksi ne ajat kun olen ollut kotona, olin
työkkärin kurssilla, jossa ei ollut ruuan lämmitysmahdollisuuksia. Tämähän
puolestaan muka antaa luvan syödä päivällä jotain paheellista tai olla syömättä
täysin.
Kaikesta tästä huolimatta päätin tänään aamulla hypätä vaa'alle ja katoa totuutta silmiin. Olen kuitenkin pari päivää syönyt kohtalaisen järkevästi, joten pahimpien nesteiden pitäisi olla poistunut elimistöstä. Vaaka näytti kuitenkin kohtalaisen mukavia lukemia, tämän vuoden alin oli vain vajaan kilon päässä ja paino on pyörinyt samoissa lukemissa jo parisen kuukautta.
Tästä voi useita päätelmiä. Kuukausien jumitus on voinut antaa periksi, mutta syömistottumuksieni vuoksi paino on pysynyt samassa. Olen myös saattanut oppia jotain järkevästä syömisestä ja kohtalaisista määristä. Saattaa myös olla, että painoni on vain vaihtelunsa alapäässä ja todellisuudessa painoa on tullut lisää parisen kiloa. Oli syy mikä tahansa, niin tuntuu todella mahtavalta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)