Tänään kävin pyörähtämässä uima-altaassa. Päätin jo halliin ajellessani,
että uin pitkän ja rauhallisen treenin rintaa. Aikoihin en ole uinut pitkää ja
rauhallista treeniä, vaan olen pääsääntöisesti treenannut vapaauintia. Nyt
kuitenkin sahasin uima-allasta kolme varttia kohtalaisen matalilla sykkeillä.
Pitkästä aikaa se oli todella mukavaa, vaikka alkuun epäilin, että tylsistyn
vartin jälkeen.
Uimareissun jälkeen kävin etsimässä itselleni uudet vaelluskenkätyyppiset ulkoilukengät.
Edelliseni olivat aivan hyvässä kunnossa, mutta tukipohjalliset eivät sovi
niihin, joten niitä ei tule käytettyä. Näillä vesikeleillä tavalliset lenkkarit
ovat aika epämukavat jalkineet, koska vesi tulee todella herkästi läpi.
Ajattelin moiset ostaa alesta - ja täysihintaisiin päädyin.
Kun pääsin uusien kenkien kanssa kotiin, iloitsin ajatuksesta, että koira on
vielä lenkittämättä ja pääsen sen kanssa kävelylenkille. Valitettavasti äitini
oli jo käynyt koiran kanssa tunnin lenkillä, joten pakottava tarve jäi
puuttumaan ja kenkien kokeilu siirtyi jonnekin tulevaisuuteen.
tiistai 27. joulukuuta 2011
maanantai 26. joulukuuta 2011
Metsälenkki
Sisko oli sopinut kaverinsa kanssa, että lähtevät koirineen metsään lenkille. Vitsinä heitin, että mahdutaanko mekin mukaan ja yllättäen mahduttiin. Niinpä käveltiin melko reipas lenkki metsässä ja koirat saivat juoksennella vapaasti ympäristössään.
Pitkästä aikaa tuli tehtyä tunnin matalasykkeinen lenkki. Jostain syystä viimeaikoina kävelylenkkienkin sykkeet ovat olleet hurjan korkealla, joten matalan sykkeen liikuntaa on tullut harrastettua turhan vähän. Pitäisi vaan malttaa liikkua rauhallisestikin.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Joulun hyötyliikuntaa
Perinteisesti olemme tehneet isäni kanssa lumitöitä aattoaamuna. Tämäkään joulu ei tehnyt poikkeusta, vaikka lumesta ei täällä etelässä ollut vielä aatonaattona tietoa. Kolmisen varttia iltapäivällä kuitenkin lykittiin sohjoa pois pihatieltä. Raskaammaksi lumityöt olisi saanut, jos lumi olisi tarvinnut nostaa lumipenkan päälle.
Kävelylenkkejä on tullut heitettyä sekä aattona että tänään. Eilinen lenkki oli lähinnä sohjossa kahlaamista ja tänään liukastelua auratuilla ja jäätyneillä kävelyteillä. Kaiken kaikkiaan oman pään kestämisen kannalta on ollut hyödyllistä päästä pois joulutohinasta rääkkäämään kroppaa. Juoksulenkkikin kovasti houkuttaisi, mutta jostain syystä sykkeet ovat jo kävellessä niin korkealla, että juoksemisesta voi vain haaveilla.

lauantai 24. joulukuuta 2011
Hyvää joulua
Joulurauha on julistettu ja tänään olen päättänyt unohtaa kaikki terveelliset
elämäntavat tai ainakin olla stressaamatta niistä. Syön mitä mieli tekee ja
liikun sen verran, mikä huvittaa.
Hyvää joulua blogin lukijoille
Hyvää joulua blogin lukijoille
perjantai 23. joulukuuta 2011
Keittiössä
Tänään aamulla lähdin käymään uimahallissa. Sain hallin henkilökunnalta
joululahjan - ilmaisen uinnin. Uin puolisen tuntia. Tällä kertaa onnistuin
uimaan vapaauintia niin rauhalliseen tahtiin, että jaksoin uida järkisykkeillä
melkein koko puolituntisen. Alkuun uin 100 metriä rintaa alkuverryttelyksi ja
samoin lopussa uin pätkän rintaa. Muuten menin vaparia ja treenailin samalla
volttikäännöksiä. Vähitellen volttaus alkaa tuntua järkevältä tavalta vaihtaa
suuntaa. Nyt sain tehtyä jopa useita käännöksiä putkeen siten, että uin 100
metrin pätkiä.
Uimasta päästyäni aloin vääntämään joululaatikoita. Vanhemmillani on mahdollisuus tehdä laatikot piharakennuksen leivinuunissa ja laatikot ovatkin oma projektinsa, jossa pitää yhdistää laatikontekijän ja uuninlämmittäjän aikataulut siten, että uunin ollessa lämmin on sinne myös laatikoita. Minä siis huhkin pitkän päivän keittiössä värkkäämässä laatikoita samalla, kun isäni lämmitti uunia.
Selkä ja kantapäät eivät seisomista hurjasti arvostaneet ja nyt onkin melko jäykkä olo. Jäykkyyteen varmasti osaltaan auttaisi kävely tai hölkkä, mutta kantapäät haluavat olla lähinnä irti maasta. Joten päätin tänään kärsiä selän ja lepuuttaa jalkoja. Toivottavasti selkä antaa nukkua yöllä.

Tunnisteet:
Joulu,
Ruoka,
Selkä,
Uinti,
Vapaauinti,
Volttikäännös
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)