Tänään olen keskittynyt pitämään lepopäivää. Aamulla totesin puurohiutaleiden olevan niin lopussa, etten saa huomenna aamupalaa, jos en käy tänään kaupassa. Niinpä päivän liikunta koostui kauppareissusta. Samalla tuli koirakin käytettyä.
Aamulla oli todella vetämätön olo ja 11 tunnin yöunien jälkeen sängyn pohjalle jääminen tuntui erittäin houkuttelevalta. Sain kuitenkin luuni liikkeelle ja selvisin tälle päivälle suunnittelemistani asioista eli kaupassa käynnistä ja kalasopan keittämisestä.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
lauantai 7. tammikuuta 2012
Lumi-iloa
Tänään aamulla oli sellainen olo, että voisin jäädä nukkumaan koko päiväksi. Olin kuitenkin päättänyt käydä kaupassa ja lähteä kotiin, joten sain itseni ylös sängystä ja liikkeelle. Kotiin päästyäni ajatuskin lenkistä tuntui todella vaikealta.
Sain kuitenkin itseni liikkeelle. Ehdottomasti kannatti jo sen takia, että näki koiran riemun vastasataneesta lumesta. Pienestä sitä tuollainen koira osaakin iloita. Itsekin pitäisi opetella olemaan innoissaan myös tuollaisista pienistä asioista. Tehtiin lenkin lomassa vielä hieman treeniäkin. Kovasti tuo lenkki piristi mieltä.
Kotiin päästyäni siirsin loppuviikon liikunnat sykemittarista tietokoneelle ja löysin syyn, miksi liikkeelle lähteminen oli kohtalaisen vaikeaa. Rasitusarvio oli lenkin jälkeen reilusti punaisella. Eli kroppa kyllä yritti saada oman äänensä kuuluviin, mutta minä en sitä kuunnellut. No otan tästä sen verran opikseni, että huomisen otan ihan levon kannalta.

perjantai 6. tammikuuta 2012
Energiapiikki
Tänään on jostain syystä löytynyt hurjasti energiaa liikkumiseen.
Aamupäivällä kävin koiran kanssa puolentoista tunnin lenkillä. Reipas
kävelylenkki siitä tuli. Jostain syystä kävellessä sykkeet nousevat todella
korkealle – aika yllättävä vaikutus viikon kävelytauolla. Kuitenkin olen
liikkunut melko paljon, eli kyse ei ole ollut täydellisestä levosta.
Lenkin jälkeen marssin uimaan ja uin puolituntia rauhalliseen tahtiin rintaa. Uintitreenistä ei ole erityistä kerrottavaa. Uidessa ärsytti jälleen muiden uimareiden käytös ja huomavaisuus. Tuossa hallissa oli poikkeuksellisesti rajattu uimareille kaksi rataa - yleensä on vain yksi. No eipä lisäradasta juuri ollut iloa, koska yksi perhe parkkeerasi syvään päähän leikkimään lastensa kanssa - käytännössä siis blokkasivat koko radan liikenteen.
Toisella radalla taas oli eräs todella hidas uimari, joka ei yhtään katsellut ympärilleen saati antanut tilaa. En muista, koska olisin joutunut uimalla ohittamaan saman uimarin useita kertoja. Toisinaan joutuu jonkun ohittamaan kerran, mutta tämä henkilö ei antanut lainkaan tilaa toisille uimareille. Onneksi ei ollut kova ruuhka radalla - enimmillään 3 uimaria, joten ohittamaan pääsi yleensä kohtalaisen helposti. Todennäköisesti kyseisen henkilön treeni ei olisi suuresti häiriintynyt, vaikka hän olisikin pitänyt altaan päädyssä esimerkiksi 15 sekuntia pidemmän tauon.
Tämän parin tunnin liikuntarupeaman jälkeen tuntui vielä olevan ylimääräistä energiaa, jonka ohjasin perusteelliseen venyttelyyn. Tein kolmen vartin venytykset eli käytännössä venyttelin kaikki suuremmat lihasryhmät muutamaankin otteeseen. Pitäisi vaan saada useammin aikaan tällaiset pitkät ja rauhalliset venyttelyt. Vaikka selän jumppaankin lähes päivittäin, niin pidemmät venyttelyt tahtovat jäädä.

torstai 5. tammikuuta 2012
Uimaleluja
Tänään sain haettua postista paketin, joka sisälsi pullarin ja lättärit. Eipä iltapäivälle ollut sitten muita vaihtoehtoja, kuin mennä kokeilemaan kyseisiä leluja uima-altaaseen. Hyvin huomasi, että sai siirrettyä rasitusta käsille ja pystyi todella hyvin keskittymään käsivetojen tekniikkaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä lihakset moisesta sanovat. Ainakin uidessa tuntuivat hyviltä apuvälineiltä ja toivat vaihtelua treeniin.
Kävin myös kokeilemassa kävelemistä ilman tukipohjallisia. Tunnin lenkillä ei tuntunut kipua jalassa oikeastaan lainkaan, joten kovasti tekisi mieli syyttää pohjallisia. Huomenna kokeilen vuorostaan pohjallisten kanssa. Toisaalta pohjalliset olisivat mukava syyllinen kivuille, koska niitä mahdollisesti saa muutettua tai ainakin niiden käytön voi lopettaa. Ne ovat kyllä tehneet todella hyvää nilkoille, joten ihan tyystin niistä en haluaisi joutua luopumaan. Maanantaina puhelin kouraan ja puhelua tekijälle, jos he osaisivat ottaa asiaan kantaa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Viimeinen fysioterapia
Tänään kävin tätä erää viimeisen kerran fysioterapeutin vastaanotolla.
Vajaan puoli vuotta kävinkin ja koin käynnit todella hyödyllisiksi. Opin paljon
taudistani ja sain hurjan määrän työkaluja, joiden avulla pärjään jatkossakin.
Nyt tiedän, että oikeasti voin vaikuttaa taudin kulkuun ja helpottaa omaa
oloani. Uskallan myös antaa eri tavalla periksi taudille - jos jokin asia
tuntuu pahalta sen voi jättää tekemättä ilman omantunnon tuskia.
Fysioterapeutti ei juuri ottanut kantaa tuohon päkiäongelmaani. Kehotti kokeilemaan lenkkiä ilman tukipohjallista. Kipeytyykö jalka samalla tavalla? Jos ei kipeydy, niin syy voi hyvinkin olla pohjallisessa. Sitten on vaan otettava yhteys pohjallisten tekijään ja keskustelua heidän kanssaan. Kuulemma yleensä pohjallisten aiheuttamat ongelmat tulevat eteen ensimmäisten käyttöviikkojen aikana, joten siinä mielessä syy voi olla joku muukin. Seuraillaan tämä viikko ja alkuviikosta tartun puhelimeen, jos ei helpota.
Nyt olen siis ehkä reumani suhteen uudessa tilanteessa. Vastuu hoidosta on siirtynyt minulle ja terveyskeskukselle. Asiassa on kaksi puolta. Tauti on hallinnassa ja reumalääkärin mielestä tällä hetkellä tauti on melko rauhallisessa vaiheessa ja pysyy kurissa näillä lääkityksillä. Toisaalta, jos tauti syystä tai toisesta aktivoituu uudelleen, reumalääkärin hoitoon pääsemiseen menee reilusti enemmän aikaa. Enää ei noin vain soitetakaan reumapolille ja kysytä lääkärin mielipidettä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)