Eilisen pumpin jälkeen on lihaksissa jonkin verran tuntunut rääkki.
Kuitenkin tuntemuksia on huomattavasti vähemmän kuin oletin. Lähinnä tulee
vastaan asentoja, joissa lihas joutuu venytykseen ja siinä tuntuu. Kyykkyjä en
ole kokeillut, mutta muuten lihakset ovat kyllä tehtävänsä hoitaneet.
Tänään päivällä lähdin koiran kanssa lenkille ajatuksella päästä tekemään
rauhallinen ja kohtalaisen kevyt lenkki. Koska moottoritietyömaa tulee
katkaisemaan yhden suosikkilenkeistäni, päätin käydä katsomassa, missä
vaiheessa työt ovat. Ensimmäiseltä tieltä jouduin kääntymään takaisin, koska
vastaan tuli risurekka, joka oli lastaamassa, eikä siinä kohti ollut toivoakaan
mahtua ohittamaan rekkaa. Päätin kävellä lenkin sitten toisin päin, jos rekka
saisi lastinsa lastattua ja päästäisiin kävelemään.
Toisen tien varressa olivat rakennustyöt alkaneet ja päätin sitten kävellä
rakennustyömaan läpi ja sen jälkeen lähteä etsimään kartasta joskus näkemääni
pikkutietä, jota pitkin olisi pitänyt päästä tekemään lenkki. Arvelin
löytäneeni tien pään, mutta päädyin ampumarata-alueelle. Tovin käveltyäni
eteeni tuli vielä sulkupuomi ja ajattelin, että ehkä minun ei ole tarkoituksen
mukaista jatkaa sitä tietä.
Käännyin siis ympäri ja jatkoin lenkkiäni väärinpäin. Pääsin taas sen
samaisen rekan luokse ja jouduin jatkamaan matkaani tietyömaan läpi. Näin sen
kuitenkin turvallisemmaksi kuin seiskatien ylittämisen mutkaisella ja kapealla
osuudella ruuhka-aikaan.
Lopputuloksena lenkkeilyä vajaat kaksi ja puolituntia, josta valta osan
kävelin parin kymmenen sentin lumihangessa. Rauhallisesta ja palauttavasta
lenkistä olivat yhtä mieltä sykemittarini ja jalkalihakset. Sitä tuo lenkki ei
taatusti ollut, mutta mikä sitä on kauniissa talvisessa metsässä pikkupakkasessa
kävellessä.
tiistai 10. tammikuuta 2012
maanantai 9. tammikuuta 2012
Kohtuus
Tänään olen sitten liikkunut ja reilusti. Kohtuudessa pysyminen on näköjään erittäin vaikeaa. Onnistun sujuvasti suunnittelemaan viikon liikunnat niin, että osa päivistä on kohtuuttoman rankkoja ja loput menevät lähinnä palautumiseen näistä rankemmista päivistä. Samat harjoitukset voisi toki jakaa rauhallisemmin pitkin viikkoa.
Tänään kävin koiran kanssa kunnon aamulenkillä. Tehtiin reilun tunnin kävely lumisateessa. Kummasti piristi mieltä, vaikka sinällään lenkkinä oli aika kevyt, koska hengitys oli jälleen melko ahtaalla. Menin lähinnä hengityksen mukaan ja kotona havaitsin tehneeni todella matalasykkeisen lenkin.
Illalla menin sitten pumppiin ja jatkoin siitä, mihin kuukausi sitten jäin. Eli lisäilin painoja viimeisen pumpin fiiliksen mukaan. Jumpan jälkeen tuli mieleen, että pidemmän tauon jälkeen olisi ehkä kannattanut ottaa hieman rauhallisemmin. No huomenna tai viimeistään ylihuomenna tietää kyllä tehneensä.
Tämäkään ei riittänyt, vaan painuin vielä uima-altaaseen. Totesin jättäneeni uimalasit kotiin, joten tyydyin vesijuoksuun. Samalla katselin vesijumppaa, jota mietin vaihtoehtona pumpille. Joskus olen ryhmässä käynyt enkä pitänyt sitä erityisen hyvänä jumppana. Ei se vaikuttanut siltä nytkään. No sainpa taustamusiikkia vesijuoksuun ja kerrankin tuli juostua reippaammin.
Nyt on sellainen onnellisen liikkunut. Lihakset ovat mukavan voimattomat ja pääkin on saanut hoitonsa. Jos yöllä ei nukuta, niin on aika ihme.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Lepoa
Tänään olen keskittynyt pitämään lepopäivää. Aamulla totesin puurohiutaleiden olevan niin lopussa, etten saa huomenna aamupalaa, jos en käy tänään kaupassa. Niinpä päivän liikunta koostui kauppareissusta. Samalla tuli koirakin käytettyä.
Aamulla oli todella vetämätön olo ja 11 tunnin yöunien jälkeen sängyn pohjalle jääminen tuntui erittäin houkuttelevalta. Sain kuitenkin luuni liikkeelle ja selvisin tälle päivälle suunnittelemistani asioista eli kaupassa käynnistä ja kalasopan keittämisestä.

lauantai 7. tammikuuta 2012
Lumi-iloa
Tänään aamulla oli sellainen olo, että voisin jäädä nukkumaan koko päiväksi. Olin kuitenkin päättänyt käydä kaupassa ja lähteä kotiin, joten sain itseni ylös sängystä ja liikkeelle. Kotiin päästyäni ajatuskin lenkistä tuntui todella vaikealta.
Sain kuitenkin itseni liikkeelle. Ehdottomasti kannatti jo sen takia, että näki koiran riemun vastasataneesta lumesta. Pienestä sitä tuollainen koira osaakin iloita. Itsekin pitäisi opetella olemaan innoissaan myös tuollaisista pienistä asioista. Tehtiin lenkin lomassa vielä hieman treeniäkin. Kovasti tuo lenkki piristi mieltä.
Kotiin päästyäni siirsin loppuviikon liikunnat sykemittarista tietokoneelle ja löysin syyn, miksi liikkeelle lähteminen oli kohtalaisen vaikeaa. Rasitusarvio oli lenkin jälkeen reilusti punaisella. Eli kroppa kyllä yritti saada oman äänensä kuuluviin, mutta minä en sitä kuunnellut. No otan tästä sen verran opikseni, että huomisen otan ihan levon kannalta.

perjantai 6. tammikuuta 2012
Energiapiikki
Tänään on jostain syystä löytynyt hurjasti energiaa liikkumiseen.
Aamupäivällä kävin koiran kanssa puolentoista tunnin lenkillä. Reipas
kävelylenkki siitä tuli. Jostain syystä kävellessä sykkeet nousevat todella
korkealle – aika yllättävä vaikutus viikon kävelytauolla. Kuitenkin olen
liikkunut melko paljon, eli kyse ei ole ollut täydellisestä levosta.
Lenkin jälkeen marssin uimaan ja uin puolituntia rauhalliseen tahtiin rintaa. Uintitreenistä ei ole erityistä kerrottavaa. Uidessa ärsytti jälleen muiden uimareiden käytös ja huomavaisuus. Tuossa hallissa oli poikkeuksellisesti rajattu uimareille kaksi rataa - yleensä on vain yksi. No eipä lisäradasta juuri ollut iloa, koska yksi perhe parkkeerasi syvään päähän leikkimään lastensa kanssa - käytännössä siis blokkasivat koko radan liikenteen.
Toisella radalla taas oli eräs todella hidas uimari, joka ei yhtään katsellut ympärilleen saati antanut tilaa. En muista, koska olisin joutunut uimalla ohittamaan saman uimarin useita kertoja. Toisinaan joutuu jonkun ohittamaan kerran, mutta tämä henkilö ei antanut lainkaan tilaa toisille uimareille. Onneksi ei ollut kova ruuhka radalla - enimmillään 3 uimaria, joten ohittamaan pääsi yleensä kohtalaisen helposti. Todennäköisesti kyseisen henkilön treeni ei olisi suuresti häiriintynyt, vaikka hän olisikin pitänyt altaan päädyssä esimerkiksi 15 sekuntia pidemmän tauon.
Tämän parin tunnin liikuntarupeaman jälkeen tuntui vielä olevan ylimääräistä energiaa, jonka ohjasin perusteelliseen venyttelyyn. Tein kolmen vartin venytykset eli käytännössä venyttelin kaikki suuremmat lihasryhmät muutamaankin otteeseen. Pitäisi vaan saada useammin aikaan tällaiset pitkät ja rauhalliset venyttelyt. Vaikka selän jumppaankin lähes päivittäin, niin pidemmät venyttelyt tahtovat jäädä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)