Tänään olen oikein urakalla kokeillut, kuinka paljon hengitykseni kestää rasitusta. Lopputulos oli, että reilusti vähemmän kuin normaalisti. Ensin kävin vesijuoksemassa ja juoksu meni lähinnä kävelyksi. Jo normaalin rauhallinen juoksutahti oli liian raskas ja sai hengästymään melko reippaasti.
Illalla lenkitin vielä koiran. Tällä erää otin äitini mukaan, mutta nopeus jäi vielä eilistäkin alhaisemmaksi. Jostain syystä tuota pakkasilmaa on kuitenkin helpompi hengittää kuin lämmintä ilmaa, joten sykkeet nousivat korkeammalle kuin uimahallilla. Sisälle tullessa huomasi, miten paljon normaalia enemmän aikaa kului palautumiseen. Puolisen tuntia meni ihan vain istuessa ja palautuessa.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
lauantai 14. tammikuuta 2012
Rauhallinen lenkki
Tänään oli pakko lenkittää koira oikein kunnolla. Se on ollut muutaman päivän lähes minimilenkeillä, koska minua ei ole huvittanut kamalasti liikkua hengenahdistusta vastaan. Nyt kävimme kävelemässä vajaan viiden kilometrin lenkin. Aikaa moiseen tuhlaantui melkein puolitoista tuntia. Lenkin vauhdin määritti hengitys ja pyrinkin liikkumaan kiusallisen ja epämiellyttävän rajalla. Aikaisemmin liikunta on helpottanut oireita, mutta tällä kertaa en moista huomannut.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Hengitellen
Tänään on olo ollut melko lailla eilisen lainen. Ilmeisesti mitään
välittömästi hengen vaarallista ei labroissa ilmennyt, koska tänään ei kukaan
soitellut perään. Tästä huojentuneena päätin käydä illalla kokeilemassa miltä
uiminen tuntuu. Vuosi sitten ensimmäisen hengenahdistusepisodin aikana
huomasin, että uinti ei saa niin pahasti hengästymään kuin muut liikunnat. Olen
järkeilyt asian johtuvan uinnin hyvin hallitusta hengityksestä.
Kyllä sen altaassa huomasi, että aivan kaikki ei ole kunnossa. Sykkeet olivat huomattavasti normaalia korkeammalla ja heti kun rasitusta lisäsi, tuntui jopa pientä kipua keuhkoissa. Niinpä uin puolisen tuntia korostetun rauhallisesti. Vielä saunassa tuntui, että treeni olisi ollut huomattavasti todellisuutta raskaampi. Sinällään hengenahdistusoireeseen liikunta ei tuntunut vaikuttavan.

torstai 12. tammikuuta 2012
Lepoa
Tänään olen sitten viettänyt suunniteltua lepopäivää, tosin
en ihan suunnitelmieni mukaan. Hengenahdistus valvotti käytännössä koko yön ja
aamulla soittelin ensitöikseni lääkäriaikaa, jonka sainkin aamupäivälle.
Pohdiskeltiin sitten tilannetta lääkärin kanssa. Lopputuloksena lähdin labran kautta kotiin
lepäämään. Katsotaan selviääkö mitään. Jos ei selviä, niin toivotaan, että
menee itsestään ohi, tai pitää peukaloida reumalääkityksiä.
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Uimahallipäivä
Tänään oli kevään ensimmäinen venyttelyjumppa ja sinnehän se oli suunnattava. Pumppi tuntui lihaksissa ja varmaan osittain siitä syystä tunsin olevani notkea kuin ratakisko. Samoin pitkät staattiset pidot olivat hyvin haastavia, koska lihakset kertoivat vahvasti mielipiteensä. Kaiken kaikkiaan yllättävän vähän tuntui selän alue olevan jumissa. Kaikki avaavat liikkeet onnistuivat hyvin ja ainoat kiristykset tuntuivat olkapään lihaksissa.
Jumpan jälkeen päätin jälleen kerran olla epäviisas ja menin uimaan. Altaassa oli taas tungosta, mutta tällä erää päädyin silti uimaan puolen tunnin intervallitreeni. Tällä erää treeni olikin melko raskas. Tein normaalista tavastani poiketen niin, että uin 25 metriä kohtuullista tahtia ja sen jälkeen jäin päätyyn odottelemaan sykkeen ja hengityksen tasaantumista. Hengitys oli taas melko ahtaalla. Vaikka sykkeet pysyivätkin kurissa, niin viimeinen pätkä oli todella tuskainen hengityksen suhteen.
Kotiin ajellessani nautiskelin mukavan raukeasta olosta. Samalla tuli mietittyä miten paljon suhtautumiseni liikkumiseen on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Liikuntaa seuraavan hyvänolontunteen kyllä tunnistin, mutta en millään olisi uskonut näkeväni näin paljon vaivaa saadakseni sen hyvän olon.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)