perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kipeitä niveliä bussissa

Tänään on kokopäivän tuntunut pientä kipua nivelissä ja selkäkin on jäykistellyt. Koska on perjantai, sen sijaan, että olisin lähtenyt liikkumaan hyppäsin bussiin ja matkustin pois pääkaupungin hulinoista. Lopputuloksena oli todella hankala ilta. Ratakiskokin tuntu tällä erää notkealta.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Lajikokeilu

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja kävin kokeilemassa spinningiä. Tällä kertaa löytyi laji, josta en edes osaa sanoa, miksi ihmiset jäävät siihen koukkuun. Kovin tylsältä tuntui pyöräillä palloiluhallissa ilman, että maisemat vaihtuivat. Lisäksi selällä oli mielipide asiasta. Aikanaan lupasin kaverille, että kokeilen uutta lajia kolme kertaa. Jos ei tunnu hyvältä sen jälkeen, saan sanoa, etten pidä. Eli pitänee käydä vielä kahdesti kokeilemassa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Peilin edessä

Eilen uimahallissa katselin itseäni alasti peilistä ja totesin ilokseni, että minulla on vatsassa roikkuvaa nahkaa. Tuli todella hyvä fiilis. Tulkitsin asian siten, että nyt ulkopuolinenkin voi katsellessaan nähdä, että olen laihtunut melkoisesti, eikä näe minua vain ylipainoisena.

Tänään totesin vastaavan yliopiston vessan peilistä. Minua katsoi takaisin siististi pukeutunut kivan näköinen nainen. Ei missään nimessä häiritsevän lihava tai muuten epämiellyttävä. Toki varmasti täysin mustalla vaatetuksella oli osansa ulkonäöstä, mutta siitä huolimatta olin todella tyytyväinen ulkonäkööni.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Uimassa

Tänään päätin käydä tutustumassa uimahalliin. Kerrankin asun kävelymatkan päässä hallista. Sainkin opiskelukavereistani matkaseuraa ja puolitoista kilometriä meni aivan hujauksessa. Altaassa oli valitettavasti sen verran paljon väkeä, ettei oikein mahtunut uimaan omaa tahtia ja päädyinkin parin altaanmitan jälkeen vesijuoksemaan. Uinti ei muutenkaan tuntunut kovin hyvältä, vaan henki ei oikein tahtonut kulkea.

Muutenkin on ollut melko räväköiden kipujen päivä. Pitkästä aikaa aamulla pienet nivelet olivat niin kipeät, että kädet olivat lähes käyttökelvottomat. Onneksi ei tarvinnut availla lääkepurkkeja vaan lääkkeet ovat valmiiksi dosetissa. Lisäksi myös polvet ja lonkat oireilivat jonkin verran. Onneksi aamujäykistely helpotti päivän edetessä ja illalla olo oli melkein normaali.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hyötyliikuntaa

Tänään en varsinaisesti ole harrastanut liikuntaa, mutta jos kysytään asiaa askelmittarilta, niin olen ainakin kävellyt reilusti. Mutta kun se on hyötyliikuntaa, ei se tunnu samalla tavalla aktiiviselta liikkumiselta, kuin lenkille lähteminen.