Tälle päivälle oli suunniteltu hölkkälenkki, mutta yhtään ei huvittanut lähteä, joten lenkki jäi juoksematta. Kyseessä olisi ollut melko reipas kolmen kilometrin lenkki, joka ei kiinnostanut pätkääkään, joten päätin noudattaa periaatteitani, ettei ole pakko juosta, jos ei huvita.
Illalla kävin kuitenkin joogaamassa. Tällä kertaa jooga oli tavallisessa jumppasalissa ja silti siinä tuli hiki. Tunnin jälkeen mietin, että on aika kummallista, että minä olen jäänyt koukkuun tuohon joogaan, mutta pilates on mielestäni lähinnä tylsää. On lajeilla toki eroa, mutta silti voisin kuvitella, että näin jäykkänä ihmisenä pitäisi enemmän lajista, jossa ei vääntäydytä käsittämättömiin asentoihin.
torstai 10. toukokuuta 2012
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Combat
Useampikin ystävä on kehunut minulle combattia lajina ja kovasta yrityksestä huolimatta en ole päässyt kokeilemaan sitä aikaisemmin. Tänään viimein uskaltauduin tunnille ja totesin todellakin löytäneeni lajin, josta selkä todellakin pitää.
Tunnille mennessä selkä oli todella jäykkä ja alkuverryttelyssä henkikin meni ahtaalle. Päätin kuitenkin kokeilla lajia vartin ja poistua sen jälkeen tunnilta, jos en moisesta pidä. Viisas päätös, koska alkuverryttelyn jälkeen tunti muuttui paljon miellyttävämmäksi ja nyrkkeily mukavasti avasi jumituksia selästä. Vajaan tunnin nyrkkeilyn ja potkimisen jälkeen lähes kaikki viitteet selän jäykkyydestä tuntuivat vain muistoilta.
Tämä lajikokeilu oli sangen onnistunut. Saunassa tunnin jälkeen laskeskelin, että olen kokeillut vajaata kymmentä lajia ja niistä rakastunut kolmeen lähes välittömästi ja niiden lisäksi yhden liikuntaohjelmaan. Helpolla en halua itseäni päästää, joten ne huippulajit ovat hydrospinning, kahvakuula ja tuo combat. Lisäksi hyvältä on tuntunut jooga, vaikkei se samalla tavalla sytytäkään.

Tunnisteet:
Combat,
Hydrospinning,
Jooga,
Kahvakuula,
Selkä
tiistai 8. toukokuuta 2012
Kokeilua
Tänään on ollut taas selän kanssa hyvin haastava päivä. Koko päivän lähes kaikki taivutukset ovat olleet lähes minimissään ja iltapäivällä alkoi henkeäkin ahdistaa siihen malliin, että olo oli sangen epämiellyttävä.
Olosta huolimatta päätin käydä kokeilemassa juoksuohjelman mukaista intervallilenkkiä. Poiketen aikaisemmista intervallilenkeistä ohjelmassa tehtiin reippaita pätkiä huomattavasti pidempään, kuin aikaisemmin olen tehnyt. Tokihan se laskee nopeutta, mutta kuitenkaan koko lenkkiä ei tarvitse mennä kovaa.
Hengitys tuntui tosi ahtaalta, mutta juoksin silti pari reipasta pätkää ja sinne väliin rauhallisen hölkän. Jälkeen päin tarkasteltuna kyseinen 2,5 kilometrin lenkki oli juoksuhistorian keskinopeudeltaan nopein lenkki, joten jotain kehitystä kunnossa on tapahtunut, vaikken hurjasti olekaan juossut talvikaudella.
Lenkin jälkeen olo ei ollut erityisen hyvä ja lähinnä ärsytti, kun ei saanut juoksemiseen sitä hyvää fiilistä, jonka olen lenkeiltä löytänyt. Reipas liikunta ei helpottanut selän oireita tai hengenahdistusta. Toipa kuvioon lisäksi kipuilevat päkiät.

maanantai 7. toukokuuta 2012
Jotain ihan muuta
Tänään olen keskittynyt pääasiassa kaikkeen muuhun kuin liikkumiseen. Aamusta innostuttiin kaveriporukalla hankkimaan alennusliput Suomen lätkämatsiin, kun kerran sai neljä lippua yhden hinnalla. Koulupäivän jälkeen keskityin sitten tuhlaamaan jäljelle jääneitä rahoja lankakaupassa.
Selkä on tänäänkin keljuillut. Tunneilla istuminen on onnistunut yllättävän hyvin, mutta istumisen jälkeen liikkeelle lähtiessä silmissä näkyy tähtiä ja tuntuu kuin joku puukottaisi tuonne SI-nivelten seutuville. Onneksi kipu helpottaa muutaman askeleen jälkeen.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Päättämätön selkä
Eilen illalla tämä akka simahti hyvissä ajoin ja sainkin nukuttua peräti 11 tuntia. Aamulla olo ei silti ollut erityisen virkeä. Vain pienin terä väsymykseltä oli nujerrettu. Kuten aina sikeästi nukutun yön jälkeen selkä päätti ryhtyä hankalaksi. Aamulla olin tosi jäykkä. Eteentaivutukset onnistuivat kohtalaisen hyvin, mutta sivutaivutukset ja kierrot olivat lähes olemattomat. Lisäksi selkää ei saanut suoraksi, joten tänään minulta olisi saatu mitattua takaraivo-seinä-mitta.
Selästä huolimatta tai sen vuoksi lähdin hydrospinningmaratonille. Näin sunnuntaiaamuisin on tarjolla kaksi hydrospinningiä peräkkäin ja pitihän sitä omaa kestävyyttään kokeilla. Poljin siis vedessä vajaan puolitoistatuntisen ja jälkimmäisen tunnin loppupuolella huomasi, miten jalat olivat aivan puhki. Kaiken kaikkiaan tarjolla olivat hyvät tunnit.
Kun nousin toisen tunnin jälkeen altaasta tuntui, kuin joku olisi viiltänyt puukolla toisen SI-nivelen seutuun ja piti taas hetki töpötellä aivan pikkuaskelin ennen kuin selkä antoi peräksi normaaleille askeleille. Hieman taas pelästytti, että tuliko tehtyä selälle karhunpalvelus. Ainakin loppupäivän kokemusten perusteella, selkä pääsääntöisesti tykkäsi pyöräilystä.
Illalla oli vielä venyttelytunti ja selkä taas yllätti. Kierrot ja sivutaivutukset olivat edelleen hyvin rajalliset, mutta selkä taipui eteenpäin jopa paremmin kuin normaalisti. Sain ensimmäistä kertaa aikuisiällä heitettyä selällään jalat pään yli ja vielä maahan, eikä tuntunut missään kohti edes pahalta.

Jäykkyys,
Selkä,
Venyttely,
Väsymys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)