tiistai 5. kesäkuuta 2012

Aiheettomuus

Tänään on ollut niin tavanomainen päivä, että blogitekstin kirjoittaminen tuntuu kovin vaikealta. Liikunnasta voisin kirjoittaa, kuinka kävin koiran kanssa tekemässä kävelylenkin ja vähän treenailtiinkin siinä sivussa. Kaiken kaikkiaan siis sangen tavanomainen lenkki.

Toinen blogin aiheeseen sopiva aihe olisi reuma. Voisin kirjoittaa tekstin, jossa valitan oireista, joita on viime aikoina riittänyt. Voisin esimerkiksi luetella kipeät nivelet tai kertoa, miten paljon ne häiritsevät päivittäistä elämää. Voisin kertoa, miten hengenahdistus alkaa ärsyttää tai miten haastavaa tämä on henkisesti.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, ettei minulla ole blogille mitään uutta annettavaa. Toivon hartaasti, että tämä on vain väliaikaista ja runosuoni pulppuaa jälleen huomenna.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pakkohölkkä

Minulla oli jalo ajatus käydä aamulenkillä, mutta aamulla liikkeelle pääseminen oli sen verran haastavaa, että päätin unohtaa lenkin. Selkä oli jälleen todella jäykkä ja kumartuminen sattui melkoisesti. Onneksi selkä kuitenkin vertyi melko nopeasti.

Hölkkäilin lenkin työpäivän jälkeen. Olin katsellut kartasta jo etukäteen, että ympäristön teistä saisi muutamankin mukavan lenkin. Vaikka juokseminen ei tänään tuntunut kovin hyvältä päädyin kuitenkin kokeilemaan yhtä lenkkiä. Löysinkin tiet melko vaivattomasti ja onnittelin itseäni onnistuneesta lenkistä puolisen kilometriä ennen mökkiä. Nuolaisin ennen kuin tipahti, metsäautotie päättyi kosteikkoon, joka läpi kyllä kulki viitoitus, mutta ainakin tähän aikaan vuodesta viittojen seuraaminen tarkoitti pahemmanlaatuista kenkien kastelua.

Kaiken kaikkiaan reilun viiden kilometrin lenkki ei ollut millään tavalla nautittava. Vettä tuli taivaasta koko lenkin ja hengitys tuntui raskaalta. Kropassa lenkki tuntui kevyehköltä, mutta hengityksestä päätellen olen tehnyt raskaan lenkin.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Seuraneiti

Tänään ajelin takaisin Savoon ja otin samalla reissulla koiran mukaani. Pitkään olenkin elellyt ilman sitä, mutta nyt se sai tulla toimittamaan seura- ja vahtikoiran virkaa mökille. Saan siitä kuitenkin lenkkiseuraa, joten ihan turhan panttina se ei täällä tule olemaan.


Lenkillä hengitys tuntui taas melkoisen ahtaalta. Kovasti toivon, ettei hengitys päätä alkaa hankalaksi vaan tämä olisi jotain ohimenevää. Reuma on ollut viime aikoina ihan riittävän hankala muutenkin, joten en kaipaisi lääkityksen vähentämistä.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kaveri

Kaverini on jossain kohti elämäänsä hankkinut elantonsa kouluttamalla koirakoita ja kaipailin ratkaisua erään toisen kaverini koiraongelmaan. Kävin sitten koirankouluttajakaverin kanssa lenkillä opettelemassa käytännössä ongelman ratkaisua. Tosin taisivat harjoitusvastustajakoirat olla helpompia tapauksia. Joka tapauksessa oli todella kiva nähdä kaveria ja kaverin pentua.

Samainen kaveri houkutteli illalla huonoille teille oluttuopin ääreen. Täytyy todeta, että vaikka alkuun en ollut kovin innostunut pubireissusta, kannatti ehdottomasti lähteä. Juttua piisasi ja naurunkyyneleitäkin vuodatettiin. Jos ei muuta, niin onpa päätä taas nollattu.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Vuosi blogia

Kun vuosi sitten aloitin tämän blogiprojektin, en tehnyt mitään suuria suunnitelmia. Alitajuisesti olin lähes varma, että homma kaatuu viimeistään syksyn tuloon. Kuitenkin juttua on riittänyt ainakin vuodeksi, eikä blogin kirjoittaminen ole tuntunut kohtuuttomalta rasitteelta. Ilmeisesti joku lukeekin näitä lätinöitä tai niin ainakin kävijälaskuri väittää. Tunnustakaa toki.

Vuoteen on mahtunut paljon. Pääasiassa kuitenkin positiivisia asioita. Osasyynä blogin perustamiseen oli reuman aktivoituminen edeltävänä talvena. Jälkeenpäin olen useaan otteeseen harmitellut, ettei silloin tullut pidettyä mitään kirjaa oireista ja tuntemuksista. Aika kultaa muistot. No tulevaisuudessa ehkä tätä blogia voi käyttää hyödyksi menneen muisteluun.

Lähtökohtaisesti olen kirjoittanut blogia lähinnä liikkumisen näkökulmasta, mutta reumankin kulku on osaltaan tullut ilmi. Nyt viime kesän tekstejä katsellessa voi todeta, miten paljon kunto on kohonnut, vaikka välillä tuntuukin, ettei liikkumiselle jää aikaa eikä kehitystä tapahdu.

Vuoden kuluessa myös reumarintamalla on tapahtunut. Tauti ei ole saanut selkeämpää nimeä, mutta diagnoosi on kuitenkin varmistunut, ei tämä itsestään parane. Muutenkin opin vähitellen elämään taudin kanssa. Sinällään reumalääkärini mielestä lääkitys on niin kohdallaan, että siirryin jo vuoden alussa terveyskeskuksen vastuulle. Tosin viimeksi terveyskeskuslääkäri oli sitä mieltä, ettei lääkitys ole riittävä. Seuraillaan kesä ja tehdään syksyllä päätöksiä hoidon jatkosta.