sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Koirakisat
Tänään olen ihastellut Suomen paraiden tottelevia koirakoita tokon SM-kisoissa. Päivä meni siis pitkälti paikallaan istuen ja selällä oli asiasta vahva mielipide. Ei voinut muuta kuin ihastella kehän laidalla tapahtumia. Voi kun joskus pystyisi itsekin kouluttamaan koiransa tuolle tasolle.
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Talviturkki
Tästä päivästä ajattelin tehdä löhöilypäivän. Olen kaivannut tällaista päivää jo viikkoja, joten vapaapäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Aloitinkin päivän nukkumalla kellon ympäri ja heräsin pitkästä aikaa melkein pirteänä. Aamujäykkyys ei ollut ainakaan vähäisempää pitkien yöunien jälkeen, mutta siitäkin selvittiin, kun nautin aamuteestä ulkona.
Päätin jatkaa samalla linjalla ja painuin torkkumaan sänkyyn. Tällä erää kuitenkin tuntui, ettei pötköttely tuntunut enää kivalta ja päätin lähteä hölkkäämään viikon pitkän lenkin. Alku lenkillä tuntui askel suorastaan lentävän ja muutenkin juokseminen oli todella vaivatonta.
En mielestäni mennyt kovaa, mutta jostain syystä voimat tuntuivat loppuvan ihan tyystin reilun viiden kilometrin jälkeen. Sinällään missään vaiheessa en hengästynyt tai vastaavaa, mutta juokseminen vaati hetki hetkeltä enemmän fyysistä ja henkistä työtä. Piti oikein keskittyä, etten ruvennut kävelemään ja silti yllätin itseni muutamaan otteeseen kävelemästä. Niinpä päätin kävellä loppumatkan.
Lenkin jälkeen päätin ennen suihkua kokeilla, miten kylmää tuo jokivesi on. Ei sitä liian lämpimäksi voinut haukkua, mutta tuli siinä kuitenkin muutama veto uitua. Sinällään sangen mukavalta pulikointi tuntui ja ajattelinkin, että voisi yrittää käydä ainakin muutamana aamuna viikossa pulahtamassa ennen töihin menoa, niin paljon se virkisti.

perjantai 8. kesäkuuta 2012
Itikat
Tänään päätin lähteä seuraamaan mökin ohitse kulkevaa perinne polkua. Kovinkaan pitkälle ei tarvinnut talsia kun vastaan tuli hakkuuaukea. Aukean läpi meni kyllä polun viitoitus ja seurasinkin sitä. Valitettavasti aukean toisessa päässä maa oli melkoisen kosteaa, joten koko alueella riitti hyttysiä. Lenkin jälkeen varovasti laskin paukamia, toistakymmentä puremajälkeä löytyi pelkästään päästä.
Tänään on ollut reuman suhteen rauhallisempi päivä. En tiedä paljonko eilinen tulehduskipulääke vaikutti vai onko oireisto helpottamassa. Voimattomuutta on edelleen ollut ja selkä on jäykistellyt, mutta kuitenkin kokonaisuutena olo on parempi kuin hetkeen.

torstai 7. kesäkuuta 2012
Väsymystä
Olen nyt nukkunut useamman yön hyvin, vaikka aamulla herätessä selkä onkin ollut todella jäykkä. Olen nukkunut kellon mukaan riittävästi, mutta silti tunnen itseni väsyneeksi. Osittain syytän fyysistä työtä, mutta se ei millään pysty selittämään koko väsymystä, koska liikunnan määräkin on vähentynyt melkoisesti.
Tänään tuli kuitenkin pidettyä hauskaa koiran kanssa. Tottelevaisuutta treenailtiin ja vaihteeksi onnistuin palkkaamaan koiran taisteluleikillä, vaikka se käsiin sattuikin. Koirasta näkee selvästi, miten paljon paremmin se palkkautuu leikistä kuin namista. Tämä omalta osaltaan lisää reuman ärsyttävyyttä, koska sekä käsien että selän pitää olla kohtalaisessa kunnossa ennen kuin koiran pystyy palkitsemaan.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Intervallilenkki
Tänään oli sellainen olo, etten erityisesti olisi halunnut hölkkäillä, mutta olin jo aamusta päättänyt, että tänään on juoksupäivä, joten jotain juoksemista oli keksittävä. Päädyin juoksemaan intervallilenkin, jossa juoksin muutaman sadan metrin pätkiä reippaasti ja kävelin välit.
Alkuun reippaasti juokseminen tuntui todella vaikealta, mutta muutaman pätkän jälkeen jalat alkoivat toimia. Kävelypätkät olivat melkoisen rauhallisia, mutta palauttivat huomattavasti paremmin kuin hitaat hölkkäpätkät. Oli todella nautittava juoksulenkki. Taidan ottaa tällaiset intervallit mukaan juoksuohjelmaan, koska niillä tuntuu saavan ainakin onnistumisen kokemuksia ja kehittävät ne omalta osaltaan kuntoa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)