torstai 5. heinäkuuta 2012

Siivousta

Tänään kävin siivoamassa edellisen mökkini ja totesin, että hyttysiä sillä seutukunnalla riittää. Kovin nautittavaa siivoaminen ei ollut, koska nivelet olivat edelleen kipeät, mutta sain kuitenkin tehtyä. Muuten liikunnat jäivät vain pakolliseen koiran ulkoilutukseen.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Reumainen päivä

Aamulla heräsin melkein yhtä aikaa auringon kanssa eli neljän aikaan. Selkä oli todella jäykkä ja hankalan oloinen. Yritin vessareissun jälkeen painua takaisin nukkumaan, mutta paikallaan olo tuntui pahalta ja kyljen kääntäminen vielä pahemmalta, joten päätin nousta ylös ja nauttia yön viileistä tunneista koiran kanssa. Kävelimme rauhallisesti puolisen toista tuntia ja sen jälkeen selkä alkoi olla jo hyvän tuntuinen. Valitettavasti kellokin kertoi, että tarjolla olisi ollut korkeintaan puolen tunnin unet.

Muutenkin tämä päivä on menty vahvasti reuman ehdoilla. Selkä ei oikeastaan antanut istua, joten olen pääsääntöisesti pysynyt liikkeessä. Tulipa toisaalta ihmeteltyä asioita ihan uusin silmin. Kun koko päivän käveleskeli ympäriinsä, niin illalla selkä oli melko hyvä. Tosin perifeeriset nivelet ovat sitten puolestaan olleet melko haastavat.

Tänään on ollut sellainen päivä, että olen erittäin iloinen tulevasta lomasta. Ei se tautia paranna, mutta pääsenpä käymään näyttäytymässä lääkärille ja toivottavasti saan ainakin jotain helpotusta oloon. Tai edes lähetteen eteen päin

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hyvä hölkkä

Iltapäivällä päivästä näytti tulevan todella lämmin ja suunnittelinkin, että koiran liikunta koostuu pääasiassa kahlaamisesta ja uimisesta. Sen jälkeen käy juoksemassa itse pitkän lenkin ja painun sen jälkeen saunaan. Säänhaltija päätti kuitenkin toisin ja koiran ollessa järvessä alkoi vesisade. Sen sijaan, että olisin antanut sateen säikäyttää itseni, otin koiran mukaan myös juoksulenkille.

Hölkkäilin ihan fiiliksen mukaan neljä ja puolikilometriä. Vauhti ei ollut mikään erityisen nopea, mutta tuntui hyvältä ja mukavalta. Kun tutkin dataa tarkemmin, huomasin juosseeni hyvin tasaisella vauhdilla. Yhdessä pitkässä ylämäessä lenkin loppupuolella meinasi loppua usko kesken, mutta sinnittelin sen kuitenkin ylös.

Lenkin jälkeen saunan lauteilla mietin lenkkiä ja totesi, että olen siihen todella tyytyväinen. Juokseminen tuntui hyvältä ja lenkin jälkeen olo oli todella hyvä. Kerrankin lenkki oli hyvän mittainen, eikä liian raskas. Pitäisi vaan malttaa juosta näitä lyhyempiä ja rentoja, että pääsisi nauttimaan onnistumisen kokemuksista.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Reuman ehdoilla

Uudessa kämpässä nukutti hyvin. Vaikka yöuni jäi melko lyhyeksi, heräsin aamulla virkeänä. Selkä oli melko jäykkä ja sen vertymiseen menikin puolisen päivää. Myös nivelet olivat melko jäykät aamulla, mutta onneksi vertyivät kohtalaisessa ajassa. Kovasti tämä reuma nyt näyttää aktivoitumisen merkkejä kortisonista huolimatta.

Työpäivän jälkeen oli kaunis ilma ja päätinkin lähteä tarkistamaan tuon laskettelurinteen ja ulkoiluttamaan kameraa. Koiralle keli oli turhan lämmin, joten lenkki typistyi melko lyhyeksi ja koira liikutti itsensä uimalla. Valitettavasti allekirjoittanut pääsee koiran uittamisesta lähinnä heittelemällä keppiä, joten minun liikkumiseni ovat työpäivän liikkumisen varassa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Asunnon vaihto

Päivän teemana on ollut vaihteeksi muutto. Vaihdoin loppukesäksi laskettelurinteen mökkikylään. Kesällä on hyvä olla laskettelurinteessä ja talvella järven rannalla. En oikein ole osannut päättää voitinko vai hävisinkö tässä vaihtokaupassa. Sain kyllä paremmin varustellun mökin, mutta toisaalta tässä ympärillä on muitakin.

Liikunnat koostuivat lähinnä tavaroiden siirtämisestä paikasta toiseen ja pienestä kävelylenkistä ympäristössä. Lonkka oli melkoisen äreän tuntuinen ja pidempi lenkki jäi tekemättä.