keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tuskaa kampaajalla

Tänään aloitin aamun mukavasti hiusten laitolla. Sinällään ajatus oli hyvä, mutta kahden tunnin istuminen melkein heti herättyä oli selälle liikaa. Eipä tullut mieleen, kun aikaa varasin. Toivottavasti seuraavalla kerralla ajattelen taas selkääni.

Tänään olen ollut muutenkin kohtuuttoman väsynyt. Tuntuu, että voisin nukkua lähes rajattomasti. Olen nukkunut yhdet pitkät päiväunet, mutta olen odottanut koko illan, että pääsen nukkumaan. En todellakaan tiedä, mistä väsymys tuli. Tosin kortisoniannosta olen tässä vähentänyt.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Muuta ajateltavaa

Tämän päivän olen jälleen keskittynyt liikkumaan paikasta toiseen autolla. Tällä erää päivä koostui ensi viikonloppuna ajettavan SM-rallin valmisteluista ja siihen liittyvistä ajoista. Auton mittariin ei tullut kolmea sataa kilometriäkään, mutta silti se tuntui selässä.

Päivän positiivinen yllätys oli tuo eilen pistetty nivel. Muutamaan otteeseen se on osoittanut pieniä arkuuden merkkejä, mutta pääsääntöisesti se on ollut lähes terveen oloinen. Käden on saanut nyrkkiin melkein koko päivän. Eli ehkä tuosta saa vielä kunnon käden.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Lääkäriterveiset

Ensimmäinen lomapäivä kotipaikkakunnalla ja päädyin lääkärin pakeille heti aamupäivästä. Omalääkärilleni olisin saanut puhelinajan, mutta halusin kortisonipistosta pitkään kiusailleeseen keskisormen keskimmäiseen niveleen. Niinpä päädyin toisen lääkärin vastaanotolle pistoksen takia ja samalla tämä lupasi selvittää taudin jatkohoitoa, eli käytännössä pyytää omalääkäriä laittamaan reumapolilähetettä. Toivottavasti kuvio lähtee nyt rullaamaan.

Sinällään tuo sormi on ottanut pistoksen yllättävän hyvin. Ainakaan vielä se ei ole järjettömän kipeä ja jäykkä. Tosin yleensähän se pahin vaihe on seuraavana päivänä. Kovasti odotan, että tuosta nivelestä tulee jälleen toimintakykyinen ja pääsen pudottamaan kortisonia vähitellen pois.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Lepoa

Koira teloi eilen jalkansa ja on ainakin muutaman päivän levossa. Siitä ei siis saanut lenkkikaveria. Tosin eipä järjettömän kostea ja kuuma ilmakaan suuresti houkutellut lenkkeilemään. Lepopäivä päivästä siis tuli itselle ja koiralle.

Aamulla heräsin 11 tunnin yöunien jälkeen. En kokenut itseäni erityisen virkeäksi, mutta selitin sitä seitsemän aikaan tapahtuneella herätyksellä. Kortisoni on otettava säännöllisesti aamuisin ja seitsemän aikaan aamulla otan yleensä lääkkeet, joten lomallakin joudun heräämään seitsemältä ottamaan lääkkeet. Onneksi sen jälkeen voi painua takaisin nukkumaan.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Loman aloitus

Eilinen päivä meni pitkälti auton ratissa. Koira kävi kaunistautumassa kasvattajalla ja sen jälkeen ajelin yötä myöten rannikolle loman viettoon. Selkä ei kamalasti arvostanut pitkää istumista, mutta kesti kuitenkin kohtalaisesti. Perillä olin kahden maissa illalla ja nukkumaan pääsin kolmen pintaan.

Aamulla kello soi seitsemältä kortisonipillereiden takia enkä sen jälkeen juuri nukkunut. Eli yöunet jäivät muutamaan hassuun tuntiin. Lyhyistä yöunista huolimatta liikkeelle pääseminen oli jälleen todella haasteellista. Sekä kädet että jalat olivat todella jäykät ja kipeät, hengityskin oli ahtaalla.

Päivän mittaan olo hieman helpottui, mutta kyllä koko päivän tiesi olevansa kipeä. Kävin uittamassa koiran ja merenpohjan kivet tuntuivat todella kipeältä jaloissa. Toisaalta nilkat tykkäsivät viileästä vedestä ja niiden turvotus laski vähitellen. Illalla nilkat tosin turposivat uudelleen eli kylmän meren apu oli vain hetkellinen.
 
Kortisoniannoksen nostin puolessa välissä viikkoa taas isoon annokseen, koska reuma tuntui jatkavan oireiluaan. Nivelten turvotuksia kortisoni on auttanut, muttei se oireita täysin ole poistanut. Nivelissä on edelleen kipuja ja jäykkyyttä.