Eilinen ilta menikin totaalisen uuvahduksen parissa. Ajattelin käydä hetkeksi pitkälleni työpäivän jälkeen ja heräsin puolilta öin. Eipä siinä sitten paljon lenkkeilty tai tehty muuta hyödyllistä. Käytin koiran ja riisuin päivävaatteet. Pitkistä päiväunista huolimatta unta riitti koko yöksi ja heräsin umpiunesta herätyskelloon seitsemän aikaan.
Pakkasin sitten tavarat ja lähdin ajamaan etelään. Reissu oli todella tuskainen ja sain 350 kilometrin matkaan kulumaan yli kuusi tuntia, koska taukoja piti pitää lähes jatkuvasti ja otin parit minitorkutkin, kun silmät tuntuivat painuvan väkisin umpeen. Lisäksi selkä ja kädet olivat kipeät ja vaativat omat taukonsa. Kolmen vartin ajamisen jälkeen tuntui, ettei saa selkää enää suoraksi millään.
Olen ennenkin huomannut, että selkä seuraa perifeerisiä niveliä jälkijunassa. Pahimmat oireet nivelissä ovat jo takanapäin ja nyt selkä alkaa muistutella olemassa olostaan. Joko tuo selkä on hidas reagoimaan tai perifeeristen nivelten kivut häiritsevät enemmän elämää. Joka tapauksessa ei ole ensimmäinen kerta, kun selkä pahenee nivelten jo toipuessa. Nyt vaan pidetään peukkuja, että selän kipuilun jälkeen tulee taas rauhallinen vaihe.
lauantai 11. elokuuta 2012
torstai 9. elokuuta 2012
Hullu päivä
Tänään oli töissä taas sen suuntainen hulinapäivä, että työpäivä venyi loppupäästä parilla tunnilla. Töistä kotiuduttua oven takana odotti koira, jossa oli virtaa keskikokoisen kaupungin tarpeisiin. Siinä ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa koira narunpäähän ja lähteä lenkille heti vaatteiden vaihdon jälkeen. Harhailtiin pitkin metsiä puolisentoista tuntia melko rauhalliseen tahtiin. Sen jälkeen otettiin vielä pitkäkähkö tottistreeni.
Päivän hikoilun ja melko viileän lenkin jälkeen sauna tuntui todella hyvältä. Vaikka aamu olikin vaikea eilisen saunan jäljiltä, päätin kuitenkin saunoa myös toisena päivänä peräjälkeen. Ainakin osa työpaineista jäi mukavasti lauteille. Todellakin toivon, että pääsen aamulla ylös sängystä.

keskiviikko 8. elokuuta 2012
Sadelenkki
Koko päivän on satanut ja sääennuste lupasi sateen jatkuvan koko päivän. Päätin siis lähteä juoksemaan, koska pidän sadesäässä juoksemisesta eikä tasaisen sateen aikana pitäisi tulla liian kuuma. Jälleen lähdin lenkille ajatuksena hölkkäillä fiiliksen mukaan. No tänään fiilis oli noin tunnin rauhallinen hölkkä. Tuntui todella mukavalta ja helpolta, vaikkei vauhti päätä huimannutkaan.
Lenkin jälkeen menin lämmittelemään saunaan. Kyllä moinen tuntui taivaalliselta. Tosin jo aikaisemmin olen havainnut, ettei rentoutuminen saunassa tee välttämättä hyvää taudille ja seuraavan aamun ololle. Hetkellisesti siitä kuitenkin tulee hyvä olo.

tiistai 7. elokuuta 2012
Kuin suihkussa
Olen tässä jo jonkin aikaa havainnut hikoilevani aivan kohtuuttomasti. En tiedä johtuuko se huonosta kunnosta vai jostain muusta, mutta tänäänkin pienehkön työrupeaman jälkeen olo oli kuin olisin käynyt vaatteet päällä suihkussa ja kaikki vaan hikoiltuna. Olin sen verran märkä, että useampikin epäili jonkun vahingossa lattiaa pestessään pesseen myös minut.
Muuten tästä päivästä ei juuri löydy mainittavaa. Kävelin koiran kanssa lenkin ja venyttelin. Reumakin on aiheuttanut vain pientä kiusaa. Aamu oli pitkästä aikaa todella helppo, mutta valitettavasti päivä ei jatkunut ihan samaan malliin. Kuitenkin päivä pysyi hyvän päivän puolella.

maanantai 6. elokuuta 2012
Pientä liikuntaintoa
Tänään olen ollut yllättävän virkeä, vaikka yöuneni jäivätkin melko olemattomiksi. Pyörittelin yön koetta ja omia toilailuitani. Eipä pähkiminen juuri mitään ratkaisuita asiaan tuonut, mutta minkä sitä ihminen päälleen voi. Toivottavasti ensiyönä nukuttaa paremmin.
Päivän liikunnat koostuivat kevyehköstä hölkkä/kävelylenkistä ja koiran kanssa tehdystä palauttavasta treenistä. Tänään olisi ehkä jaksanut liikkua enemmänkin, mutta en vaan saanut aikaan. Toisaalta hyvä, että vähitellen alkaa tuntua, että liikkuminen olisi mukavaa. Siitä ei ole kovin pitkä matka liikkumaan. Ehkä viileämmät kelit taas saavat aikaan liikuntainnostusta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)