perjantai 24. elokuuta 2012

Kauas on pitkä matka

Koska sunnuntaina ajelin pohjoiseen, piti tänään ajella sieltä pois. Lähes täyden työpäivän jälkeinen viiden tunnin ajorupeama ei koskaan ole erityisen helppo. Ajamista ei ainakaan helpottanut kipuillut selkä ja viikon huonot yöunet. Onneksi sain kuitenkin mukavaa matkaseuraa, ettei tarvinnut yksin ajella.

Ajomatkan jälkeen sain nähdä koiran viikon tauon jälkeen. Olisin odottanut hieman riehakkaampaa vastaanottoa kuin paria hännän heilautusta ja kainaloon pyrkimistä. Onkohan tuosta koirasta tullut viimein sivistynyt ja aikuinen.

Tänään tein myös tämän viikon toistaiseksi suurimman urheilusuorituksen. Kävelin koirien kanssa noin kolmen vartin lenkin, mikä teki todella hyvää jäykistyneelle selälle. Vielä parit kunnon yöunet ja sen jälkeen maailma näyttäytynee melko erilaisena.

torstai 23. elokuuta 2012

Jäykkä

Tänään koko päivä on ollut yhtä taistelua. Olisi tehnyt mieli käpertyä sikiöasentoon peiton alle, muttei siihen ollut mahdollisuutta, koska piti opiskella aktiivisesti ja toisaalta paikalla oleminen tuntui olevan myrkkyä selälle. Aamulla olo oli todella kankea. En taipunut juuri mihinkään ja muutamakin opiskelukaveri kommentoi kävelemistäni. Näytin kuulemma lähinnä ankalta, enkä yhtään ihmettele.

Päivä ei juuri parantanut oloa. Vähitellen aamujäykkyys perifeerisissä nivelissä helpotti, mutta tilalle tuli rintarangan mielipide ergonomisesti onnettomasta työasennosta. Illalla oli siis koko selkä kuin teräslevystä tehty.

Tämä jatkuva kipuilu ja huonoista yöunista johtuva väsymys kiristävät pinnaa. Eikä varsinaisesti stressikään helpota tilannetta, joten olen varmasti ollut turhan äkkipikainen ja inhottava opiskelutovereille. Itselleen asiaa voi selittää väsymyksellä ja kivuilla, mutta minusta se ei silti oikeuta huonoon käytökseen puolituttuja kohtaan.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Huono patja

Olen aina pitänyt periaatteenani, että en valita turhasta, ja olenkin melko vähään tyytyväinen. Nytkin majoitun siistissä ja mukavassa paikassa, josta en juuri keksi muuta valittamista kuin sängyt. Sängyistä sen sijaan löytyykin reippaasti kerrottavaa. Ovat allekirjoittaneen massalle ja selälle aivan liian pehmeitä.

Aamut eivät ole viimeaikoina olleet erityisen helppoja, mutta tältä patjalta herätessä olo on vielä karmeampi. Tuntuu, että koko aamupäivän kroppa on ihan umpijuntturassa eikä taivuttelusta tule mitään. Juuri kropan vertyessä pitää painua uudelleen nukkumaan.

Huonolla patjalla nukkuminenkaan ei ole erityisen virkistävää. Yöllä tulee heräiltyä noin kerran tunnissa. Kipulääkkeillä voi tilannetta hieman helpottaa, mutta silti uni on katkonaista ja aamulla on fyysisen jäykkyyden lisäksi myös henkisesti hidas.

Onneksi edessä on enää kaksi yötä näissä sängyissä ja sen jälkeen voi painua toisaalle kauhistelemaan huonoja sänkyjä.

tiistai 21. elokuuta 2012

Lääkärikäytös

Huonetoverillani oli matkalukemisena joku terveysaiheinen naistenlehti, jossa oli artikkeli siitä, miten saada lääkäriltä hyvää hoitoa. Ohjeista muutama jäi kaivelemaan. Yhdessä kehotettiin huolehtimaan hoitosuhteen jatkuvuudesta. Tämä koski erityisesti kroonisesti sairaita.

Totesin, että jos muuttaa vuoden tai parin välein, on aika vaikea luoda pitkää hoitosuhdetta lääkäriin. Ratkaisuksi jatkuvasti vaihtuvien lääkäreiden ongelmaan ehdotettiin yksityislääkäriä, joka seuraa kroonista sairautta. Ainakaan minulla moiseen ei oikein ole varaa, koska turvakokeita on otettava kuitenkin säännöllisesti.

Toinen tunteita herättänyt ohje koski hoitotietojen tarkistusta. Siinä oli erikseen mainittu, että korjausta voi pyytää, mutta hoito-ohjeita ei korjata. Ainoa korjaus, joka koskaan on minun hoitotietoihini korjattu, oli juuri muutos hoito-ohjeeseen. Lääkäri sanoi vastaanotolla minulle yhtä ja oli kirjoittanut toista.

Muutoin ohjeet olivat melko selkeitä ja voin niihin yhtyä. Tosin olen osannut moisia ohjeita noudattaa, vaikken olekaan niihin aikaisemmin törmännyt. Osaa asioista pidin jopa itsestään selvyyksinä. Tottahan toki lääkärille kerrotaan kaikki lääkitykset ja kysytään, jos jokin asia on epäselvä. Oman hoidon toteutumista seurataan ja tarvittaessa asioita selvitellään itsenäisesti. Ihmisiä terveydenhuollossakin on töissä ja usein jopa melko kiireisiä ihmisiä.

En tiedä, kuinka paljon omaan asiointiini lääkäreiden kanssa vaikuttaa minun akateeminen koulutukseni. Osaan osin puhua lääkäreiden kanssa ja uskallan kysyä itselleni vieraita termejä. En sinällään osaa nähdä lääkäriä kovin suurena auktoriteettina. Ennemmin näen, että meillä on yhteinen päämäärä, jossa lääkäri on lääketieteen asiantuntija ja minä omien tuntemuksieni ja oireideni. Yhteistyöllä päästään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.

maanantai 20. elokuuta 2012

Koulutuspäivä

Hyvä oli eilinen ennustus lyhyiksi jäävistä yöunista. Nukkumaan käydessäni, siinä kahden maissa, en uskaltanut enää ottaa vahvoja kipulääkkeitä, koska en olisin ollut aamulla todella väsynyt. Lopputuloksena olikin sitten todella huonosti nukuttu yö. Aikaa nukkumiselle olisi ollut viitisen tuntia, mutta heräilin vajaan tunnin välein. En taaskaan tiennyt syytä, mutta olettaisin selän keljuilleen ja kyljen kääntämisen auttaneen.

Kuten arvata saattaa aamulla olo ei ollut kovin hyvä ja muutenkin olo oli kuin katujyrän alle jääneellä. Tilannetta ei tietenkään helpottanut, että koko päivä meni neuvotteluhuoneessa istuessa. Välillä tuntui, että haluan oikeasti käyttäytyä kuin häirikköoppilas - pyörimällä kuin väkkärä ja mahdollisesti ravaamalla edestakaisin. Ruokatauolla totesin vielä, että en ollut ottanut mukaan yhtään kipulääkkeitä, joten iltapäiväkin oli samaa piinaa.

Selän kanssa olisi pitänyt lähteä harrastamaan liikuntaa, mutta päädyin opiskelukavereiden kanssa syömään ulos ja sen jälkeen parantamaan maailmaa. Oli kyllä hyödyllistä päälle, mutta ei taatusti ainakaan helpota ensi yötä. No nyt pääsin kuitenkin ottamaan kovempia kipulääkkeitä ja toivon, että saan nukuttua paremmin.