tiistai 11. syyskuuta 2012

Jäykkä mutta kivuton

Kunnon yöunien jälkeen maailma näyttää aivan erilaiselta. Niin tänäkin aamuna yhdentoista tunnin unien jälkeen. Kun käy ajoissa nukkumaan, herää ihan luonnostaan ennen aurinkoa. Niinpä aloittelin päivän valokuvaamalla auringon nousua. Ennen kouluun lähtöä. Koko aamupäivän oli todella virrakas olo, eikä eilisestä päänsärystä näkynyt jälkeäkään.

Selkä oli kyllä aamusta jäykkä ja jatkoi jäykistelyä koko päivän. Tänään oli taas jooga- ja venyttelypäivä, joten jäykän selän joutui kohtaamaan monessa otteessa. Joogatessa myös päkiät ja ranteet sanoivat mielipiteensä, mutta kokonaisuudessaan tunnista jäi kuitenkin positiivinen fiilis ja kunnon hiki. Viimeistään venytellessä kävi selväksi, että etenkin rintarangan kiertoliikkeet olivat tänään pahasti hakusessa.

Joogan pitäisi olla rauhallisia hengityksen tahtiin tehtäviä liikesarjoja. Kuitenkin tänään selkäjumi aiheutti sen, että jos joogaliikkeet olisi tehnyt hengityksen tahtiin, rauhallisuus olisi ollut kaukana. Keuhkojen täyteen vetäminen ei vaihteeksi onnistunut, joten hengitys nopeutui herkästi. Hengityksen suhteen on vaan pidettävä peukkuja, ettei tilanne pahene.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Huonon yön terveiset

Viime yön nukuin todella huonosti. Heräsin joka ainoan kerran, kun yritin kääntää kylkeä enkä nukkunut väliaikojakaan kovin sikeästi. Lopputuloksena olikin todella hankala aamu ja päivä. Osa hankaluudesta johtui siitä, että selkä ei taipunut mihinkään, aamulla jo polvien koskettaminen oli haaste. Loppu tuli niskajumin aiheuttamasta päänsärystä. Lähes koko päivän on ollut olo, etten jaksaisi kannatella päätäni lainkaan vaan mieluummin ripustaisin sen roikkumaan johonkin tukeen

Tänään olenkin sitten ottanut särkylääkettä päänsärkyyn. En edes muista, koska viimeksi ainoa syy kipulääkkeen ottoon on ollut päänsärky. Osasyynä se on toisinaan ollut, mutta nivelten takia en nyt olisi tarvinnut kipulääkettä. Selkäkään ei tunnu niin tulehduskipeältä, että sitä tarvitsisi lääkitä.

Tänään painun todella aikaisin nukkumaan ja toivon, että aamulla olo on parempi. Miksi sitä suotta itseään kiduttaa hereillä pysymisellä, jos olo on huono. Nukutaan, kun siihen on mahdollisuus ja jos ei ole, niin yritetään järjestää.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Jäykät venyttelee

Yksi opiskelukaverini hokee tuota yllä olevaa lausetta aina, kun venyttely tulee puheeksi. Tämän päiväsessä ohjatussa venyttelyssä totesin olevani aivan oikeassa paikassa, vaikka tuo määritelmä pitäisikin paikkansa. Tällä erää venyteltiin seinän avulla. Aika erilainen venyttelytunti, mutta sangen tehokas. Pääsin kerrankin käsiksi niihin jäykkiin lihaksiin.

Aamupäivällä kävin kesätauon jälkeen hydrospinningissä ja kyllä se on mukava laji. Valitettavasti kunto loppui kesken toisen tunnin puolessa välissä, joten tehot jäivät melko alhaisiksi. Jumpan jälkeen olin todella väsynyt ja vetämätön. Kävin uimahallin kahviossa syömässä salaatin. Kerrankin voin olla ylpeä itsestäni, kun en ottanut mitään lihapiirakkaa.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Väärin käyttäytyvä lonkka

Maanantaina lääkäri kehotti toisaalta huolehtimaan jalkojen lihaskunnosta ja toisaalta välttämään nivelille raskaita lajeja. Näitä ovat esimerkiksi kaikki lajit, joissa on hyppyjä tai vääntövoimia nivelille. Parempi olisi harrastaa rauhallisempia lajeja kuten uintia ja vesijumppaa. Kävely on kuulemma hyvästä, mutta juokseminen ei.

Tämän tyyppistä liikuntaa olenkin pääasiassa kesän harrastanut. Iso osa liikunnasta on ollut vedessä. Sinällään kovin aktiivista lihaskuntotreeniä en ole tehnyt, koska lähellä ei ollut hyvää salia. Tästä huolimatta lonkka on vihoitellut koko loppukesän.

Tällä viikolla totesin, että pää tarvitsee reippaampaa liikuntaa ja uimalla se ei onnistu, koska jalkapotkut sattuvat lonkkaan. Niinpä päädyin jumppasaliin ensin pumppiin ja sitten combattiin. Pumppihan on kyllä lihasvoimaa kasvattavaa, mutta useat kyykyt eivät todellakaan ole nivelystävällisin tapa treenata jalkalihaksia ja combatti on oikeastaan pelkkää hyppimistä.

Näistä täysin vääristä lajivalinnoista huolimatta lonkka on ollut tänään lähes huomaamaton. Tai olisi ehkä ollut huomaamaton, jos ei toistuvasti huomaisi, ettei se häiritse. En sitten tiedä, mitä raskaampi liikunta pidemmällä aikavälillä tekee, mutta nyt se ainakin tuntuu helpottavan lonkan oloa. Niinpä liikun reippaasti, kunnes saan täydellisen kiellon.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kulttuuria

Eilisen ruumiinkulttuurin jälkeen, päätin tänään keskittyä henkisten kokemuksien hakemiseen. Ensin kävin opiskelukavereiden kanssa ulkona syömässä. Mukava olikin istua ja jutustella mukavia. Ruokakin oli hyvää ja sitä oli ehdottomasti liikaa.

Illan pimentyessä lähdin sitten katsomaan ja valokuvaamaan ilotulitusnäytöstä, joka Ilotulituksen SM -kisoinakin tunnetaan. Matkaa parhaille katselupaikoille oli parisen kiven heittoa ja seuraakin löytyi samasta talosta, joten lähteminen oli helppoa. Reissulla tuli vastaan kaksi haastetta: selkä ei tykännyt pitkästä seisomisesta ja valokuvia tuli otettua aivan liikaa.