torstai 20. joulukuuta 2012

Voitto lentsusta?

Viime yö meni hengityksen kanssa painiessa, mutta periksi antamisen eli ylös nousemisen jälkeen kaikki flunssan oireet tuntuivat hävinneen. Yritin aamulla soitella terveyskeskukseen, mutten saanut ketään kiinni. Kun olo vain parani päivän mittaan, päätin olla soittamatta. Nyt olo on jo niin hyvä, että luulen aloittavani lääkityksen taas huomenna. Katson kuitenkin, miten yö menee ennen lopullisia päätöksiä.

Illalla jaksoin ajella isompaan kaupunkiin jouluostoksille. Ostoksia en millään olisi jaksanut tehdä, mutta väkipakolla ostin viimeiset joululahjat ja nyt saa joulu tulla. Huomisillan voi käyttää pakkaamiseen ja auton takakontin sulattamiseen. Lauantaina pitäisi kuitenkin lähteä ajelemaan etelään.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Väsynyttä meininkiä

Eilinen meni sujuvasti nukkuessa. Töistä tultuani käytin pikaisesti koiran ja painuin hetkeksi pötköttelemään. Heräsin sitten joskus yöllä hengenahdistukseen ja riisuin vaatteeni. Lyhyen pystyssä olon jälkeen nukuin taas jokusen hetken. Yö menikin välillä nukkuessa ja välillä hengenahdistuksen takia pystyssä. Ei ollut aamulla mikään pirteä olo.

Päätin kuitenkin hankkiutua töihin ja töissä jouduin heti näytteenottotöihin, joten terveyskeskukseen soittaminen jäi aamupäivällä ja päivän mittaan olo ei tuntunut pahenevan, joten en soittanut iltapäivälläkään. Kotiin lähtiessä olo tuntui jopa hieman paremmalta, mutta illan tultua olo taas hankaloitui. Seurailen ensi yön ja katselen soitanko huomenna.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Lupa sairastaa

Tänään kävin terveyskeskuksessa sairaanhoitajalla tämän flunssan takia. Ei löytynyt mitään selkeää bakteerin aiheuttamaa tautia, vaan eletään uskossa, että on virustauti. Labratkin näyttivät hyvältä, tulehdusarvot huomattavasti alempana kuin kertaakaan aiemmin tämän reuman historiassa. Hoitaja oli sitä mieltä, että takaisin, jos olo menee todella kurjaksi tai nousee kuume. Eli lepäillään.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tauti

Flunssa ei nyt ota parantuakseen, eikä eilinen pikkujoulureissu taatusti parantanut tilannetta. Kyllä tämä pahasti näyttää siltä, että huomenna on hankkiuduttava lääkärille kysymään, mitä nyt tehtäisiin. Reumapolin ohjehan oli, että maanantaihin saakka voi seurata, eipä parane huomiseksi.

Tänään on huomannut olosta, että torstaina jäi trexan ottamatta ja biologisestakin on viikko aikaa. Ei nyt vielä mitään erityisen pahaa oiretta, mutta nivelet ovat kuitenkin arat ja vähän jäykistelevät. Kokemuksen mukaan olo ei tästä ainakaan helpota ennen lääkitysten aloittamista.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Flunssan poikanen

Flunssa on tässä yrittänyt tunkea päälle jo jonkin aikaa. Vieläkään ei ole kunnon oireita, mutta eilen soittelin reumapolilta suhtautumisohjeita oloon. Ohje oli, että maanantaihin saakka saa seurata ja jos ei helpota, niin lääkäriin varmuuden vuoksi. Samoin pari terveen tuntuista päivää pitää olla taustalla, ennen kuin pistää biologisen lääkkeen.

Sinällään tämä lupa ei helpottanut oloa. No varmisti se sen, että on joku takaraja lääkärille lähtemiseen. Samoin sain ensimmäistä kertaa selkeät ohjeet reumalääkityksen suhteen tässä tilanteessa. Ensimmäisenä oireettomana päivänä voi ottaa Trexanin ja biologisen sitten parin päivän kuluttua. Nyt vaan keskitytään lepäämiseen ja paranemiseen.

Tänään käytin koiraa lenkillä sen verran, että se sai tarpeensa tehtyä. 100 metrin rauhallinen kävelykin tuntui turhan raskaalta. Nyt siis ainakin tänään ja huomenna ei juuri lenkkeillä, vaan keskitytään pysymään lämpimässä teekupin ääressä. Huomenna olisi firman pikkujoulut, katsotaan kuinka akan käy.