keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Puolikunnossa

Kova hinku olisi ollut liikkumaan, mutta kuumemittari päätti kuitenkin patistaa minut lepäilemään. Hinku kevyeen vesijumppaan oli melkoinen, mutta järki voitti kaverin avustuksella. Tiedän, ettei sairaana saa liikkua, mutta en ole riittävän sairas, jotta osaisin olla potematta huonoa omaa tuntoa makoilusta.

Päivän jaksoi ihan hyvin, mutta kämpille pääsyn jälkeen olen ollut melko puhki. Kuumemittari näytti kuitenkin pientä lämmönnousua ja illalla oli vähän kuumeinen olokin. Alkaa vähitellen ärsyttää tällainen puolikuntoisena oleminen. Olisi mieluummin kunnolla kipeä.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lepoa

Tälle päivälle olin alun perin suunnitellut joogaa ja venyttelyä. Fysioterapeutti kielsi eilen joogaamisen, joten ajattelin ottaa siihen tilalle keskivartalojumpan. Päivän mittaan olo kuitenkin huononi ja palasin koululta pankin ja apteekin kautta kotiin. Pankista hain uuden tunnuslukulistan ja apteekista kuumemittarin.

Ensimmäinen kuumemittari varmastikin mittasi ihan hyvin, muttei pitänyt lukemaa ylhäällä, joten oli pitkälti käyttökelvoton. Onneksi ostin sen tuosta lähiapteekista ja vaihtaminen oli melko helppoa. Uusi mittari suostui sitten kertomaan mittaustuloksensakin ja lopputuloksena oli pientä lämmön nousua. Päätin sitten jättää kaikki suunnitellut jumpat käymättä ja lepäsin illan kämpillä.

Tein tänään myös eilen saamani jumppaliikkeet. Aika kevyeltä näin alkuun tuntui, mutta luotan ainakin vielä fysioterapeutin osaamiseen enkä tee liikkeistä rankempia. Kaikki liikkeet kuitenkin onnistuivat eivätkä aiheuttaneet kipua. Aika näyttää, onko niistä mitään iloa.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Flunssan vastaisku

Viikonloppuna alkoi tuntua pientä painetta poskionteloissa ja tänään aamulla päätin varmuuden vuoksi soitella terveyskeskuksesta hoito-ohjeita. Sinällään oireiden takia näytille ei olisi tarvinnut lähteä, jos ei olisi tuota biologista lääkitystä. Näiden todella vähäisten oireiden taustalta paljastuikin koko pää täynnä märkää. Lopputuloksena viikon antibioottikuuri. Onkohan tämä jäänyt muhimaan siitä joulunalusflunssasta?

Iltapäivällä minulla oli aika fysioterapeutille, jonka kanssa käytiin läpi kropan liikkuvuutta. Melko hyvin kroppa liikkuikin eikä löytynyt mitään liikerajoituksia, yliliikkuvia niveliä senkin edestä. Puolitoista tuntia keskusteltiin ja ihmeteltiin kroppaa. Lopputuloksena oli uusia jumppaliikkeitä ja vähän vanhojenkin muokkausta. Oli hyvä käynti, vaikka laiskuudesta jumppien kanssa jäin kiinni.

Valitettavasti fysioterapeutti tiukensi entisestään salikieltoa ja lisäsi kieltolistalle myös joogan. Ohjatussa venyttelyssä saan käydä, kunhan huolehdin, etten taivuta niveliä yli. Pitänee varmaan kokeilla pilatesta, jos siitä oppisi pitämään.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Ratakisko tanssii

Kaveri houkutteli minut zumbaamaan ennen sunnuntai-illan venyttelyä. En vieläkään suunnattomasti jaksa innostua kyseisestä lajista, mutta en tuntenut olevani ollenkaan niin väärässä paikassa kuin ensimmäisellä kerralla.

Sinällään tanssahtelu varmasti olisi hauskaa ja tehokasta, mutta en kykene henkisesti omaksumaan kaikkea sitä, mikä pitäisi omaksua. Muutama ensimmäinen biisi meni hyvin, mutta sitten aivot tulivat yli ja lopputunnista valtaosa kuvioista meni täysin ohi. Harjoittelemalla varmaan oppisi, mutta en tiedä kiinnostaako.

Zumban jälkeen oli mukavasti hetki aikaa ennen venyttelyä, joten ennätin nauttimaan saunan lämmöstä. Venyttely puolestaan palautti maanpinnalle todella nopeasti. Olin melkoisen jäykkä ja ennen helpoilta tuntuvat liikkeetkin tuntuivat todella haastavilta. Ilmeisesti ajatus jäykkyydestä ei ollut täysin tuulesta temmattu. 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Palloilua

Yö meni muuten kohtalaisesti, mutta vietin vatsakipujen kanssa pöntöllä toista tuntia keskellä yötä. Selkeää syytä vatsakrampille en keksinyt, mutta tovin vessassa istuminen helpotti ja vaikeutti aamua melkoisesti.

Pääsin kuitenkin aamulla ylös sängystä ja kiireisen aamiaisen jälkeen lähdin kohti pallojumppaa. Vajaa tunti rääkättiin itseämme jumppapallon kanssa ja kyllä noinkin yksinkertaisilla välineillä saa hyvinkin hien pintaan. Odotan pelonsekaisin tuntein syvien vatsalihasten mielipidettä. Silti hauskaa oli.

Aamulla herätessä olo oli vähän tukkoinen, mutta päätin kuitenkin lähteä harrastamaan liikuntaa, koska tukkoisuus hävisi, kun pääsi liikkeelle. Jumpan jälkeen saunassa oli kuitenkin melko tukkoinen olo ja iltapäivällä alkoi poskionteloissa tuntua tulehdusoireita. Vielä ei ole kunnon tulehdusta päällä, mutta päätin varoiksi siirtää Trexanin ottamisen ainakin huomiselle.