Eilen minun piti kirjoittaa mukava kertomus siitä, miten vietin vapaapäivää ensin aamulla kaverin kanssa koirapuistossa ja sen jälkeen suunnittelemalla Savoon lähteviä tavaroita. No aamu menikin juuri näin, mutta illalla kaveri houkutteli minut ensin elokuviin ja sitten syömään. No tulipa ainakin rentouduttua, vaikka yöunet jäivätkin vähiin ja tänään sitten pakkasin tavaroita ilman tarkempaa suunnitelmaa.
No sain kaikesta huolimatta valtaosan tavaroista pakattua ja vielä ahdettua autoon. Kaikki eivät mahtuneet, mutta tärkeimmät mieleen tulleet tavarat mahtuivat. Matkalla muistelin, että en ottanut koiralle kynsisaksia enkä kampaa. Toistaiseksi en ole keksinyt muuta unohtunutta. Eiköhän niitäkin vielä tule.
Oli muuten todella kiva tulla tähän mökin pihaan. Tuli todellakin olo, että tulin kotiin. Ehkä tämä kuitenkin on tällä hetkellä kaikista asumuksistani se, jota voi eniten pitää kotina. Onhan tämä mukavalla paikalla ja mukava mökki. Hyvä näin, olisi paljon ikävämpää tulla paikkaan, jossa ei viihdy ja johon ei halua tulla.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
perjantai 15. helmikuuta 2013
Reissun loppu
Yksitoista päivää se kesti, ennen kuin loppui. Tänään oli reissun pisin matkapäivä, mutta kyllä kotiin pääseminen helpotti. Koko reissun saldona oli hieman vajaat 3000 kilometriä bussissa istumista, 3 aktiivista luentopäivää, 4 kaivosvierailua, 6 hotellia, lukemattomia valokuvia, useampi pitkä ja reipas lenkki ja 11 päivää loistavassa seurassa. Mukavaa oli ja paljon tuli oppia. Nyt olisi kiva ottaa pari vapaapäivää ennen lähtöä Savoon, no puolitoista vuorokautta saa riittää.
Olen erityisen positiivisesti yllättynyt selästäni. Se ei hermostunut aivan kohtuuttomasti, vaikka osan matkasta lääkkeetkin olivat tauolla. Aivan muutamana päivänä se osoitti hermostumisen merkkejä ja yhden pätkän pötköttelin bussin takapenkillä.
Tänään en edes suunnittele liikuntaa, mutta huomenna päivä on uusi. Parin kilometrin päässä postissa olisi yksi paketti, joka pitäisi hakea. Kovasti houkuttaisi hölkkäillä sinne ennen saunaa. Katsotaan, miltä huomenna tuntuu. Nyt vielä ainakin löytyy hiven intoa moiseen. Josko se juokseminen alkaisi taas maistua.

torstai 14. helmikuuta 2013
Kotia kohti
Aamu aloitettiin taas tälle viikolle tyypilliseen tapaan - kaivosvierailulla. Tämä kaivos olikin reissun viimeinen ja lopputentistä selvittyämme reissun päämäärä on päästä vain kotiin. Koska ajomatka on niin pitkä, ei kuljettajamme saa ajaa sitä yhtä perää. Vietämme siis vielä yhden yön hotellissa.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Yhdeksäs matkapäivä
Aamu aloitettiin kuten muutama edellinenkin yritysvierailulla. Tällä erää meitä oli vastassa minun kanssani yhtäaikaa opiskellut työntekijä. Minulta on kysytty useassa yhteydessä, tunnenko hänet, mutten ole voinut tunnustaa tietäväni. Hieman jännitti tapaaminen. En tunnistanut häntä, mutta vierailun edetessä tuli selväksi, että hän tunnisti kyllä minut. Kaikki siis tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään.
Jostain syystä selkä on oikutellut jo aamusta ja bussimatkalla selkä päätti suuttua todenteolla, joten vietin matkan pitkälti pötkölläni bussin takapenkillä. Onneksi oli sellainen bussi, jossa moinen oli mahdollista. Olisi ollut todella tuskainen reissu yrittää istua tuntikausia. Selkä on edelleen melko jäykkä ja epäilen, ettei yöstä tule kovin hyvä.

tiistai 12. helmikuuta 2013
Paluu Suomeen
Kursio pohjoisessa jatkuu. Tänään palattiin Suomen puolelle ja reissumme pohjoisimpaan paikkaan. Pohjoisin piste saavutetaan huomenna Kevitsan kaivoksella. Aamulla päätin, ettei kunnon flunssaa tullut ja pistin biologisen lääkkeen. Tällä kertaa vaikutus oli melko sama kuin ensimmäisellä kerralla. Tuntuu kuin olisin saanut energiaa todella paljon lisää ja selkäkin tuntui parantuneen todella paljon.
Illalla oli pitkästä aikaa sellainen olo, että olisi kiva lähteä pienelle hölkälle. Tällä reissulla minulla ei ole mukana juoksuvarusteita, joten lenkille pääseminen taitaa jäädä viikonlopulle. Jokatapauksessa on todella mukavaa tuntea pitkästä aikaa olevansa energinen. Toivottavasti olotila on pysyvä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)