perjantai 10. toukokuuta 2013

Turvakokeissa

Koska kerrankin olen tällä suunnalla, kävin reumalääkityksen turvakokeissa aamulla. Oikeastaan ne olisi pitänyt ottaa vasta loppukuusta, mutta eipä noista ennenkään kovin tarkkoja ole oltu. Pitkästä aikaa sain huonon kokemuksen näytteenotosta. Olen jo pidemmän aikaa osannut sanoa harjoittelijoille, etteivät saa pistää. Tällä erää hoitaja oli tavanomaista harjoittelijaa vanhempi, joten mieleenikään ei tullut, etteikö näytteenotto onnistuisi. No seitsemännellä pistolla ja kolmannella pistäjällä löytyi suoni.

Epäonnisen labrareissun jälkeen lähdin kaverin kanssa koirapuistoon juoksuttamaan koiria. Tosin koirapuistossa oli tällä erää sellaista sakkia, ettemme uskaltaneet laskea omiamme joukon jatkoksi. Päädyimme siis hiekkamontulle rikkomaan lakia. Kerrankin jopa minun koirani innostui juoksemaan ja minäkin kävelin jonkin verran. Illalla polvi oli sen verran turvoksissa, että se selvästi rasittui reissusta.

Iltapäivällä sain reumahoitajalta turvakoetulokset. Tulokset näyttivät pitkälti samalta kuin ennen biologista lääkitystä. Tulehdusarvot ovat jälleen noususuunnassa ja muutama muukin merkki kertoi maallikolle, että reuma on aktivoitumassa. Katsotaan, vaikuttavatko muutokset uuden biologisen lääkityksen aloitukseen.

torstai 9. toukokuuta 2013

Metsässä

Selkä oli koko yön hankala ja tänään oli pakko yrittää keksiä jotain keinoja sen lepyttämiseksi. Aloitinkin aamun puolentoista tunnin metsälenkillä. Selkä piti moisesta ajatuksesta, mutta polvi ei. Vähän toista tuntia polvikin kesti hyvin, mutta kävely asfalttia pitkin kotiin tuntui jo epämiellyttävältä.

Loppupäivä menikin sitten polvea lepuuttaessa. Ei se ihan rajattomasti menoa kestä, vaikka kotona sen kanssa käveleekin jo ilman tukea. Liikkumaan ei vielä ole mitään asiaa ja portaatkin tuntuvat epämiellyttäviltä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Selkä tulee uniin

Yöllä näin unta, että selkääni pistettiin neljä kortisonipiikkiä. Yksikään piikki ei ollut kivuton, mutta piikkien jälkeen olo helpottui. Taisi selkä oireilla melko rankasti, kun pääsi uniinkin saakka.

Ei selkä ollut kunnossa päivälläkään eikä melkein 400 kilometrin ajelu ainakaan helpottanut tilannetta, joten iltaa kohti selkä kipeytyi edelleen. Olihan se hyvä jo melko pitkään.

Illalla oli polven magneettikuvaus ja pääsin jälleen pötköttelemään kuvauslaitteeseen. Oli sama hoitaja, joka kuvasi selän pari viikkoa sitten ja sovittiin, että ainakaan hän ei kuvaa minua taas kahden viikon kuluttua.

Tuubissa pötköttely oli huomattavasti vaikeampaa kuin edellisellä kerralla. Makaaminen sattui selkään ja paikallaan pysyminen tuntui kohtuuttoman vaikealta ja yksi kuvasarja jouduttiin uusimaan, koska en pysynyt paikallani. Kuvauksen jälkeen en meinannut päästä ylös pediltä, koska nouseminen sattui sen verran rankasti selkään.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Usvassa

Aamulla herääminen oli poikkeuksellisen vaikeaa. Torkutin melkein tunnin. Kun viimein sain luuni ylös sängystä, oli jo kiire. Jostain syystä myös koko päivä on mennyt, kuin en olisi herännyt ollenkaan. Kävin koko työpäivän poikkeuksellisen hitaalla ja muutenkin olo oli kuin olisin kävellyt sumussa.

Äkkiä tuli mieleen kaksi syytä moiseen väsymykseen. Toinen on huonosti nukutussa yössä ja toinen lääkkeissä. Kuitenkin nukuin yöni poikkeuksellisen hyvin ja heräilemättä. Illalla otin normaalit iltalääkkeet, mutten mitään, mikä selittäisi näin väsyneen olon. 

Nyt suunnittelen käyväni ajoissa nukkumaan ja nukkuvani pitkät yöunet. Jos se poistaisi edes osan tästä väsymyksestä olisin melko tyytyväinen. Toivottavasti tällaisia päiviä ei tule heti perään uusia.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Lähes terve polvi

Polvi oli tänään niin kivuton, että jopa unohdin sen olevan vammautunut. On todella mukavaa päästä tekemään myös niitä mukavia työtehtäviä, joihin kuuluu liikkumista. Kävin tänään ensimmäistä kertaa polvivamman jälkeen ajelulla työkaverin kanssa ja tulihan siinä keskusteltua huomattavan paljon asiaakin. Vasta autossa tajusin, miten ikävä minulla onkaan ollut näitä reissuja.

Illalla lähdin koiran kanssa koirapuistoon ja sujuvasti unohdin laittaa polvituen. Otin sen työpäivän jälkeen hetkeksi pois, että iho saisi hengittää. Puistossa seistessä ja kävellessä sitten muistin, että minulla tosiaan on vammautunut polvi. Reissun jälkeen polvi oli ehkä hieman turvoksissakin.