Löhöpäivä

Koko alku viikon olen kaivannut totaalista kotipäivää. Siis päivää, jonka aikana ei tarvitse pistää nenää ulos saati etsiä päälleen siistejä vaatteita. Tänään vihdoin maltoin viettää moisen.

Eilen illalla otin vähemmän tuota väsyttävää kipulääkettä ja sehän näkyi heti unen laadussa. Odottelin unta melko pitkään ja yö meni pitkälle pyöriessä. Toisaalta tänään en ole ollut ollenkaan niin pöhnäinen kuin parina edellisenä päivänä. Siitä huolimatta päätin pitää pään nollauspäivän ja olenkin pääasiassa pötkötellyt sängyssä ja lukenut hyvää romaania.

Laiskottelupäivä tuntuu tulleen todella tarpeeseen. Vaikka selkä ei erityisesti moista arvostanutkaan, päälle moinen oli erittäin tarpeeseen. En edes muista, koska olen viimeksi viettänyt päivän, jonka aikana minun ei ole pakko tehdä mitään. Toki tuon jalan kanssa ensimmäiset viikot olivat sitä, mutta silloin ei pystynyt. Nyt olisi pystynyt, mutta ei silti ollut pakko tehdä. Piristää kummasti.

Väsymystä ilmassa

Nukuin viime yönä 12 tuntia niin, että heräsin kerran käymään vessassa. Herättyäni sain komentaa itseni hereille, muuten olisin voinut jatkaa nukkumista varmaan rajatta. Sain kuitenkin itseni liikkeelle. Koko päivä on kuitenkin mennyt kuin sumussa.

Selkeästi tämä nykyinen lääkitys väsyttää eikä kestä kovin montaa vähäunista yötä, että koko kroppa sekoaa ja palautumiseen menee paljon normaalia pidempään. Onneksi tämä lääke on vain väliaikainen ystävä. Ei käy kateeksi heitä, jotka joutuvat syömään vuosia, vaikka tottumistakin tapahtuu. Kivun lääke on kuitenkin vienyt, joten näin sairauslomalla se on virkansa täyttänyt hyvin.

Sain kuitenkin itseni uima-altaaseen ja juoksin noin vartin. Kokeilin uimistakin, mutta se ei oikein onnistunut, koska uintipotkut olivat tosi hankalat. Muutenkin nilkka tuntui ärtyvän melko helposti, joten tulin pois altaasta melko nopeasti. Tuli kuitenkin lähdettyä ja vesijuoksu tuntui aivan erilaiselta kuin viimeksi.

Piikillä

Tämä päivä onkin mennyt reissusta selviämiseen. Olisin luultavasti nukkunut lähes koko päivän, jos en olisi varannut viime viikolla lääkäriaikaa. Selkä oirehti jo silloin siihen malliin, että kortisonia olisi syytä pistää lähitulevaisuudessa. Normaalista poiketen en venyttänyt piikkiaikaa mahdollisimman pitkään vaan otin puhelimen ajoissa kauniiseen käteen ja pyysin aikaa.

Lääkäri oli melko kiireinen ja hänelle olisi saanut ajanvasta loppukuulle. Hoitaja kävi kuitenkin kysymässä lääkäriltä, mitä minun kanssani tehdään ja lääkäri lupasi pistää minut jollakin puhelinajalla. Näinpä sain ajan melko pian ja sain vielä kokeneen lääkärin pistämään SI-niveliin.

Niinpä jouduin heräämään aamulla melko aikaisin ja ihan kesken unia, että pääsin lääkäriin. Lääkäri oli tapansa mukaan myöhässä, mutta pisti kuitenkin kaksi piikkiä ja kirjoitti sairauslomatodistuksen, etten pääse lähtemään huomenna seminaarireissulle. Selaili lyhyesti sairaushistoriaa ja löysi aika monta syytä kirjoittaa sairauslomalappu.

Loppupäivän olenkin sitten yrittänyt nukkua päiväunia, että saisin kuitattua hieman univelkaa, mutta puhelimeni on estänyt moisen toiminnan melko huolella. Se on soinut tasaisin väliajoin ja onnistunut aina karistamaan unen silmistäni. Toivottavasti se pysyy kuitenkin yön hiljaa.

Reissaten

Tällä erää lähdin kiertämään Savoa ja Karjalaa kaksin koiran kanssa. Ilmoitin koirani vaihteeksi näyttelyyn ja sehän tarkoitti ensin trimmausreissua kasvattajalle ja sen jälkeen siirtymistä näyttelypaikalle ja kahden päivän näyttelyissä pyörimistä. Jalan kannalta reissu ei ollut kovin järkevä, mutta pitääkö sitä aina olla täysin järkevä.

Päälle reissu puolestaan oli erittäin tärkeä. Nyt tiedän, että pääsen halutessani liikkeelle, eikä jalka juuri rajoita tämän tyyppisiä menoja. Ei se kestä rajattomasti tekemistä ja paljon on asioita, joita ei pysty tekemään, mutta tätäkään reissua ei olisi viikko sitten pystynyt tekemään.

Vesijumppaa ja jalkahoitoa

Jatkoin itseni hemmotteluteemalla ja menin aamusta jalkahoitoon. Puolentoista tunnin hemmottelun jälkeen pääsin pehmeillä jaloilla viemään autoni huoltoon. Elämäni ensimmäinen jalkahoitokokemus tuskin jää viimeiseksi niin mukavalta moinen tuntui.

Illalla houkuttelin äitini nauttimaan maauimalan tarjoamista mahdollisuuksista ja menimme vesijumppaan. Yllättävän hyvin nilkka kesti, vaikka monessa hyppy- ja juoksuliikkeessä jouduinkin soveltamaan. Kuitenkin vedessä osallistuminen oli mahdollista, jumppasalissa en olisi pystynyt juuri mihinkään. On ihanaa kun viimein pääsee hieman liikkeelle.