perjantai 6. syyskuuta 2013
Tauti kehittyy
Flunssa on äärettömän hankalan äkäinen. Sen verran sillä on voimia, että jo pienikin touhuilu saa hien virtaamaan ja kuumeen nousemaan. Toisaalta pelkkä löhöily ja sängyssä makoilu käy pian tylsäksi eikä selkäkään pidä siitä. Välillä sitä toivoo, että nostaisi nyt edes sen verran kuumetta, että saisi nukuttua. Nyt vaan pitää keskittyä aktiivisesti malttamaan ja jättää kaikki turhat touhuilut tekemättä.
torstai 5. syyskuuta 2013
Uutisia flunssan keskelle
Kyllä se kuumekin löytyi, kun vaihtoi kuumemittaria samoin flunssaan oleellisesti kuuluva räkä löysi tiensä päähäni. Poskiontelot ovat vielä pysyneet kohtalaisesti auki, mutta eiköhän tämäkin ole korjautuva asian tila. Hain jo valmiiksi nenää avaavan suihkeen, jos onnistuisin sen avulla välttämään poskionteloiden tulehtumisen.
Flunssassahan pitäisi levätä, mutta aina se ei ole mahdollista. Niinpä jouduin lähtemään aamulla viemään koiraa eläinlääkärille hampaan poiston jälkitarkastukseen. Reissu venyikin koiran iho-ongelmien vuoksi. Kun puolen päivän jälkeen pääsin palauttamaan koiraa hoitopaikkaansa olin paitsi aivan poikki myös yltä päältä hiessä. Kuumemittarikin kertoi karua tarinaansa levon tarpeellisuudesta.
No nyt on tämän viikon osalta pakolliset menot hoidettu ja pääsen parantelemaan itseäni rauhassa loppuviikon. Tosiaan toivottavasti tauti helpottaa pian, koska estää reumalääkkeiden aloittamisen.
Mahtui päivään hyvääkin. Eilen selvittelin fysioterapiakuvioita ja julkiselta puolelta ne jäivät pahasti vaiheeseen. Vakuutusyhtiö ei tapansa mukaan osannut sanoa mitään, asia on lääkärin pöydällä. Tänään fysioterapian osastonhoitaja soitti ja kertoi selvittelyiden jälkeen päätyneensä siihen, että minut otetaan julkiselle puolelle jonoon. Kun saan vakuutusyhtiön päätöksen, siirryn tarvittaessa yksityiselle puolelle. Huojentavaa, että tämäkin asia otti askeleen eteenpäin.
Toinen positiivinen yllätys löytyi Kelan asiointipalvelusta. Kävin piruuttani katsomassa, onko sairauspäiväraha-anomukseeni tehty mitään lisämuutoksia. Yllätys oli melkoinen, kun asiasta olikin jo päätös. Sairauspäivärahaa maksetaan, kuten olen hakenutkin. Hieman toki iloa hälventää tieto, että sairauspäiväraha pitää maksaa takaisin, kunhan vakuutusyhtiö saa viimein päätöksiä tehtyä.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Flunssa tulee
Eilinen kaktus oli todellakin alkava flunssa. Kaktus kasvoi yön aikana niin reippaasti, että herätti kesken unien kurkkukipuun. Kipulääkettä naamariin ja lisää unta. Vahvimmat talosta löytyvät kipulääkkeet tarjosivat vielä 4 tuntia lisäunta. Aikaisesta aamuherätyksestä vastasi jälleen kurkku.
Aamulla suuntasin turvakoelabrojen kautta apteekkiin hakemaan kurkkutabletteja. Auton palautuksen jälkeen pääsin omaan sänkyyn potemaan. Päivän mittaan tauti alkoi päästä vauhtiin. Kuumeisesta olosta huolimatta kuumetta ei tauti ilmeisesti nosta. Kuitenkin flunssa alkaa vähitellen jyllätä täydellä voimalla ja pitää keskittyä lepäilemään ja välttelemään jälkitauteja.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Viimeiset tikit
Vihdoin koitti päivä, jolloin sain poistattaa jalasta tikit. Päätinkin olla hurja ja kävelin terveyskeskukseen. Olin kuitenkin pyytänyt kyydin kotiin, joten järjettömän urheilulliseksi en kuitenkaan ruvennut.
Haavat tuomittiin siisteiksi ja hyvin parantuneiksi. Niiden puolesta sain siis aloitusluvan reumalääkkeille. Valitettavasti jo hoitajalle pääsyä odotellessa kurkkuun alkoi kasvaa kaktus kuten flunssan edellä. Onneksi oli kyyti kotiin.
Samalla käynnillä sain hoidettua myös muita asioita. Nilkkamurtuman jatkoselvittelyt sain potkaistua alulle tai ainakin siirrettyä ongelmani jonkun muun murheeksi. Samalla sovittiin myös vuositarkastuksesta ensiviikolle. Ihana kun edes joku pitää huolta.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Öitä laidasta toiseen
Lääkityksen tehostaminen auttoi tasan yhdeksi yöksi. Sen yön nukuinkin hyvin ja heräsin aamulla melko virkeänä vaikkakin kankeana. Päivä menikin sitten liikkuvuutta lisäävien harrasteiden parissa ja selkää lepuuttamalla. Illalla selkä olikin melko vetreä. Tosin vertymisen myötä tulivat myös kivut ja illalla jouduin ottamaan ylimääräistäkin kipulääkettä.
Kipulääkkeen jälkeen väsymys iski vauhdilla ja otinkin iltalääkkeet lähes samaa rytinää. En kuitenkaan mennyt saman tien nukkumaan vaan ajattelin lukea hetken, mikä osoittautui virheeksi. En sitten löytänyt hyvää asentoa ja yö menikin sitten pyöriessä. Joskus kolmen jälkeen otin lisää kipulääkettä ja viimeisen lihasrelaksantin. Niiden avulla sain nukuttua muutaman tunnin.
Päivä onkin mennyt hieman väsyneenä. En kuitenkaan ole kärsinyt samanlaisesta totaalisesta uupumuksesta kuin aiempien huonojen yöunien jälkeen tällä nykyisellä lääkityksellä. Tänään olen kuitenkin pystynyt jossain määrin säilyttämään toimintakyvyn.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)