Tänään jatkoin vesiliikuntaa, kun kerran niin käskettiin. Tänään tosin jätin pyöräilyn alusta pois ja menin suosiolla ohjattuun vesijuoksuun, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Tunnin verran kierrettiin hotellin uima-allasta ja tehtiin erinäisiä jumppaliikkeitä. Vieläkään en suunnattomasti ihastunut, mutta onhan tuo ohjattuna kuitenkin ainakin osin miellyttävämpää ja vähemmän tylsää.
Selkä onkin sitten kiusaillut riittävästi. Se kipuili pitkin päivää ja vielä vesijuoksuun lähtiessä selkä jäykisteli oikein huolella. Osaa liikkeistäkin joutui hieman rajoittamaan, koska sattuivat tuonne selkään oikein huolella.
torstai 19. syyskuuta 2013
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Ohjeilla liikkumassa
Kun fysioterapeutti käskee, pitäähän sitä totella. Niinpä aamiaisen jälkeen suuntasin uimahallille polkemaan ja vesijuoksemaan. Poljin vartin ja sain mukavasti hien pintaan. Suurin ongelma oli, että salille pitää kävellä monet kapeat portaat alas. Polkeminen tuntui melko hyvältä, vaikka kevyelläkin vastuksella jalan lihakset väsyivät.
Pyöräilyn jälkeen pulahdin saunan kautta uima-altaaseen. Ihan sitä määrättyä tuntia en altaassa viihtynyt, mutta reilun kolme varttia silti juoksin. Olen edelleen sitä mieltä, että laji on tylsä, mutta ehkä tässä vielä oppii nauttimaan ko lajista.
Sitten oli pakko tulla pois altaasta, että ennätin syömään ennen terveyskeskuskäyntiä. Syömisen osalta olen erittäin ylpeä itsestäni. Aikataulullisesti olisin voinut hyvin juosta tunnin ja käydä sen jälkeen syömässä jossakin ihmisten ilmoilla ennen kuin menen terveydenhoitajalle. Olin kuitenkin fiksu ja tulin kotiin syömään. Kerrankin söin hyvin ja terveellisesti, hampurilaisaterian sijaan.
Terveyskeskuksessa terveydenhoitaja ultrasi poskiontelot ja löysi toisesta tulehduksen. Lääkärin kanssa sitten pohdittiin, mitä sille tulehdukselle tehdään seuraavaksi. Lopputuloksena oli melkoisen tymäkkä antibioottikuuri ja sitä myöten myös reumalääkityksen aloittamisen siirtyminen taas jonnekin tulevaisuuteen.

tiistai 17. syyskuuta 2013
Terapiapäivä
Tuntuu, että pääasiassa päivien täyttäminen vaatii aktiivista työtä ja silti luppoaikaa on vähintään riittävästi. Tänään pääsinkin sitten ihmettelemään muiden minulle järjestämiä aikatauluja. Kummallisesti viikon ainoat menot sattuivat kaikki samalle päivälle. Fysioterapia ja ravitsemusterapia olivat vielä jopa turhan lähekkäin.
Vihdoinkin aloitettiin todenteolla tuon jalan kuntouttaminen ja sainkin tutkimuksen jälkeen heti kotiläksyjä. Tiesin jo ennakolta, että polvi liikkuu hyvin, mutta nilkka on jäykkä ja turvoksissa. Yllätyksekseni jo melko lyhyen pyöräilyn jälkeen turvotus väheni nilkasta melko paljon ja kävelin melkein ontumatta. Tuli komento jatkaa kuntopyöräilyä. Lisäksi selän kannalta vesijuoksu on kuulemma kokeilemisen arvoinen laji. Pitää siis hankkiutua taas uimahallille.
Päivän toinen terapia olikin sitten ravitsemusterapeutin tapaaminen. Siltä suunnalta tuli melko paljon pureskeltavaa. Niistä asioista ehkä jonain toisena päivänä.

maanantai 16. syyskuuta 2013
Salilla pitkästä aikaa
Olen luullut, että reuma on kaikki metkunsa näyttänyt, mutta tänään se kaivoi varastosta ihan uusia. Ennenkin rintaranka on kipuillut, mutta nyt kipu oli sellaisessa paikassa, että käsien nostaminen oli melko mahdotonta. Erikseen käden sai ylös, mutta yhtä aikaa ei. Kun kuvioon vielä lisättiin käsien normaali aamujäykkyys lopputuloksena imuroin kilon kaurahiutaleita keittiön lattialta.
Tästä suivaantuneena päätin lähteä kokeilemaan, miltä polkeminen tuntuu. Se sujui yllättävän hyvin, mitä nyt vamma jalka yritti lintsata tehtävistään. Kun kerran salilla olin, päätin treenata samaa rytinää yläselän. Yllätyin, miten vähän voima lihaksista on kadonnut, vaikka edellisestä salitreenistä onkin aikaa. Toinen yllätyksen aihe oli, että vahvempi puoleni on tämän jalkavamman vuoksi ilmiselvästi ollut vähemmällä käytöllä, koska lihaskunto oli huomattavasti heikompi kuin toisella puolella.
Välttämättä salitreeni ei ollut hyvä idea. Ainakin sekä ylä- että alaselkä kertoivat asiasta vahvan mielipiteensä melko pian kotiin pääsemisen jälkeen. Toivottavasti eivät nyt kohtuuttomasti äidy, koska salitreeni oli oikeasti mukavaa ja pääsin kiinni siitä hyvästä fiiliksestä, joka sinne salille todellakin vetää.
Salitreeni kertoi myös sen karun tosiasian, että flunssa ei vielä ole täysin parantunut. Vaikka normaalioloissa sitä ei juuri huomaa, sai kevyt polkeminen liman liikkeelle ja yskimisestä ei meinannut tulla loppua. Annetaan siis lentsulle vielä muutama hetki aikaa parantua.

lauantai 14. syyskuuta 2013
Kärvistellen
Olen monena aamuna kärvistellyt, kun selkä ei tunnu taipuvan mihinkään. Tänään aamulla selkä pääsi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Asialla oli varmasti tekemistä huonosti nukutun yön kanssa. Muutaman tunnin pötköttelyn jälkeen nousin ylös tekemään käsitöitä. Nukahdin sitten sujuvasti nojatuoliin ja heräsin siitä kymmenen tunnin yöunien jälkeen.
No tänään aamulla ei sitten ollut ongelmia saada käsiä polven korkeudelle, koska selkä päätti jumahtaa nimenomaan etukenoon. Suoraksi en sitten meinannutkaan päästä ja kun kuvioon lisätään vielä kipuileva vammajalka oli liikkuminen todella vaikeaa. Onneksi selkä jälleen kerran vertyi päivän mittaan ja illalla se olikin jopa hyvän tuntuinen.
Alkaa vähitellen oleman hermo aika loppu tämän jatkuvan ongelmavyyhdin kanssa. Tuntuu, että tulevaisuuden suunnittelu on melkoisen haastavaa, kun en tiedä, miten helppo tai vaikea aamu seuraava aamu on. Tiedän, että tämä on väliaikaista ja tiedän, että jääkaapissa odottaa piikki, joka tuo melko nopeasti helpotuksen tähän tilanteeseen. En vain tiedä, koska uskallan sen pistää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)