Työkyvytön vai työkykyinen?

Lähtökohtaisesti minun on hirvittävän vaikea tunnustaa olevani kipeä ja hakea sairauslomaa. Minä olen aina ollut pärjääjä, jonka on ollut pakko selvitä kipujen ja oireiden kanssa tavallisessa elämässä. Tästä on sitten seurannut se, että olen vetänyt itseni aivan loppuun ja vasta pakon edessä pysähtynyt miettimään tilannetta.

Viimeinen pakko tuli vastaan reilu vuosi sitten, kun nilkka murtui. Nyt olen sitten päättänyt kohdata kaikki ne möröt, jota olen ainakin reuman alkuvaiheista saakka padonnut sisääni. Kun tähän lisätään vielä kaikki säädöt reumalääkkeiden kanssa, niin jokainen voinee kuvitella, miten työkykyinen olen ja hoitavat lääkärit ovat pitkälti samaa mieltä kanssani.

Nyt asiasta on sitten kelan päivien täytyttyä keskusteltu työeläkelaitoksen kanssa. Sinällään on ihan mielenkiintoista, että heidän lääkärinsä pystyvät sanomaan, että olen työkykyinen ja minun mielestäni monelta osin väärin perustein. Tänään posti toi päätöksen, että valitukseni päätöksestä on siirretty seuraavalle päättävälle elimelle eli vakuutusyhtiö ei muuttanut päätöstään suoraan uusien lausuntojen perusteella vaan laittoivat asian eteenpäin. Nyt on sitten tiedossa vähintään puolen vuoden odotus ennen kuin he saavat päätöksen tehtyä.

Siis tällä hetkellä minulla on kaksi eriävää mielipidettä työkyvystäni. Toinen instanssi on sitä mieltä, että olen työkyinen ja minulla ei ole uudelleen koulutustarvetta ja toinen on sitä mieltä, että en kykene ainakaan koulutustani vastaavaan työhön. Ota tästä nyt sitten tolkkua. Oma ajatus on, että koulun penkille tästä lähden.

Poskiontelo-operaatio

Maaliskuun alussa operoitiin poskiontelot. Vaikka minua viime vuonna operoitiin kahdesti, silti poskionteloleikkaus pelotti huomattavasti enemmän kuin kumpikaan jalkaleikkaus. Kaikki kertoivat ennen leikkausta, että siinä ei nukuteta, vaan se tehdään puudutuksessa. Minäkin vähitellen aloin uskomaan siihen, että joudun tyytymään puudutteisiin ja pelkoon niiden tehottomuudesta. Anestesialääkäri kuitenkin ehdotti, että tehdään nukutuksessa, mikä kelpasi minulle erittäin hyvin.

 Leikkaus kaikkineen meni hyvin. Toipumiseen meni reilu viikko. Ensimmäiset päivät olin todella tukkoinen ja muutenkin olo oli vetämätön. Onneksi hoitohenkilökunta oli varoittanut tästä ja osasin odottaa. Parin viikon kuluttua leikkauksesta olo oli jo normaali paitsi että kystan aiheuttamat oireet loistivat poissaolollaan.

Nyt kun leikkauksesta on kulunut useampi kuukausi, niin täytyy todeta, että prosessiin lähteminen oli ehdottomasti yksi parhaita päätöksiäni. Sen jälkeen poskiontelot eivät ole oireilleet kertaakaan ja nuhankin yhteydessä lima on lähtenyt hyvin tehokkaasti kannuttelemalla. Ennen operaatiota arvoin, että onko tämä turha leikkaus, mutta näin jälkikäteen katsoen ehdottomasti kannatti.

Hiljaiselon päätös

On näköjään pahasti unohtunut tämän blogin päivitys. Nyt yritän taas parantaa tapani ja aloittelen selittelyviestillä. Ihan kaikki ei varmastikaan mahdu yhteen viestiin, joten historiankertausta seurannee myös jatkossa.

Viimeinen niitti talviunien keskeyttämiselle tuli muutaman viikon takaa voimaannuttavan valokuvan työpajasta, jonka järjestivät Suomen reumanuoret ja Suomen reumaliitto. Pitkä viikonloppu nuorten reumaatikkojen seurassa oli silmiä avaava kokemus ja ensimmäistä kertaa sairauteni aikana sain tavata omanikäisiä ihmisiä, jotka ovat kokeneet samantyyppisiä asioita kuin minä. Siellä tuli puhe blogeista ja ainakin kuvittelen saavani lisää lukijoita.

Viimeinen puoli vuotta on mennyt pääasiassa sopivaa masennuslääkitystä etsiessä ja masennuksesta toipuessa. Masennuslääkitys on vähitellen saatu sopivalle tasolle. Ensimmäisellä lääkkeellä mennään, mutta annosta on jouduttu nostamaan ja tehoakin useampi hetki odottelemaan, mutta kuitenkin toivottu vaikutus on saatu yhdessä säännöllisten hoitajan tapaamisten kanssa. Tällä hetkellä mieliala on huomattavasti parempi kuin vuoden vaihteessa, mutta vieläkään en koe omaa henkistä jaksamistani normaalina.

Jaksamisen vähyys johtunee osaltaan siitä, että reumaan ei ole vieläkään löydetty sopivaa lääkitystä. Tosiaan tammikuussa lopussa ilmoitin reumapolille, että en enää halua käyttää edellistä biologista lääkettä. Poskionteloleikkauksen jälkeen lääkäri päätti aloittaa suoneen tiputettavan biologisen lääkkeen, jota kokeiltiin nelisen kuukautta. Koska se ei tehonnut tuossa ajassa, päätettiin aloittaa toinen lääkitys, jonka tehoa nyt odotellaan.

Kaiken kaikkiaan reaktiivinen masennus ei parane ennen kuin reuman suhteen uskaltaa luottaa parempaan tulevaisuuteen ja toisaalta reuman paranemista ei ainakaan masennus edistä. Tässä ristitulessa on kuitenkin selvittävä ja yritettävä löytää sopiva polku ulos.

Ylivirkeydestä uuvahdukseen

Kortisoni aiheuttaa tunnetusti ylivireyttä ja tällä erää sen vaikutus oli kohtuuttoman suuri. Oli aivan ylivireessä ennen masennuslääkityksen aloittamista. Masennuslääke hieman helpotti tilannetta, mutta virtaa oli silti melkoisesti.

Kahden viikon kortisonikuurin jälkeen ilmoitin lääkärille, etten halua ko lääkettä enää syödä ja sovimmekin, että saan lopettaa sen kuin seinään. Tein työtä käskettyä ja tuntui kuin kaikki energia olisi hiipunut lopetuksen myötä. Toisaalta väsymys ei kuitenkaan ole ahdistavaa, vaan olen vain todella uupunut. Toivottavasti nukkuminen helpottaa.

Mielenterveystiellä

Vielä joulukuussa minulla oli erittäin vahva käsitys masennuslääkkeistä ja niiden sopimisesta minun tilanteeseeni. En nähnyt mitään järkevää syytä ottaa lääkitystä käyttöön ja suhtauduin moisen ehdottamiseenkin melko kielteisesti. Minun mielenterveysongelmani johtuvat huonossa tasapainossa olevasta reumasta ja ne hoidetaan tasapainottamalla reuman hoito.

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja päästyäni mielenterveystoimiston asiakkaaksi omahoitajani otti masennuslääkityksen puheeksi. Hänen osasi markkinoida lääkkeen minulle oikein ja painottaa sitä, että masennuslääkitys auttaa yleensä myös kipuun, koska kyseessä on samat välittäjäaineet. Muutaman viikon sulattelun jälkeen suostuin kokeilemaan.

Masennuslääkkeen aloitus oli tyrmistyttävä. Jo ensimmäisen annoksen jälkeen nukuin yön todella levollisesti ja heräsin aamulla virkeänä. Lääkkeen teho tuntui vain lisääntyvän käytön jatkuessa. Se todellakin on auttanut kipuun. Nyt olen voinut jättää lähes kaikki iltaiset kipulääkkeet ottamatta ja silti nukun paremmin kuin aikoihin.

En tiedä vaikuttaako parantunut yöuni näin paljon virkeyteen vai vaikuttaako masennuslääke muutenkin, mutta olen päivisin huomattavasti aikaansaavempi kuin aikoihin. Nukkumiseen menee vähemmän aikaa, mutta selvästi nukun paremmin ja aamulla herääminen on helpompaa, koska reumakivut ovat huomattavasti siedettävämpiä.

Mielenterveyteni hoito ei missään tilanteessa jää pelkästään lääkityksen varaan, vaan minulla on lisäksi tukena omahoitaja, jonka luona käyn säännöllisesti - alkuun viikottain. Ehdottomasti hän on isona tukena tässä tilanteessa.