Tämän hetkinen lääkitys ei ainakaan helpota pienen ihmisen eloa. Tuntuu, että elämä on jälleen kerran yhtä vuoristorataa. Välillä on lähes oireettomia päiviä ja välillä olo on kuin sekä junan että katujyrän alle jääneellä. On sellaisia öitä, että nukkuminen tapahtuu lähinnä haavemaailmassa. Toisaalta joskus nukkuu sujuvasti 12 tuntia juuri heräilemättä.
Jotenkin koen tämän vuoristorataelämän huomattavasti raskaammaksi kuin jatkuvan kipuilun. Ne huonommat päivät ovat vaan niin paljon raskaampia, kun välillä on niitä hyviäkin päiviä. Jotenkin se herättää usein pelkoja olon pahenemisesta. Lisäksi pahassa kipuvaiheessa kaikki energia menee sen kivun kanssa elämiseen, mutta paremman vaiheen jälkeen on usein hieman enemmän energiaa ja jaksaa sen takia esimerkiksi pelätä pahempaa.
perjantai 29. elokuuta 2014
maanantai 25. elokuuta 2014
Painetta
Masennuslääkityksen noston yhteydessä lääkäri painotti, että verenpaineita pitää ehdottomasti seurata. Minulla on kuitenkin käytössä useampikin verenpainetta nostava lääkitys, joten sekin puoltaa säännöllistä seurantaa. Asiaa ei tietenkään helpota, että hoitohenkilökunta saa mitattua minulle huomattavasti suuremmat paineet kuin minä kotona.
Eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa mittari käteen ja aloittaa verenpaineen mittauskampanja. Tulokset yllättivät itsenikin melkoisen voimallisesti. Olen tähän saakka ajatellut paineiden olevan korkealla vaan, kun niitä mitataan esimerkiksi ennen tiputusta. Tosiasia kuitenkin on, että myös kotimittauksissa paineet ovat koholla.
Ensiviikolla olen menossa terveyskeskuslääkärille ja toivon, että hän osaa ottaa fiksusti kantaa myös noihin paineisiin. Jostain syystä sitä vaan osaa ottaa turhia paineita moisista asioista, joiden kanssa pitäisi vaan osata luottaa hoitohenkilökuntaan.

keskiviikko 20. elokuuta 2014
Hammaslääkärillä
Kuukausi sitten minulta lohkesi hammas ja soittelin siitä sitten hammaslääkärille aikaa, koska biologisten lääkkeiden kanssa hampaiden on syytä olla kunnossa. Sain ajan mielestäni melko nopeasti ja tänään oli sitten se päivä, kun marssin korjaamaan rikkinäistä hammasta. Jälleen kerran oli mukava käydä hammashoidossa, koska lääkäri on oikeasti mukava ja hoidettavana on selkeä asia.
Menin paikalle niskatuen kanssa ja totesin, että on varmaan parempi ottaa se pois, niin saan suun paremmin auki. Huomioivat useampaan otteeseen sitten niskaani. Jo heti tuoliin istuessani kyselivät, että tarvitsenko niskan alle jotain tukea ja saman kysymyksen toistivat useampaan otteeseen hoidon aikana.
Puudutuksen vaikutusta odottaessaan lääkäri katsoi läpi muut hampaat ja löysi sieltä yhden korjattavan paikan, joka otettiin ohjelmaan syksylle. Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi olo, että minusta todellakin huolehdittiin ja sain hyvää hoitoa.

maanantai 18. elokuuta 2014
Orencia ja RoActemra
Tänään oli taas tippapäivä. Säikäytin yhden sukulaisen vastaamalla hänen puheluunsa ja kommentoimalla, että en voi puhua kamalan pitkään, kun olen tipassa. Hän pelästyi hurjasti. Yritä siinä sitten selittää, että tämä on minulle ihan normaali tilanne, käyn kerran kuussa tiputuksessa hakemassa reumalääkeannokset. Jostain syystä vaan sana tiputus pelottaa yllättävän montaa. Tosin samat ihmiset varmaan pyörtyisivät kuullessaan minun muun lääkitykseni.
Otsikossa on sitten mainittuna ne kaksi biologista reumalääkettä, joita minuun on tiputettu. Tiputettavat lääkkeet aloitettiin Orencialla maaliskuussa ja sitä tiputettiin neljä tai viisi kertaa. Orenciaa voidaan antaa myös pistoksina ihon alle, mutta lääkäri valitsi minulle nämä tiputukset, mikä oli minulle huomattavasti helpompi tapa, koska kuntoani oli silloin arvioimassa myös aina terveydenhoitohenkilökuntaa. Lisäksi tunnin parin istumiset tiputuksessa olivat sangen miellyttäviä, koska usein seuraan sattuu joku ihminen, jonka kanssa on kiva rupatella.
Orencia ei kuitenkaan tehonnut vaivoihini toivotusti ja tämän takia se vaihdettiin lennosta RoActemraan, joka tuntuu auttavan ainakin enemmän kuin Orencia. Sinällään rutiinit ovat samat, mutta tämä nykyinen lääketiputus kestää hieman pidempään kuin edellinen lääkitys.
RoActemra vaikuttaa suoraan tulehdusvälittäjäaineisiin estämällä yhden niistä toimintaa. Orencia puolestaan vaikuttaa valkosolujen toimintaan ja sitä kautta hillitsee reumaattista tulehdusta. Vaikutustapa on siis erilainen, mutta lopputulos on sama, remissioon pyritään. Onneksi reuman hoidossa on nykyään vaihtoehtoja.

perjantai 15. elokuuta 2014
Yksi työkykymielipide
Tänään oli vuorossa mielenterveyspuolen lääkärikäynti ja arvio hoidon jatkosta. Oli todella kaksijakoinen lääkärikäynti. Menin alkuun lääkärille, kuten olen tottunut sinne menemään, eli asenteella "hoidetaan nyt nämä hommat pois alta". Muutaman hetkeen jutusteltuamme pääsimme lääkärin kanssa lähelle asian ydintä ja hänkin näki sen kuoreni läpi todelliseen tilanteeseen.
Sanoi vastaanoton lopussa, että jos hän olisi tehnyt työkykyarviota ensimmäisen viiden minuutin perusteella, se olisi aivan erilainen kuin koko vastaanoton perusteella. Tällä erää onneksi oli sitä aikaa. Lopputuloksena oli masennuslääkityksen nosto maksimiinsa. Kokeillaan näin, onko lisäannoksesta hyötyä. Jos siitä ei ole, tai haittavaikutukset ovat liian suuret, pudotetaan se takaisin nykyiseen annokseen.
Minua hätkähdyttävä tieto oli sairausloman pituus. Ajattelin, että olen tyytyväinen, jos saan muutaman kuukauden, mutta lääkäri kirjoitti suoraan loppuvuoden. Harkitsi jopa pidempää pätkää, mutta yhteistyössä päädyttiin vain loppuvuoden sairauslomaan. Voihan sitä sitten jatkaa, jos neljä kuukautta ei ollut riittävästi.
Kaiken kaikkiaan taas pääsin todella hyvälle ja ymmärtävälle lääkärille. Minusta on äärettömän ihanaa, että hoitooni osallistuu pääasiassa ihmisiä, joiden kanssa on helppo hoitaa asioita ja jotka näkevät jaksamiseni jopa paremmin kuin itse olen valmis hyväksymään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)