Ystävien tuella

Viime syksynä, kun poskionteloista löytyi kysta, koin elämäni ensimmäisen henkisen romahduksen. Silloin taisi mennä useampi päivä vain itkien ahdistuspaniikissa. Sinällään kokemus oli oikeasti pelottava, mutta se oli myös ensimmäinen hetki, kun aloin vakavasti miettiä, että tarvitsen apua myös henkiseen pärjäämiseen.

Sen jälkeen vastaavaa oloa ei ole tullut ennen kuin nyt tämän leikkauspäätöksen jälkeen. Siinä mielessä oppimista on tapahtunut, että kun tunnistin nämä ahdistusoireet, en järkyttynyt niistä, vaan lähdin aktiivisesti etsimään apua oloon. Tälläerää tukeuduin paljon muihin ihmisiin. Kun tunnistin oireet, tiesin, että tarvitsen muuta ajattelemista, koska panikointi ei helpota asiaa yhtään. Varsinkin kun seuraavat päätökset tehdään ensi viikolla. 

Ensimmäisen yön vietin keskustelemalla netin välityksellä ihmisten kanssa ja purkamalla tuntemuksiani. Seuraavana päivänä kutsuin itseni kaverille kylään ihan vaan katselemaan lapsiperhearkea ja unohtamaan omat murheet ainakin hetkeksi. Vietin siellä sitten melko pitkään ihan vaan, koska en uskaltanut olla yksin, eikä kaverikaan tuntunut pistävän pahakseen leipomisapua. 

Kun sitten kotiuduin, avauduin asiasta parillekin kaverille, joista toinen osasi mitä ilmeisimmin esittää pari oikeaa kysymystä, jotka auttoivat työstämään ahditusta eteenpäin. Sen jälkeen, kun olin saanut asiaa hieman selväksi päässäni, alkoi sen työstäminen olla helpompaa. Sen jälkeen en olekaan saanut noita pahoja ahdistuskohtauksia.

Pitää vaan selvästi luottaa ihmisiin.

Hermot on

Viikko alkoi yhdellä inhokkitutkimuksellani, nimittäin hermoratatutkimuksella. Tällä erää tutkimus tehtiin käsiin. Aiempi kokemus jalkojen tutkimisesta oli melkoisen inhottava, mutta tällä erää tutkimus oli huomattavasti mukavampi.

Valitettavasti löydöksistä ei voi sanoa samaa. Varsinaisesti mitään selvyyttä ei niskan ongelmiin tullut, mutta toisesta kädestä löytyi rannekanavan ahtaumaan sopivat oireet. Tutkinut lääkäri ei nähnyt hoidollisesti muita vaihtoehtoja kuin leikkauksen ja samaa rytinää epäili, että toisessakin kädessä olisi alkavaa ahtaumaa, vaikkei se vielä näkynytkään tutkimuksissa. Kehotti siis varautumaan, että sekin leikataan lähitulevaisuudesta.

Tokihan asiat etenevät tästä niin, että tulokset menevät ensin reumalääkärille, joka muodostaa kuvan kokonaistilanteestani ja sen perusteella tekee päätökset jatkohoidoista. Kovasti toivoisin, että en joudu leikkauspöydälle, mutta aika näyttää, mihin tämä päätyy. Reumalääkäri soittelee minulle ensiviikolla ja kertoo, miten edetään.

Vuoristorataa

Tämän hetkinen lääkitys ei ainakaan helpota pienen ihmisen eloa. Tuntuu, että elämä on jälleen kerran yhtä vuoristorataa. Välillä on lähes oireettomia päiviä ja välillä olo on kuin sekä junan että katujyrän alle jääneellä. On sellaisia öitä, että nukkuminen tapahtuu lähinnä haavemaailmassa. Toisaalta joskus nukkuu sujuvasti 12 tuntia juuri heräilemättä.

Jotenkin koen tämän vuoristorataelämän huomattavasti raskaammaksi kuin jatkuvan kipuilun. Ne huonommat päivät ovat vaan niin paljon raskaampia, kun välillä on niitä hyviäkin päiviä. Jotenkin se herättää usein pelkoja olon pahenemisesta. Lisäksi pahassa kipuvaiheessa kaikki energia menee sen kivun kanssa elämiseen, mutta paremman vaiheen jälkeen on usein hieman enemmän energiaa ja jaksaa sen takia esimerkiksi pelätä pahempaa.

Painetta

Masennuslääkityksen noston yhteydessä lääkäri painotti, että verenpaineita pitää ehdottomasti seurata. Minulla on kuitenkin käytössä useampikin verenpainetta nostava lääkitys, joten sekin puoltaa säännöllistä seurantaa. Asiaa ei tietenkään helpota, että hoitohenkilökunta saa mitattua minulle huomattavasti suuremmat paineet kuin minä kotona.

Eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa mittari käteen ja aloittaa verenpaineen mittauskampanja. Tulokset yllättivät itsenikin melkoisen voimallisesti. Olen tähän saakka ajatellut paineiden olevan korkealla vaan, kun niitä mitataan esimerkiksi ennen tiputusta. Tosiasia kuitenkin on, että myös kotimittauksissa paineet ovat koholla.

Ensiviikolla olen menossa terveyskeskuslääkärille ja toivon, että hän osaa ottaa fiksusti kantaa myös noihin paineisiin. Jostain syystä sitä vaan osaa ottaa turhia paineita moisista asioista, joiden kanssa pitäisi vaan osata luottaa hoitohenkilökuntaan.

Hammaslääkärillä

Kuukausi sitten minulta lohkesi hammas ja soittelin siitä sitten hammaslääkärille aikaa, koska biologisten lääkkeiden kanssa hampaiden on syytä olla kunnossa. Sain ajan mielestäni melko nopeasti ja tänään oli sitten se päivä, kun marssin korjaamaan rikkinäistä hammasta. Jälleen kerran oli mukava käydä hammashoidossa, koska lääkäri on oikeasti mukava ja hoidettavana on selkeä asia.

Menin paikalle niskatuen kanssa ja totesin, että on varmaan parempi ottaa se pois, niin saan suun paremmin auki. Huomioivat useampaan otteeseen sitten niskaani. Jo heti tuoliin istuessani kyselivät, että tarvitsenko niskan alle jotain tukea ja saman kysymyksen toistivat useampaan otteeseen hoidon aikana.

Puudutuksen vaikutusta odottaessaan lääkäri katsoi läpi muut hampaat ja löysi sieltä yhden korjattavan paikan, joka otettiin ohjelmaan syksylle. Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi olo, että minusta todellakin huolehdittiin ja sain hyvää hoitoa.