Influenssa? jälkitauteineen

Uudenvuoden aattona selviteltiin maksa-arvoja ja niiden käyttäytymistä. Kun tämä kuvio oli saatu selvitettyä ja siirretty tiputusta viikolla, oli hyvä aika lentsulle tulla. Kerrankin olin fiksu ja ilmoitin, että en lähde uudenvuoden rientoihin vaan jään kotiin potemaan. Uudenvuoden päivänä yritin jo etsiä positiivisia asioita sänkyyn kaataneesta taudista ja totesin, että ainakin toisen päivän tippa on peruutettu, joten ei tarvitse aamulla enää perua sitä taudin takia.

Uudenvuoden päivän iltana tuli ensimmäisen kerran mieleen, että voisiko tämä olla influenssa, koska olin todella paljon kipeämpi kuin tavallisessa flunssassa. Illan googlettelun jälkeen totesin, että voi olla ja soitin heti perjantaiaamuna terveyskeskukseen, että haluaisin näytille ja keskustella influenssalääkityksestä. Minut otti vastaan hyvin ynseän oloinen hoitaja, joka suurin piirtein heti ovelta ilmoitti, että ei voi olla influenssaa. Perusteina käytti, että ei ole kuumetta eikä lihas- tai nivelkipuja ja kyllä potilas tietää, koska on influenssa, kun se on paljon voimakkaampi tauti kuin normaali flunssa.

Ei auttanut, että selitin sairastaneeni näillä lääkkeillä aika monta flunssaa eikä kuumetta ja muuta immuunivastetta alentavien lääkkeiden käyttö. Kun sanoin, että en varsinaisesti tunnista lihas- tai nivelkipuja, mutta yleisesti olen paljon herkempi kivulle. Esimerkiksi palmikko rinnan päällä herätti yöllä. Kuulemma influenssakivut ovat selviä nivelkipuja ja ihminen kyllä tunnistaa sen. Tunnistaako reumaatikko?

Sairastin sitten viikonlopun ja päätin mennä maanantaina turvakoelabroihin, kuten oli reumapolin kanssa sovittu. Iltapäivällä yritin soittaa tuloksia terveyskeskuksesta ja kun en päässyt läpi, soitin päivystykseen, jotta sain tulokset ennen loppiaista. Päivystyksen sairaanhoitaja katsoi tulokset ja komensi tulehdusarvon takia lääkärille. Eipä siinä ollut vaihtoehtoja kuin mennä päivystykseen istumaan ja odottamaan lääkärille pääsyä.

Kolmisen tuntia istuin sitten päivystyksen aulassa ja odottelin, että lääkäri pääsee kuuntelemaan keuhkot ja päättää hoitolinjoista. Lääkäri otti minut sisälle, kuunteli oireet ja kysyi ensimmäiseksi, miksi en ollut hakenut influenssalääkitystä. Pakkohan siihen oli todeta, että yritin, mutten päässyt lääkärille asti. No lopputuloksena hän kuunteli keuhkot, määräsi antibioottikuurin ja komensi takaisin parin päivän päästä, ellei kuume putoa.

Kuume onneksi putosi, mutta perjantaina yritin päästä tulehdusarvokontrolliin, mutta terveyskeskuksen takaisin soittopalvelu ei toiminut, joten en päässyt labroihin, enkä jaksanut ottaa aiheesta enempää paineita. Niinpä aloitin maanantaina taas uuden viikon soittelemalla terveyskeskukseen ja pyytämällä aikaa hoitajalle. Sain ajan ja crp oli hieman pudonnut edellisestä, muttei kuitenkaan tarpeeksi, joten komento tuli uudelleen lääkärille. Tällä erää oli edessä antibiootin vaihto ja tarkemmat labrat.

Onneksi tällä erää seurantalabrat järjestyivät ja ilokseni kuulin loppuviikosta, että tulehdusarvo oli vihdoin tullut alas. Eli tällä erää tauti ei kovasta yrityksestään huolimatta päässyt kunnon keuhkokuumeeksi asti, joten toivottavasti toipuminenkin on nopeampaa.

Käytännössähän tämä tarkoittaa jälleen taukoa biologisista lääkkeistä. Vielä ei ole selvää, kuinka pitkä tauosta tulee, mutta eiköhän se ole yli kolme viikkoa. Minua hieman arveluttaa ottaa uutta tiputusta samaa lääkettä ja haluankin asiasta lääkärin mielipiteen. Oma lääkärini tulee lomalta vasta ensi viikolla, joten eiköhän tässä sinne saakka odotella.

Kivun kokemus

Kipu ja kivun kokemus ovat asioita, jotka ovat todella yksilöllisiä. Sellainen kipu, joka ei toista hetkauta lainkaan, on toiselle lähes sietämätön. Sen lisäksi kokemus samalla ihmiselläkin riippuu monesta asiasta eikä ole välttämättä lainkaan vertailukelpoinen eri hetkinä.

Kun pidin aktiivisemmin kipupäiväkirjaa, huomasin selvästi, että sanallinen kuvailu pysyi samankaltaisena riippumatta siitä, kummalla puolella kipuhuippua oltiin, mutta numeerinen arvo oli ennen kipuhuipun saavuttamista korkeammalla kuin kipuhuipun jälkeen. Tämä minusta ainakin riittävä näyttö siitä, että kivun häiritsevyyden kokee eritavalla riippuen lähimenneisyyden kivuista.

Minä olen huomannut, että minun kipukynnykseni on järjettömän korkealla ja suhtaudun kaiken kaikkiaan kipuun hyvin vähättelevästi. Nilkkamurtuman jälkeen sanoin pitkään, että minua on koskenut vain yksi ainoa hoitotoimenpide - nilkan laittaminen paikalleen ja kipsiin. Nykyään lisään tähän listaan toisen tapahtuman: rannekanavan avarrusleikkauksen avausviillon tekeminen ilman puudutetta.

Reuma on kivulias sairaus, mutta minun arjessa se huonoinakin jaksoina vähemmän häiritsevänä kipuna, vaan enemmän tekemisiä rajoittavat jäykkyys ja voimattomuus. Esimerkiksi, jos käsi ei vain mene nyrkkiin, niin kädellä ei pidellä hiusharjaa. Tai vaihtoehtoisesti jos selkä ei taivu, se ei taivu. Samoin enemmän häiritsee esimerkiksi tavaroiden putoaminen käsistä, kuin varsinaisesti se kipu, joka pakottaa irrottamaan tavarasta.

Aivan varmasti minulla on ainakin toistuvasti kipuoireita, jotka ovat jollekin toiselle lähes sietämättömiä. Ero kokemuksessa ei kuitenkaan tee ihmisestä parempaa tai huonompaa. Se kertoo erilaisesta kipukynnyksestä, erilaisesta kipuhistoriasta ja erilaisesta suhtautumisesta kipuun. Minusta noista mitään ei voi arvottaa hyvä-huono-akselilla.

Huumori - tuo elämän kantava voima

Ihmisillä on erilaisia selviytymiskeinoja. Minulle yksi suuri on mahdollisuus nauraa vastoinkäymisille. Etenkin musta huumori tuntuu kukkivan. Mielenterveyshoitajani sanoi, että hän on vakavasti huolissaan masennukseni pahenemisesta, jos en pysty nauramaan ongelmille, jotka ovat tulleet vastaan.

Näitä huumoriheittoja onneksi löytyy itseni lisäksi myös lähiympäristöstä. Eli jos itse ei pysty nauramaan, niin joku yleensä löytää oikeat sanat ja auttaa näkemään asian humoristisen puolen. On jo jonkun aikaa siitä, kun olimme kaverin kanssa lenkillä ja kompastuin omiin jalkoihini. Kun olin rähmälläni maassa, niin kaverin ensimmäinen kysymys oli, "mikä paikka nyt murtu".

Samaisen ihmisen kanssa oli joskus sovittu, että menen heille reumalääketiputuksen jälkeen ja soitan varoitussoiton, kun olen lähdössä sairaalalta. Tiputuksessa menikin tavallista pidempään, koska oli melkoisesti ongelmia. Soittelin sitten kaverille ja kaveri vastasi puhelimeen "Ai sä et kuollutkaan".

Hyvän muistutuksen asiasta sain, kun turvakoelabroissa maksa-arvot olivat koholla ja reumalääkäri ilmoitti, ettei tiputeta. Valitin aiheesta useammallekin kaverille, miten on väärin, ettei edes maksaa tuhota. Yksi kaveri laukaisi ärsytyksen toteamalla "Hölmö mies, saahan maksaa kaupastakin"

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Ihmisten välinen kanssakäyminen on vaikeaa ja tasaisin välein syntyy väärinymmärryksiä ja muita asioita, joista joku toinen ottaa herkästi itseensä. Tällaiset tapahtumat voivat olla joko tahallisia tai tahattomia, mutta yhtälailla ne sattuvat kohteeseen ja saattavat satuttaa yllättävän syvältä oikein osuessaan.

Tänään koin tällaisen tilanteen. Keskustelimme erään ystäväni löytämän jutun innoittamana tatuoinneista ja terveydestä. Jutussa mainittiin mm. että autoimmuunisairaiden on syytä keskustella asiasta lääkärin kanssa ennen tatuoinnin hankintaa. Minulle tällainen ei ollut tullut mieleenkään, tosin ei se tatuointikaan ole millään tasolla ajankohtainen. Luulen, että jos asia olisi ajankohtainen, olisin ymmärtänyt kysyä

Se vähä, mitä olen pelannut biologisen lääkityksen kanssa, on jo osoittanut, että näillä lääkkeillä en tatuointien kanssa leiki. En todellakaan aio käydä reumalääkärini kanssa keskustelua reumalääkkeiden tauotuksista ennen ja jälkeen tatuoinnin oton. Sinällään tähänkin varmasti löytyisi joku selkeä ohjeistus, mutta tatuointi vaan ei ole asia, jonka saamisen arvottaisin niin ylös, että olisin valmis tauottamaan lääkkeitäni.

Tätä keskustelua käydessämme eräs toinen keskusteluun osallistuva henkilö sitten kysyi minulta, että haittaako se kuukauden tai parin tauko. Täytyy todeta, että yllätyin todella. Miten kenellekään säännöllistä lääkitystä saavalle voi edes ehdottaa kuukauden lääketaukoa ja epäillä, ettei siitä olisi mitään haittaa. Eikö lääkkeitä yleensä käytetä sen takia, että niillä hoidetaan jotain sairautta? Harva taitaa syödä niitä ihan huvikseen.

Kun tähän vielä yhdistetään tieto siitä, että ko ihminen tietää - tai ainakin hänen pitäisi - että reumalääkkeeni ovat tauolla turhan pitkiä aikoja ja aivan liian usein. Sitä taustaa vasten on vielä vaikeampi käsittää, että miten mieleen voi edes tulla ajatus siitä, että lääketauoista ei olisi mitään haittaa. Toisaalta, jos tauotus ei haittaa, niin kaiketi koko lääkkeen voi lopettaa samalla perusteella.

Kuullessani (tai näin nettiaikana nähdessäni) tuon kommentin, minulta menivät jauhot suuhun pitkäksi toviksi. Tällä erää toimin viisaasti ja lähdin keskustelusta pois ennen kuin aloitin ydinsodan, koska sellainen olisi tällä temperamentilla tuosta kommentista seurannut.

Poislähteminen laukaisi tilanteen siinä kohti, mutta selvästi asia sai minuun syvemmän jäljen. Kaiken kaikkiaan ainakin vielä olen tilanteessa, jossa pääosa huomiosta keskittyy kauhistelemaan asioita, joita ihmiset suustaan laskevat. Jos vanhat merkit pitävät pakkansa, vasta hieman myöhemmin on se vaihe, jossa minä otan asiasta tosissaan itseeni ja mahdollisesti jopa vaivun syvemmälle masennukseen. Lääkityksen tarpeellisuuden tulen jokatapauksessa pohtimaan ja huolella.

Taas uusi lääkäri

Sairaana sitä arvostaisi kovasti hoitokontakteja aina samaan hoitohenkilökuntaan. Valitettavasti tämä on asia, jota voidaan valitettavan usein julkisella puolella vain toivoa. Tämän päivän teemana oli elämäni kolmas psykiatrinen lääkäri. Kaksi edellistä, kun olivat talossa vain lyhyet pätkät, joten kolmatta sairauslomaa kirjoitti kolmas lääkäri. Ensimmäistä ennätin sentään näkemään kahdesti ja puhuin kerran puhelimessakin. Toisen vastaanotolla kävin kerran ja puhelimessa puhuin myös kerran. Toivottavasti hoitosuhde tähän kolmanteen on pidempi.

Käynnillä oli kolme tavoitetta: masennuslääkityksen vaihdon arviointi, psykoterapialähete ja kuntoutustuen jatko. Näistä vain viimeisessä päädyttiin tällä hetkellä toimenpiteisiin. Kuntoutustukea jatkettiin kevät, joten siltä osalta saan olla rauhassa. Minä en ole vieläkään kunnossa.

Masennuslääkityksen vaihdon kanssa tultiin lopputulokseen, että kokeillaan kyllä toinen lääke, mutta se hetki ei ole nyt. Reilu viikko sitten aloitettu biologinen lääke katsotaan nyt ensin, koska uusi masennuslääke on kuitenkin taas lääkitysmuutos, joka voi vaikuttaa esimerkiksi labrakokeisiin. Niinpä ajetaan ensin sisään biologinen lääke ja sen jälkeen kokeillaan uusi masennuslääke. Toivottavasti asiat sujuvat kuten on suunniteltua.

Kaiken kaikkiaan lääkärikäynti oli ihana. Olin vastaanotolla lähes puolitoista tuntia ja missään kohti ei tuntunut, että olisi ollut kiire. Sen lisäksi ennätettiin käydä läpi aika kasa asioita ja koin, että mielialan arviointiin käytettiin riittävästi aikaa. Siis sen lisäksi, että kuviossa huomioitiin myös perussairauteni, jonka aktiivisuus vaikuttaa suoraan mielialaan.