Sairausloman vuosipäivä

Jos minulle olisi kaksi vuotta sitten sanottu, että olen vielä kahden vuoden kuluttua sairauslomalla, en olisi millään uskonut moisen edes olevan mahdollista. Totuus kuitenkin on, että vietin sairausloman kaksivuotispäiviä lääkärikäynneillä, joiden teemana oli sairausloman ja hoidon jatko. 

Paljon on muuttunut kahdessa vuodessa, mutta paljon on ennallaankin. Perussairaus ja sen aiheuttamat murheet ovat samoja kuin kaksi vuotta sitten. Painopisteet ja oireiden voimakkuus on hieman muuttunut, mutta tauti on kuitenkin sama reuma kuin aikaisemminkin. Reumalla on parempia ja huonompia päiviä. Sitä vastaan pystyy taistelemaan tiettyyn rajaan asti, mutta viime kädessä reuma on kuitenkin huomioitava.

Suurimpana uutena asiana mukaan on tullut masennus. Sinällään sekään ei ole syntynyt kahdessa vuodessa, mutta näiden kahden vuoden aikana olen tullut huomattavasti tietoisemmaksi masennuksestani. Se on osaltaan varmasti ollut mukana aikaisemminkin, mutta nyt aktiivisen hoidon myötä, siitä on tullut tietoisemmaksi. 

Kaksi vuotta sitten ennen sairauslomalle jäämistäni oli tiedossa yksi mahdollinen leikkaus. Sairausloma alkoi yllättävällä leikkauksella ja sen jälkeenkin akka on leikattu kolmesti. Siis kaikkiaan yhden tiedossa olleen mahdollisen leikkauksen lisäksi on leikelty kolmesti. Kaksi operaatiota osui samaan jalkaan, yksi poskionteloihin ja yksi käteen. Näistä leikkauksista kolmesta tuloksena oli huomattava parannus tilanteeseen. Käsileikkauksen osalta en ole vielä varma.

Sairausloman jatkoperusteet olivat reuman aktiivisuus ja masennus, samoja asioita kuin kaksi vuotta sitten. Kuitenkin tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa yksinkertaisesti sinnittely ei enää ole mahdollista. Sinnittelyn ja asioiden siirtämisen sijaan on keksittävä muita keinoja ja niiden keinojen etsiminen vaatii aikaa ja energiaa, jotka ovat poissa työkyvystä. Niinpä työkaluja etsitään sairauslomalla.

Pelkistetty (ja hapetettu) masennus.

Ajauduin mukaan spontaaniin keskusteluun masennuksesta ja sen monista kasvoista. Keskusteluun osallistui hyvin eri syistä masentuneita ihmisiä. Myös henkilöiden masennushistoria oli hyvin vaihteleva ja toipumisen vaihe vaihteli juuri diagnosoidusta akuutista masennuksesta vuosia sitten pahimman masennuksensa selättäneisiin.

Halusin tehdä eron erilaisiin masennuksen syihin. Erään keskustelijan kanssa olimme puineet tilanteitamme melko paljon ennenkin. Halusin tuoda julkiseenkin keskusteluun eron masennustemme syistä. Minulla on taustalla selkeä fyysisen sairastamisen aiheuttama ylirasitustila, hänen masennuksensa on syntynyt enemmän psyykkisistä lähtökohdista. Tämän asian yksinkertainen ilmaisu olikin yllättävän vaikeaa.

Ilmaus "vain masennus" tuo mieleen, että en pidä hänen masennustaan yhtä tärkeänä tai vakavana kuin omaani. Tätä en missään nimessä halunnut tuoda ilmi, vaan nimenomaan korostaa erilaista lähtökohtaa. Sekä minä että ystäväni ymmärsimme, mitä hain ilmaisulla, emme vain olleet tyytyväisiä ulkoasuun. Muutama muu keskusteluun osallistuja sitten ymmärsi tämänkin asian väärin. He ymmärsivät, että yritin sanoa, ettei ystävälläni ollut masennuksen liitännäissairauksia kuten ahdistushäiriötä. Jouduimme siis pohtimaan sopivampia ilmaisuita.

Kun kielitieteilijä ja insinööri asetetaan termiongelman eteen, pitäähän siihen keksiä ratkaisu. Lääketieteeseen vivahtavat termit endogeeninen ja eksogeeninen, eivät tässä kohti kuitenkaan tarjonneet sitä, mitä varsinaisesti kaipasimme. Kaipasimme yksiselitteistä ja kansankielistä sanaa ilmaistaksemme masennuksemme syntyjuurien eroja. Vaikka kyse on samasta sairaudesta, ennen kaikkea toipuminen, voi olla hyvinkin erilaista erilaisten lähtökohtien vuoksi.

Viimein päädyimme toteamaan, että paras keksimämme ilmaus on "pelkistetty masennus". Kun oli määritelty kielitieteilijän masennus, oli määrittelemättä enää insinöörin masennus. Pelkistetyn vastakohtanahan on tietysti hapetettu. Minulla on siis hapatettu masennus - ihan turha tauti.

Hyviä päätöksiä

Keskussairaala yllätti minut käsikirurgin määrittelemien tutkimusten tekoaikataulussa. Alle kuukauden kuluessa arviokäynnistä olin sekä hermoratatutkimuksessa että magneettikuvissa. Sattuivat vielä samalle päivälle, mutta eipä tarvinnut uhrata montaa päivää tutkimuksissa ravaamiseen.

Maanantaiaamupäivänä marssin hermoratatutkimukseen, jonka teki sama lääkäri kuin edelliselläkin kerralla. Lopputuloksena oli, että kättä ei leikattu turhaan - syksyllä löytynyt hermopinne oli poistunut. Ikävä kyllä oireita leikkaus ei vähentänyt.

Näillä tiedoin suuntasin sitten iltapäivällä magneettikuvaukseen. Ranne magneettikuvattiin sekä normaalisti että varjoaineen kanssa. Toistaiseksi elämäni tuskaisin magneettikuvaus, koska asento ei ollut missään kohti hyvä ja kuvaus kesti tavallista kuvausta pidempään. Saatiin kuitenkin tehtyä ja minä lopulta pääsin jopa ylös laverilta, vaikka se olikin vaikeaa.

Reilu viikko tutkimusten jälkeen minulle oli varattu vastaanottoaika kirurgian polille ja pääsimme keskustelemaan lääkärin kanssa ranteen jatkohoitosuunnitelmasta. Pelkäsin ennen vastaanottoa kaikkia mahdollisia päätöksiä, mutta yllättäen olin todella helpottunut, kun lääkäri totesi, ettei näe vielä tarvetta leikata vaan seurataan. Jos vuoden kuluttua käsi ei ole toipunut, niin sitten arvioidaan uudelleen. Tällä hetkellä siellä ei ole mitään leikattavaa ja paras hoitolinja on olla tekemättä mitään.

Vaikka pelkäsin tätä päätöstä, olin loppupeleissä todella helpottunut. Ei enää uusia leikkauksia ja toipumisia. Kädestä ei tullut niin hyvä kuin siitä olisi voinut tulla, mutta sen kanssa kuitenkin pärjää mainiosti ja päivä päivältä paremmin.

Lääkäri ja tiputus

Alkaa vähitellen muodostua tavaksi, että ennen jokaista tiputusta on jotain kummallista ja viime kädessä niitä kummallisuuksia selvitellään reumalääkärin vastaanotolla. Niin tälläkin kertaa. VTI ymmärsi antaa periksi toisen antibioottikuurin jälkeen. Antibiootit toivat mukanaan hiivan, mikä oli suorastaan odotettua. Olihan kyseessä vuoden neljäs ja viides antibioottikuuri, joten suurempi ihme olisi ollut, jos hiiva ei olisi tästäkään riehaantunut.

Hiivan rauhoituttua lääkityksellä, olivat tulehdusarvot vaihteeksi sen verran rajusti koholla, että reumalääkäri komensi näytille ennen tiputusta. Tänä vuonna olen tainnut saada kerran tiputuksen näkemättä reumalääkäriä. Muuten olen käynyt hänen vastaanotollaan ennen tiputusta. Niin tälläkin kertaa, että hän voi varmistua infektiottomuudesta.

Farssin seuraava näytös

Alkaa tulla tästä virtsatieinfektiosta suorastaan farssi tai tragedia. Tosin alkaa olla jo niin traagista, että väkisin menee ainakin tragikomediaksi, sanoisin että farssiksi.

Maanantai-iltana antibiootti alkoi tosissaan olla hankala. Se on ennenkin aiheuttanut huonoa oloa ja vaikeuttanut syömistä. Tällä erää tämä ei riittänyt, vaan antibiootti päätti ottaa kovat keinot käyttöön ja laittoi meikäläisen oksentamaan ihan huolella. Samalla tuli kaikki muutkin lääkkeet ylös, joten totesin, että tämän antibiootin taru oli sitten tässä.

Tiistaiaamuna soitin sitten terveyskeskuksesta lopetusluvan. Tällä erää puhelimessa oli omahoitajani, joka totesi, että ehdottomasti pitää lopettaa ja arvioi, ettei uutta kuuria kannata enää ottaa tilalle, koska tuota olisi ollut jäljellä vain päivä. Samalla komensi olemaan uudelleen yhteydessä, jos oireet palaavat. Tosin muisti sitten, että minultahan pitää ottaa kontrollilabrat kuitenkin - ja tarkisti, että lähetteet ovat olemassa. Oli aivan eri suhtautuminen kuin edellisellä hoitajalla.

Kävin sitten viemässä kontrollinäytteen eilen, kun muutenkin pyörin keskussairaalalla ja soitin tänään tuloksia. Käytössä oli alustava viljely ja sticksit. Molemmat kertoivat kieltään bakteeritulehduksen jatkumisesta. Tällä erää tosin bakteeri oli vaihtunut toiseen ja ilmeisesti antibiootti ei ollut tehonnut tähän uuteen bakteeriin. Koska oireita ei ole, päätimme jäädä odottelemaan bakteerin herkkyysmäärityksen tuloksia, jotta voidaan aloittaa siihen tehokas antibiootti.

Mitähän seuraavaksi tulee vastaan? Tieto, että se on joku superbakteeri, joka ei kuole ikinä millään tai ainoa tehokas antibiootti on sellainen, että olen sille allerginen. Odotamme mielenkiinnolla.