Kävellen ja hieman hölkäten

Tänään alkoi jo juoksu poltella sen verran, että kävin aamupäivällä tekemässä puolen tunnin lenkin, jolla hölkkäsin rauhallisesti muutaman lyhyehkön pätkän. Kivalta tuntui hölköttely, vaikka terävin puhti puuttuikin ja lämmin vähän rasitti. Lisäksi nesteitä oli tullut nautittua selvästi liian vähän ja sekin tuntui olossa.

Illalla kävin sitten reilun kilometrin päässä katsomassa palavaa rekkaa. Siinä tuli lisää rauhallista kävelyä ja kotimatkalla mietin, että enpä ole taas hetkeen kokenut näin hyvää oloa. Tai siis viimepäivät ovat olleet sen verran kivuliaampia, että huomasi, millaisen eron liikunta oloon tekee. Kummasti motivoi taas jaksamaan.

Pitkä kävelylenkki

Koska säät antoivat vähän periksi ja päivä ei ollut tuskaisen kuuma, sain äitini houkuteltua kävelemään lenkille jokivarteen. Käveltiin rauhakseen noin vajaan 10 kilometrin lenkki. Aikaa saatiin siihen kulumaan parisen tuntia, eli kävelytahti ei ollut päätä huimaava, mutta tulipa kuitenkin tehtyä pitkä liikuntasuoritus. Ne kun ovat tällä viikolla olleet melko vähissä.

Lepopäivä

Tämä päivä on mennyt pitkälti samaan tahtiin kuin koko viikko. Käveltyä on tullut jonkin verran, mutta muuten liikunta on jäänyt olemattomiin. Ei vaan ole huvittanut lähteä ja kroppa on tuntunut huutavan lepoa. Siis olen keskittynyt lähinnä lepäämään.

Loppuviikkokin menee varmasti lepäilyn merkeissä. Jos nyt parisen kävelylenkkiä saisi tehtyä, niin hyvä olisi. En todellakaan meinaa ottaa paiseita yhdestä rauhallisesta ja vähäliikuntaisesta viikosta tähän väliin. Toisaalta viikko voi venyä melko helposti. Maanantaina on edessä ainakin salitreeni ja mahdollisesti otan jokusen juoksuaskeleen. Juoksu riippuu kovasti kropan tuntemuksista. Jos juoksu ei maistu, niin ensi viikolla pitää joku päivä hankkiutua uima-altaaseen ja liikkua siellä. Liikuntaa en jätä, mutta voin soveltaa sitä.

Rauhallista käveleskelyä

Tänään oli sellainen päivä, että oikein mikään liikunta ei kiinnostanut tai tuntunut hyvältä. Iltapäivällä jyrkähkön mäen kiipeäminen ylös tuntui lähes mahdottomalta ja ystäväni hengenahdistus tuli jälleen tervehtimään. Tämä päivä tuli sitten otettua rauhallisesti. Pyörin keskustassa kolmisen tuntia rauhallisesti käveleskelen.

Kaiken kaikkiaan reuma on nostanut päätään tässä viimepäivinä. Kipulääkkeitä on saanut syödä lähes maksimiannoksilla ja väsymys on vaivannut. Taaskaan kymmenen tunnin yöunet eivät tunnu riittävän ja unen laatu on palannut entiselleen, eli yön aikana tulee katsottua joitakin kertoja kelloa. Ehkä osa syyllinen tähän oloon löytyy kortisoniannoksen pienentämisestä - kortisonikuuri on ylittänyt jo puolen välin.

Kovasti tässä yrittää positiivisesti ajatella, että sain kuitenkin vajaan pari viikkoa oireetonta aikaa. Mutta menneisyydestä iloitseminen on melko vaikeaa, kun samalla mieltä kaihertaa pelko tulevaisuudesta ja kivuista. Kovin hienoa olisi, jos hyvät kaudet osaisi ennustaa ja sitä kautta nauttimaan niistä täysin siemauksin.

Hyvin huomaa, että kivun pelko on jopa pahempi kestää kuin itse kipu. Kipu on kuitenkin selkeä oire ja sitä pystyy välttämään, mutta sitä henkistä rasitusta, jonka kivun pelko aiheuttaa, on paljon vaikeampi hallita. Siihen kuitenkin liittyy myös pelko toimintakyvyn menetyksestä ja epävarmuus tulevaisuudesta. Varsinaisen kivun kanssa on pakko elää vain siinä hetkessä. Lisäksi kipu on melko hyvin hallittavissa erilaisin keinoin, kuten lääkkeillä ja kylmällä, mutta pelon hallinta on paljon vaikeampaa.

Rentoutumista

Tänään en ole uhrannut ajatustakaan liikunnalle. Toki päivän mittaan on tullut käveltyä pääkaupunkiamme ristiin rastiin rauhalliseen tahtiin, mutta liikuntaa en ole liikunnan vuoksi harrastanut. Siinä mielessä täydellinen lepo- ja rentoutumispäivä. Etenkin mieli, mutta myös ruumis, on selvästi tarvinnut tälläistä päivää. Ihanaa kun ei ole tarvinnut stressata riittävästä liikunnasta ja sopivista sykealueista.