tiistai 28. helmikuuta 2012
Juoksulenkin siirto
Tänään oli kohtalaisen rauhallinen päivä töissä. Päivän aikana kertyi askeleita vain seitsemisen tuhatta ja nekin pääasiassa aamupäivällä. Työpäivän jälkeen nautin koirani seurasta ja kävelimme kolmisen varttia lumen keskellä. Alun perin olin ajatellut käyväni tänään juoksulenkillä, mutta juokseminen ei oikein houkuta edes viiden sentin hangessa. Niinpä juoksulenkki siirtyi jälleen tulevaisuuteen, toivottavasti huomiseen.
maanantai 27. helmikuuta 2012
Autossa istumista
Tämän päivän liikkuminen on koostunut mökin ympäristön tarkastamisesta. Hiljaiselta näyttää mökkikylä edelleen. Siis saa nauttia omasta rauhasta metsän keskellä. Ilmeisesti ei kamalaa tunkua tänne ei ole.
Tänään selkä kesti yllättävän hyvin istumisen, vaikka matkaa tuli jälleen taitettua useampi tunti. Ehkä eilinen juoksulenkki tuntui selässä vieläkin ja selkä ei viitsinyt juuri jumitella. Tai sitten isäni auton penkit ovat huomattavasti selkäystävällisemmät kuin omani.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Hölkälle
Äitini lupasi aamupäivällä käyttää koiran aamupäivällä, kun minä käyn hoitelemassa asioita. Kun palasin asioiden hoitoreissulta, minulle selvisi, ettei koiraa ollut lenkintetty lainkaan. Päivän kuluessa tohinaa oli sen verran, että iltapäivällä äitini totesi, että hän tekee joko ruokaa tai käyttää koiran. Valitsin pienemmän pahan ja lähdin lenkille, vaikka vietävästi harmittikin.
Innostuin tekemään hölkkälenkin, vaikka toppavaatetus olikin turhan lämmin. Hölkkäilin vajaan kolmen kilometrin lenkin mukavalta tuntuvaan tahtiin. Sykemittaria ei tullut matkaan mukaan, mutta oman tuntemuksen mukaan sykkeet olivat melko kohtuulliset. Tuntui todella kivalta hölkkäillä ilman varsinaista tavoitetta ja oman fiiliksen mukaan. Kotiin tullessani ei harmittanut enää, vaikka jouduinkin lähtemään lenkille vastoin tahtoani.

lauantai 25. helmikuuta 2012
Pakkaamista
Tänään kävin pakkaamassa taas päivän verran asuntoani. Vähitellen se alkaa olla keittiötä lukuunottamatta pakattu. Pitäisi vaan löytää varasto, johon tavarat työntää, kunnes vakiintuu taas jollekin asumaan. Hyviä huonekaluja ei kannata hävittää, joten joku varastoratkaisu on keksittävä.
Pakkaamisen ja pienimuotoisen tavaroiden kuljettamisen jälkeen kävin koiran kanssa lenkillä. Vaatteita oli turhan paljon, joten tyydyin kävelemään, vaikka juokseminenkin olisi houkuttanut. Muutaman lyhyehkö pätkän hölkkäilin ja se tuntui todella hyvältä. Tässä lähitulevaisuudessa pitää kyllä selvitä juoksemaankin. Juoksuohjelma on mennyt tämän viikon osalta aika perusteellisesti puihin, mutta ei kai mikään tälläinen ole lopullista.

perjantai 24. helmikuuta 2012
Väsyneenä kävelyllä
Koville on ottanut työnteko tottumattomalle ja tänään olenkin keskittynyt lähinnä lepäämään ja katsomaan parin viikon aikana katsomatta jääneitä televisio-ohjelmia. Illalla innostuin kuitenkin lähtemään äitini kanssa kävelylle ja kävelimmekin melkein puolentoista tunnin lenkin. Kyllä teki hyvää rötväyspäivän jälkeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)