maanantai 30. huhtikuuta 2012

Muuttamisen ihanuus

Tällä kertaa en ole muuttanut fyysisesti yhtään mitään, mutta kotikunnan vaihdon myötä piti selvittää myös reuman hoito uudella kotipaikkakunnalla. Tänään ennätin keskustelemaan hoidosta tai lähinnä lääkityksen seurannasta. Hieman hirvitti, mitä tuleman pitää, koska oma aikatauluni on melkoisen haastava. Helsingistä arkivapaapäivien järjestäminen on paljon vaikeampaa kuin Savosta, mutta toisaalta Savosta on paljon pidempi matka.

No hetken asioita väänneltyämme pääsimme yhteisymmärrykseen aikatauluista ja kävin samalla reissulla verikokeissa. Lääkärin kanssa asiaa katsellaan loppukuusta ja sen jälkeen toivotaan, että hoito menee samalla tavalla omalla painollaan kuin on toistaiseksi mennyt. Kaiken kaikkiaan tuntuu hirmuisen toimivalta uuden kotikunnan hoitoketju. Aika näyttää, onko ensivaikutelma vain silmänlumetta.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pihatöitä

Tänään en ole juuri aktiivisesti liikkunut. Toki koira on päässyt kävelylle. Muuten olen keskittynyt pihatöiden tekemiseen ja omenapuun oksien paloitteluun. Mukavasti päivä on touhuillessa mennyt, vaikka selkä onkin ollut vahvasti mieltä epäergonomisista asennoista.

Tänään on sekä selkä että lonkka muistutellut olemassa olostaan. Eivät ne ihan mahdottomia ole olleet, mutta on sitä parempiakin hetkiä ollut. Varmasti osittain vaikuttaa tuo jatkuva istuminen oppitunneilla. Oikein odotan, että pääsen taas työpaikalle tekemään käytännön töitä.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Jälkikausi

Kevät on edennyt siihen vaiheeseen, että metsät ovat etelässä lähes lumettomat. Niinpä päätin nauttia kauniista kesäpäivästä ja samalla kaivella naftaliinista jälkiharrastusta. Koirani on luonnon lahjakkuus jäljestämisessä, mutta metsässä rämpiminen ei ole parina viime kesänä ollut minulle erityisen nautittavaa. niinpä jälkiharrastus on jäänyt melko vähille.

Tänään kuitenkin sain pitkän tauon jälkeen raahattua luuni metsään kahteen otteeseen. Ensin kävin tallaamassa puolen kilometrin jäljen ja pudottelin sinne kymmenkunta keppiä. Sitten hain koiran matkaan ja koira sai etsiskellä kepit metsästä. Hyvin se etsikin.

Päivän liikunnat ovat siis koostuneet metsäkävelystä sekä kävelystä metsään ja pois. Kyllähän siitäkin kävelyä kertyi useampikin kilometri. Ikävä kyllä loppumatkasta alkoi toinen lonkka hieman oireilemaan, eikä se antanut oikein venyttääkään ympäristön lihaksia. Hurjasti toivon, ettei se päätä tulehtua samalla tavalla kuin talvella.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Lenkki

Tänään kävin koulupäivän ja matkustamisen jälkeen koiran kanssa hölkkäämässä. Hölkkä ei oikein kulkenut, mutta jolkottelin kuitenkin vajaan viisi kilometriä. Lenkistä ei juuri jäänyt muuta kerrottavaa.

Lenkin jälkeen keskustelin tuttavan kanssa, joka on minun innostamanani aloittanut saman juoksukoulun kuin minä vajaa vuosi sitten. Oikein havahduin, että vuosi sitten juokseminen oli joko jotain todella epämiellyttävää tai asia, jota olisi kiva tehdä joskus. Missään tapauksessa se ei ollut mitään, minkä voisi saavuttaa lähitulevaisuudessa.

Selässä on tällä hetkellä joku ihme jumitus, jonka pelkäsin tuntuvan juoksulenkillä hengityksessä, mutta en ilmeisesti juossut niin kovaa, että olisin pahasti hengästynyt tai sitten se ei vaikuta hengitykseen. Samoilla seuduilla se kipupiste kuitenkin on, missä kipu on aikaisemmin ennakoinut hengenahdistusta. Toivottavasti tällä kertaa ajatus on väärä ja kyseessä on vain rehellinen lihasjumi, joka laukeaa venyttelyllä ja rentoutumisella.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Yllättäviä vaikeuksia

Oikea etusormeni on kipuilut jonkin aikaa. Eilen ja tänään olen ollut tilanteessa, jossa joudun valitsemaan syömiseni sen mukaan, millaista ruokaa sormi antaa syödä. Veitsen käyttö on ollut melko haastavaa, joten on pitänyt valita ruokia, joissa ei tarvitse kamalasti leikellä mitään. Täytyy myöntää, että tällaiset hetket ovat henkisesti yllättävän vaikeita, kuten muutenkin taudille periksi antaminen.

Illalla pohdin opiskelukaverin kanssa juoksemisen tavoitteiden asettelua ja vähän treenaamistakin. Kyllä on mukava keskustella ihmisen kanssa, jolla on asiasta vähän kokemusta ja vahvat mielipiteet. Kaikkia hänen ajatuksiaan en suostu nielemään, mutta onpa ainakin toinen näkemys.