Kaveri lupasi tarjota minulle ruokaa, joten pitihän sitä lähteä ilmaisen ruuan perään. Samalla piipahdin alennusmyynneissä ja ostin itselleni kaksi paitaa. Olisikohan nyt kesäpaidat kasassa.
Kaupunkiin lähtiessäni huomasin, miten vähän on tullut laittauduttua. En nytkään kamalasti aikaa ulkonäölleni uhrannut, mutta laitoin hiukset muutenkin kuin vain kampaamalla. Tuntui todella omituiselta ja hankalalta elämä hiusten kanssa. Töihin ei hirveästi viitsi laittaa hiuksiaan, koska viimeistään siinä kohdassa, kun laittaa kypärän päähän, hiukset ovat väkisinkin lytyssä.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Väsymys
Viime yön yöunet jäivät alle viiteen tuntiin ja sekin oli huonoa unta. Selkä oikutteli pitkästä aikaa ja herätteli useampaan otteeseen. Tänään olenkin sitten ollut todella väsynyt koko päivän. Ei paljoa kiinnostanut lenkkeilläkään, joten lepopäivää olen tänään viettänyt ja aion todellakin mennä ajoissa nukkumaan.
Selkä on keljuillut koko päivän. Se ei meinannut antaa istua paikallaan, muttei toisaalta tykännyt kävelemisestä ja kiipeilystäkään. Eli mikään ei ollut selän mielestä hyvä. Kovasti toivon, että tämä on taas väliaikaista.

torstai 28. kesäkuuta 2012
Koiralenkki
Koirani on lähtöjään savolainen ja kun kerran olemme Savossa, pitihän sitä sukulaisia käydä katsastamassa. Lähdettiin kimppalenkille saman kasvattajan muiden kasvattien kanssa. Parisen tuntia käveltiin metsäteitä, naurettiin koirien toheloinnille. Mukavaa oli ja tuli harrastettua rauhallista liikuntaa. Rauhalliset ja pitkäkestoiset liikunnat ovat viime aikoina jääneet melko vähiin.
Pitkäksihän päivä tietysti venyi. Kävin mökillä sen verran, että hain koiran matkaan ja palasin takaisin kymmenen jälkeen. Rankkoja nämä tällaiset reissut ovat, mutta toisaalta antoisia ja tuovat vaihtelua.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Kahvakuularääkki
Tänään oli taas kahvakuulapäivä ja puolitoista tuntia heiluteltiinkin kuulaa oikein antaumuksella. Yllätyksekseni huomasin tekeväni lähinnä tuolla 12 kg kuulalla ja uudempi kahdeksan kiloinen oli lähinnä silmän lumeena mukana. Osassa tasapainoliikkeistä pikkukuulakin on liikaa, joten oikeastaan kuulavalikoimaa pitäisi laajentaa molemmista päistä. Isompaa etuheilautuksiin ja pienempää tasapainoliikkeisiin ja pikkulihaksille.
Tänään päätin jo lähtökohtaisesti tehdä treenit ihan loppuun saakka ja lopettaa vasta, kun en enää todellakaan jaksa. Ihan tähän en päässyt, mutta melko pitkälle tein kyllä hampaat irvessä. Päätin jatkaa noita etuheilautustreenejä ainakin toisinaan niin, että teen esimerkiksi kolme sarjaa niin pitkään kuin jaksaa. Ei tarvitse vahdata kelloa ja kuvittelisin kehityksen näkyvän.
Tänään aamulla tein ensimmäisen kortisonin pudotuksen. Kahvakuulassa huomasi, miten ranteet ovat voimattomat ja sormissakin olisi välillä kaivannut enemmän puristusvoimaa. En tiedä johtuuko se kortisonin pudotuksesta vai oliko se puhdasta sattumaa. No aika näyttää, miltä pudotus tuntuu. Voihan annoksen aina nostaa takaisin, vaikka se ikävästi turvottaa ja väsyttää,

tiistai 26. kesäkuuta 2012
Aavistus piristymistä
Tänään on ollut reuman suhteen hyvin kahtalainen olo. Toisaalta kortisoni on auttanut ja aamulla liikkeelle pääsy on ollut päivä päivältä helpompaa. Toisaalta en haluaisi moista myrkkyä syödä yhtään enempää kuin on pakko, joten koen huonoa omaatuntoa sen syömisestä. Tänään on rintarankakin jonkun verran oireillut, mutta se saattaa johtua eilisestä kahvakuulatreenistäkin.
Tänään käytiin koiran kanssa tekemässä rauhallinen kävelylenkki. Sinällään lenkistä ei ole mitään erityistä kerrottavaa, mutta oli kiva huomata, etteivät polvet tykänneet kyttyrää eilisestä juoksulenkistä.
Tänään ei ole väsyttänyt ihan niin paljoa kuin parina aikaisempana päivänä, mutten voi silti väittää olleeni erityisen pirteä. Väsymys on kuitenkin ollut aivan erilaista kuin eilen. Jotenkin terveemmän oloista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)