Yöunia etsimässä

Tänään on ollut aamusta saakka sellainen olo, että haluan juoksemaan. Menohaluja hillitsi kovasti vesisade ja lääkärin kielto. En sitten lähtenyt juoksemaan, vaikka kovasti mieli teki. Pystyin hillitsemään mielihaluni melkein.

Illalla Helsinkiin päästyäni lähdin saman tien salille ja alkuverryttelyn jouduin tekemään juoksumatolla. Kovasti alkuun yritin väittää vain käveleväni reippaasti, mutta melko pian alkoi juokseminen houkuttaa liikaa. Niinpä pääasiassa hölkkäsin alkuverryttelyn. Hölkkääminen tuntui todella mukavalta. Tuskin maltan odottaa juoksulupaa.

Salilla rääkkäsin jalat ja sainkin hyvän tsempin päälle. Ihan viimeiseen terään olisin tarvinnut kaverin viereen kannustamaan, mutta pääsinpä salilta omin jaloin kotiin. Täytyy todeta, että hyvän ja perusteellisen salitreenin tekeminen ei vaadi kamalasti aikaa ja sen jälkeen on todella loistava olo. Pitää vaan muistaa pitää treenit riittävän lyhyinä ja vaativina, niin mielialakin paranee. Liian pitkä treeni vain latistaa niitä onnistumisen tunteita.

Treeni meni ajallisesti vähän turhan myöhäiseksi, mutta tätä kirjoittaessani on sellainen olo, että illalla tuskin tarvitsee kamalasti unta houkutella ja uni lienee virkistävää. Pitäisi vaan saada itsensä useammin liikkeelle. Se varmasti osaltaan parantaisi yöunia.

Positiivisia asioita

Jotta blogi ei menisi pelkäksi valittamiseksi, täytyy hehkuttaa, että tänään on ollut parempi päivä. Vatsa ei ole häirinnyt elämää hurjasti. On se vessassa käymistä vaatinut hieman tiheämpään, kuin optimaalista olisi, mutta ei se suoranaisesti ole juoksuttanut. Toisaalta ei se ole ollut kipeäkään. Kaikkien viimeaikaisten oireiden jälkeen sen on tuntunut jopa normaalilta.

Varsinaisesti liikkumaan en ole tänäänkään päässyt, mutta nautin kuitenkin kaverin ja kaverin koirien seurasta muutaman tunnin. Teki todella hyvää nauraa ja ajatella jotain ihan muuta. Todella paljon tuo koira piristää mieltä. Ei sen kanssa voi vaan vaipua synkkyyteen.

Toisenkin positiivisen asian olen tämän taudin kanssa huomannut. Nimittäin reuma on ollut melko rauhallinen jo jonkin tovin. Johtunee osin huonosta syömisestä ja ravintoaineiden imeytymättömyydestä. Syömiset ovat jääneet melko vähäisiksi pahimpina ripulipäivinä. Tutkitustihan paasto vähentää reuman aktiivisuutta.

Uusia hankaluuksia

Tänään olen sitten noudattanut lääkärin hoito-ohjeita ja syönyt ripulilääkettä. Lopputuloksena ripuli kyllä on helpottanut, mutta tilalle on tullut sekä vatsakivut että ilmavaivat. Pitänee seurailla pari päivää ja miettiä sitten. Ainakin nyt tuntuu, että mieluummin ripuloin kuin kärsin näistä kivuista.

Olen ollut koko viikon todella väsynyt ja olen sitä yhä. Koulupäivästä selviytyminen on jo riittävän haastavaa, joten energiaa ei ole kamalasti riittänyt liikkumiseen. Eikä olo ainakaan helpota huono omatunto liikkumattomuudesta ja selän mielipiteet moisesta. Selkä on ollut aamuisin hankalampi kuin aikoihin, minkä luulen johtuvan juuri vähäisestä liikkumisesta.

Vatsaa valittamassa

Tänään  oli kauan odotettu lääkäriaika. Pääsin pohtimaan lääkärin kanssa vatsan toimintaa ja jatkolinjoja sen hoitamisen kanssa. Sinällään lääkärireissusta jäi käteen vaan armoton keljutus: miksi minun piti matkustaa 150 km sivu lääkärille seitsemän minuutin ajan vuoksi. Puhelinaikaa en lääkärille saanut, koska lääkäri todennäköisesti haluaa tutkia. No ei koskenut pitkällä tikullakaan. Muutenkin asian olisi voinut hoitaa puhelimitse. No istuinpa 5 tuntia huvikseni linja-autossa.

Ainoa konkreettinen hyöty oli lupa ripulilääkkeiden käyttöön. Toivottavasti niiden avulla olo helpottuu edes hieman. Pidemmällä tähtäimellä edessä on suolen tähystys. Vein labraan ulostenäytteen ja otettiin verikokeita. Eli asiaa selvitellään, mutta kamalasti se ei tällä hetkellä mielialaa nosta.

Eilinen oli taas melkoisen rankka päivä: vessakäyntejä kertyi reilusti toistakymmentä. Tänään on päässyt vähemmällä ja ulostenäytteen antokin oli melko haastavaa. Kovasti toivon, että tämä on alku paremmasta.

Kootut selitykset

Tänään olisi ollut perinteinen tiistaisetti: joogaa ja venyttelyä. Olin kovasti lähdössä neljään saakka, mutta istuttuani tunnin pöntöllä päädyin toisenlaiseen ratkaisuun. Suunnittelin vielä lähteväni salille, mutten lopulta uskaltanut lähetä sinnekään. Ajatuskin rehkimisestä jalkaprässissä, kun vessahätä iskee, riitti hävittämään viimeisetkin motivaation rippeet. Eli tästäkin päivästä tuli lepopäivä, kiitos vatsalle.