Selkä vai rautakanki?

Sujuvasti sitä unohtaa, miten kelju tämä reuma voi olla halutessaan. Jo muutama yö on mennyt selän kanssa pyöriessä. Tänään aamulla totesin sitten selän olevan todella jäykkä ja löysin selästä kolme selkeästi jäykkää kohtaa, jotka yhdessä jäykistivät lähes koko rangan. Aamulla noustessa tuntui, etten saa selkää suoraksi.

Pitihän selän liikkuvuutta sitten kokeilla ihan virallisilla mittareilla. Seinää vasten seistessäni en saanut takaraivoa seinään eli selkä ei todellakaan suoristunut. Sen jälkeen päätin kokeilla eteentaivutuksen, jossa en yltänyt koskettamaan edes polviini. Taivutuksen kokeileminen oli ehkä virhe, koska ylös pääseminen oli kankeaa.

Hetken pohdin asiaa ja sitten soitin terveyskeskukseen, että mitä tehdään. Lopputulos oli, että kokeillaan alkuun tuon kipulääkkeen annoksen nostoa. Jos se ei auta, niin ensi viikolla pitää pohtia jotain muuta hoitoa. Polven ja nilkan tikkien poisto on edessä ensi viikolla ja toivottavasti sen jälkeen päästään taas aloittamaan noita tauotettuja lääkkeitä.

Virastoasioita ja vastoinkäymisiä

Kuten blogin lukijat tietävät olen ollut sairauslomalla juhannuksesta asti. Sama aika on vakuutusyhtiöllä mennyt selvitellessä kuviota. Tai siis eiväthän he ole varsinaisesti aktiivisesti asioita selvitelleet, mutta asia kuitenkin ollut heillä käsittelyssä. Tämä siitä huolimatta, että olen useampaan otteeseen tehnyt tiettäväksi, ettei minulla ole sairausloman ajalta muita tuloja kuin heidän maksamansa ansionmenetyskorvaus, siis korvaus, josta he eivät ole saaneet aikaan mitään päätöstä.

Eilen marssin sitten todistusten kanssa Kelaan kysymään, onko minun mahdollista saada siltä suunnalta jotain rahaa elämiseen. Kuulemma sairauspäivärahaa voidaan ehkä maksaa, jos saan vakuutusyhtiöltä todistuksen, että heidän käsittelynsä viivästyy. Tästä asiasta en saanut mitään tietoa vakuutusyhtiöstä, vaikka asia taatusti oli heidän tiedossaan tai ainakin asia oli aivan selvä ihmiselle, joka eilen illalla vakuutusyhtiöstä vastasi puhelimeen.

No joku asia ainakin eteni. Kävin myös tapaamassa työvoimaviranomaisia ja he uusivat työnhakuni. Sain myös muuten hyvää palvelua, vaikken varsinaisesti heidän ongelmansa olekaan, koska olen sairauslomalla. No on kuitenkin työnhakua taas jatkettu, kyllä tästä vielä terveiden kirjoihin päästää.

Tänään aamulla asian tiimoilta soitti myös asian käsittelijä. Oli pyytänyt joitakin uusia selvityksiä ja kyseli minulta tietoa tapaturman sattumisesta. Oli kuulemma laittamassa asiaa heidän lääkärilleen lähitulevaisuudessa. Kysyin, miksi asia menee vasta nyt lääkärille, en saanut vastausta. Kuulemma tapaturmaan liittyviä dokumentteja on tullut vielä tälläkin viikolla. No totta kai on, kun jalan hoitoa on jatkettu vakuutusyhtiön näkemystä odottamatta. Ainakaan minä en ymmärrä, miten kaksi kuukautta vamman jälkeen tehtävät hoidot vaikuttavat siihen, onko lähtötapahtuma korvattava.

No tältä osin asia etenee siis kahdella sektorilla. Täytyy todeta, että Kelan osalta uskon asian etenevän, mutta vakuutusyhtiöön en kamalasti luota. No Kelan tavoite aika asian käsittelylle on kolme viikkoa, joten toivottavasti ainakin sieltä tulee hieman rahaa joskus.

Jotta elämän kurjuus olisi lähes täydellistä, joku oli hajottanut autostani ikkunan viime yönä. Päivä menikin sitten tätä kuviota selvitellessä. Valitettavasti autoon ei löytynyt uutta lasia tästä maasta, joten auto on ikkunapuoli ainakin pari viikkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei autolla voi kamalasti mennä ihmisten ilmoille, kun on niin helppo tunkeutua sisälle. Nyt olen siis paitsi rahaton myös autoton, eikä se auton korjauskaan ole ihan ilmaista.

Koiran hammaslääkäri

Kun omat taudit ovat vaihtelevasti hallinnassa, on aika hoitaa koiraa. Koira polo oli jossain yhteydessä halkaissut hampaansa ja tänään se siis pääsi hammaslääkärille. Koiran olo oli varmasti melko vastaava kuin minun vajaa viikko sitten. Pökkyrässä se oli pitkälle iltaan, mutta tyylilleen uskollisena ei voinut käydä nukkumaan vaan piti itseään väkisin hereillä. Ehkäpä aika tekee tässäkin kohti tehtävänsä ja huumeet häviävät koiran elimistöstä.

Se aika, jonka koira pääsi nauttimaan sairaalan palveluista, jäi minulle omaksi vapaa-ajaksi. Kun olin jo aloittanut siirtymisen kohti pääkaupunkia, jatkoin samaa matkaan Heurekaan ihmettelemään ihmisruumiita. Näyttely oli oikeasti kiinnostava ja opettavainen. Harmitti, kun seurassani ei ollut yhtään anatomian ammattilaista. Näyttelyssä olisi mennyt useampi mokoma lisää. Varmasti paljon jäi huomaamatta ja oivaltamatta, mutta paljon myös näin.

Yksi mieleenpainuvimmista asioista oli selkärankareumaatikon luuranko. Selän luutuneen kaaren nähtyäni kummasti oma ryhti oikeni ja tuli loppunäyttelyn aikana tehtyä aika paljon selän liikkuvuutta lisääviä liikkeitä. Minusta olisi ollut erittäin kiinnostavaa nähdä myös pahasti tulehduksen runtelema nivel. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja jo tälläkin näyttelyllä oli taatusti vaikutuksia minuun. 

Rakkulaa näyttämässä

Aina välillä sitä miettii, olenko luulosairas ja otanko asiat liian vakavasti. Nyt kuitenkin leikattuun polveen on ilmaantunut vesirakkula, jota kävin näyttämässä terveyskeskuksessa. Oli sen verran kummallinen rakkula, että kaksi sairaanhoitajaa ihmetteli yhtä pientä rakkulaa. Lopputuloksena oli, että seuraillaan. Pitää tulla uudelleen näytille, jos tuosta äityy tai tulee lisää.

Terveyskeskuksesta lähtiessäni mietin, että oliko käynti turha. Rakkulan vaarallisuus tai vaarattomuus ei selvinnyt yhtään. Käytin parin hoitajan aikaa ihmettelyyn. Toisaalta sain ammattilaisen arvion, että ainakaan vielä ei ole huolta. Onko tämä mielenrauhan hakeminen sitten turha käynti?

Siipi maassa

Tuntuu, etten osaa koskaan odottaa fyysisen terveyden mukanaan tuomaa henkistä alakuloa. Niin kävi tälläkin kerralla. Jotenkin sitä on tähän saakka mennyt vain odottaen ja peläten tulevaa. Selkeästi on ollut aina jokin tuleva tapahtuma, jota on odottanut. Polven tähystyksen jälkeen ei enää ole mitään isoa ja selkeää, vaan edessä on kuntoutusta ja toipumista.

Loistava väli siis henkiselle romahdukselle. Niinhän se romahdus sitten tulikin. Aina yhtä yllättäen ja lamaavana. Viimeinen laukaiseva tekijä oli, että luin lauantaina ajatuksella läpi ortopedin tekstit ja niissä väheksyttiin minun ymmärryskykyäni.

Tänään olen sitten viettänyt koko päivän sängynpohjalla välillä itkeskellen. Jos jääkaapissa ei olisi ollut valmista ruokaa, en todennäköisesti olisi jaksanut edes miettiä syömistä. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.