Lääkäreiden pakeilla

Viikonloppu meni sitten itsesäälissä rypiessä. Tänään aamulla jaksoin henkisesti paljon paremmin kuin muutamana edellisenä aamuna. Ei se olo silti liian hyvä ollut, mutta olin kuitenkin jollain tapaa tolpillani. En oikein osaa päättää, oliko tilanne kaikilta osin hyvä, koska tänään kävin kahdella lääkärillä.

Aamulla oli sairausloman jatkokäynti, jonka lopputuloksena lääkäri lupasi kirjoittaa jatkolausunnon ja toimittaa sen suoraan kelaan. Epäselväksi jäi, kuinka pitkän sairausloman hän minulle kirjoittaa, mutta eiköhän se selviä viimeistään kelan päätöksestä. Olin kuitenkin erittäin yllättynyt, ettei lääkäri kyseenalaistanut sairausloman tarvettani, vaikka olin varautunut selvittämään asioita pitkän kaavan mukaan. Tutki nivelet ja totesi asian tilan.

Iltapäivällä oli vuorossa selän piikitys ja reumalääkärin näkemyksen kuuntelu. Hänellä oli sinäänsä hyvät perustelut lääketauon jatkamiselle, eikä hänellä toisaalta ollut selkeitä keinoja lääkityksen nopeaan tehostamiseen. Päädyttiin yhteisymmärryksessä lopputulokseen, että toistaiseksi tehokkain hoitokeino on oireilevien nivelten kortisonipistokset. Niinpä varailin jo suosiolla useamman pistosajan ennen kuin poistuin polilta.

Ei vaan nyt onnistu

Eilisen aloitin käymällä röntgenkuvissa ja sen jälkeen olin ajatellut käyväni kuntosalilla, mutta unohdin ottaa sopivat vaatteet mukaan, joten tyydyin vesijuoksuun. Vesijuoksukaan ei onnistunut kovin hyvin, koska samassa altaassa oli bussilastillinen vesijumppaajia ja uimakouluryhmä. En siis viihtynyt altaassa kovin pitkään.

Päivän ohjelma jatkui paikallisella proteesipajalla, jossa kävin antamassa mitat uusiin tukipohjallisiin. Edelliset ovat palvelleet kaksi vuotta ja hyvät ovat olleetkin. Nämä vaan eivät ole ikuisia, joten uusiminen on välillä tarpeen. Toisaalta halusin tarkistaa nilkkamurtuman mahdolliset vaikutukset tukipohjallisen tarpeeseen.

Juuri, kun jalkamallit oli saatu otettua, soi puhelimeni ja terveyskeskuksen reumahoitaja soitti kertoakseen poskionteloröntgenkuvien näkymät. Sieltä löytyi kuulemma kysta, joka aiheuttaa nämä oireet. Hoito-ohjeeksi avaavia lääkkeitä ja lääkäri kirjoitti lähetteen korvalääkärille. Google kertoi sen jälkeen, että kyseessä on melko tavanomainen ja harmiton vaiva, jollainen löytyy todella monelta sattumalöydöksenä.

Sinällään ei mitään vakavaa, mutta reumalääkkeiden osalta asiaa piti jälleen kysyä reumalääkäriltä. En jaksanut eilen soittaa, koska jo kystalöydöksessä ja mahdollisessa uudessa operaatiossa oli sulattelemista. Soittelin siis tänään sairaalan sisätautipolille ja kysyin asiaa. Kolmas tavoittamani henkilö osasi tehdä asialle jotain, eli kysyä reumalääkäriltä ohjeita.

Reumalääkärin kanta oli juuri se pelätty: niin pitkään kun poskiontelossa on kysta, en saa aloittaa lääkityksiä. Käytännössä reumalääkitys on taas määrittelemättömän pitkällä tauolla eivätkä sairaalan tilastot lupaa asialle kovin nopeaa hoitumista. Ohjeeksi sain, että asioita pitää mahdollisuuksien mukaan kiirehtiä ja yrittää pitää hoitoviive mahdollisimman lyhyenä, mutta aika näyttää, miten asia lopulta hoituu.

Tänään olen sitten lähinnä vollottanut ja rypenyt itsesäälissä. Onneksi kaveri puoliksi pakotti lähtemään istumaan iltaa heille, joten en ihan tyystin voi jäädä neljän seinän sisälle asiaa murehtimaan. Osasin jo eilen aavistaa, ettei tämän tiedon saaminen tule olemaan helppoa, mutta en arvannut, että se olisi näin vaikeaa.

Palaute ja varmistelua

Eilen sain melko välittömän palautteen edellispäivän valinnoista. Iltaa kohti kortisonin vaikutukset pääsivät oikein vauhtiin ja kohtuullinen olo löytyi vain sikiöasennosta. Siinä tulikin sitten kärvisteltyä kipulääkkeiden kanssa lähes koko ilta.

Aamulla olo olikin sitten ihan eri maata SI-nivelet olivat paljon paremmat kuin koko kesänä. Liikkumisen vapaus on aina yhtä häkellyttävää, vaikka sitä tietyllä tapaa osaakin odottaa.

Uutta selkää ihmeteltiin fysioterapeutin kanssa ja samalla kokeiltiin saliliikkeitä tuolle jalalle. Yllättävän monta liikettä polvella onnistuikin ja kotiläksyksi tulikin niiden treenaamista kuten myös nilkan liikuttelua ja tasapainoharjoituksia. On ihana havaita, miten vähitellen pääsee tekemään enemmän tuolla jalalla ja yhä useammat asiat onnistuvat.

Otsikon varmistelua liittyy noihin poskionteloihin. En ole ollut täysin tyytyväinen tulehduksen paranemiseen ja pyysinkin varmuuden vuoksi aikaa kontrollille. Hoitajan suhtautuminen puhelimessa oli melkoisen nuiva, mutta ymmärsi kuitenkin tilanteeni lopulta ja sain ajan. Vaikka olo oli parantunut huomattavasti edellisestä kerrasta, poskiontelosta löytyi kuitenkin ultralla selkeä tulehdukseen sopiva kaiku.

Aika pitkän tovin lääkäri ja hoitaja asiasta puhuivat ja lopputuloksena lääkäri päätti ottaa poskionteloistani röntgenkuvat, joiden perusteella tehdään sitten hoitopäätökset. Kello oli kuitenkin niin paljon, etten päässyt kuviin tänään vaan lisätietoa asiaan saadaan vasta huomenna.

Tilannetta ei helpota mitenkään mahdollisuus googletella asioita. Olen löytänyt jo puolen kymmentä eri diagnoosia, jotka voisivat moisen aiheuttaa. Valitettavasti vain pieni osa niistä on harmittomia tai muuten helposti hoidettavia.

Elämä on valintoja

Eilen olin kovin väsähtänyt, mutta menin kuitenkin uimahallille ja poljin vartin verran. Sen jälkeen päätin äärimmäisen rauhallisesti ja keveillä painoilla vähän kiusailla jalkojen lihaksia. Treeni meni pitkälti staattisiin pitoihin, koska voiman kanssa liikuttaminen tuntui ikävältä. En tiedä oliko treenistä loppupeleissä mitään iloa, ainakin siitä jäi huono fiilis.

Tämän päivän ohjelma olikin sitten täysin järjetön. Ensin kävin reumalääkärillä hakemassa kortisonipiikkejä. Kaikkia paikkoja hän ei voinut pistää, mutta pahimmat paikat pisti kuitenkin ja kehotti tulemaan toistekin. Nyt on kuitenkin odotettavissa helpotusta toiseen käteen ja alaselkään. Tuli lääkäriltä myös komento lopettaa sairastaminen ja aloittaa reumalääkitys, tässä järjestyksessä.

Reumapolilta ajoin suoraan bussipysäkille ja lähdin köröttelemään kohti pääkaupunkia. Tiesin jo lähtiessäni, ettei selkä tästä kuviosta tule pitämään. Eikä se pitänytkään. Paluumatka oli melkoista tuskaa. Ainoa hyvä puoli asiassa oli, ettei tarvinnut itse ajaa.

Tylsistymistä

Eilen kävin tekemässä ihan fysioterapeutin ohjeen mukaisen harjoituksen, vaikkei juuri olisi huvittanut. Vesijuoksussa olisi voinut olla tehoja huomattavasti enemmän, mutta ei vaan yksinkertaisesti viitsinyt ja toisaalta luulen, että edellispäiväinen ohjattu vesijuoksukin hieman väsytti.  Pysyin kuitenkin altaassa koko tunnin ja yritin olla itselleni armollinen.

Tänään ei sitten huvittanut sitäkään vähää lähteä hallille. Keskusteltuani itseni kanssa puoli päivää, päätin tehdä kompromissin ja menin vaan vesijuoksemaan hetkeksi aikaa. Hetkeksi se vesijuoksu jäikin. Reilun vartin jälkeen iski kyllästys ja sen lisäksi selkä alkoi kertoa asiasta mielipidettään, joten jätin homman kesken.

Saunalauteilla jälkikäteen mietin, että selkähän oli tuossa välillä jo ihan hyvä, mutta on nyt tämän fysioterapeuttikäynnin jälkeen ollut taas hankalampi. Saunassa en ole käynyt kuin tänään, joten sillä ei voi selittää selän äksyilyä. Jos on huomennakin äkäinen, kokeilen hetken aikaa vain pyöräilyä, jos se helpottaisi. Ainakaan pyöräillessä selkä ei ole kertaakaan vihlaissut.