Koska asiat voivat mennä helposti ja kivuttomasti tai kuten minulla, yllätyksettömyys sinäänsä olisi suuri yllätys. Viimeisen kahden vuoden aikana muutos on tuntunut olevan pysyvä olotila. Jos tekee jotain suunnitelmia tulevaisuuteen on melko varmaa, että suunnitelmat joutuu muuttamaan.
Tällä kertaa muutos tuli leikkaussuunnitelmiin. Oma olo on terve ja hyvinvoiva, mutta tulehdusarvot näyttivät toista. Viime viikon turvakokeet näyttivät tulehdusarvojen nousua, joten otimme varmistusverikokeet. Niidenkin mukaan on tulehdusta jossain. Ei muuta kuin puhelua päiväkirralle, että leikkaavatko vai eivät, kun oireita ei ole. Hoitaja kyseli leikkaavan lääkärin mielipidettä ja päätyivät siihen, että ei leikata ennen, kun tulehdusarvot ovat tasoittuneet.
Paras tai pahin asia tässä on se, että ennen leikkaamattomuuspäätöstä ennätin ottamaan puutiaisaivokuume- ja influenssarokotteet. Reumalääkärini antamien ohjeiden mukaan näiden rokotusten jälkeen ei voi antaa biologista lääkettä muutamaan viikkoon, koska lääke voi vaikuttaa rokotusten tehoon.
Tulin lopulta lopputulokseen, että koska en tätäkään kuviota tiennyt ennakolta, kristallipalloni on pakko olla huollossa. Se on, mitä ilmeisimmin ollut huollossa jo pidemmän aikaa, mutta tällä erää sitä olisi kaivattu totuttua enemmän.
maanantai 20. lokakuuta 2014
torstai 9. lokakuuta 2014
Tulehdusarvoseurantaa
Flunssa ja keuhkotauti nostivat tulehdusarvoja ja niitä sitten seurattiin viikoittain terveyskeskuksessa useampi viikko ennen kuin ne palasivat normaalille tasolle. Tai no eiväthän ne minulla normaaleiksi koskaan palaudu, mutta siedettävällä tasolla.
Aloimme jo suunnitella reumalääkityksen aloittamista flunssatauolta, kun posti toi kirjeen päiväkirurgian polilta. Se kertoi, että rannekanavan ahtauma leikataan parin viikon päästä. Onneksi biologisen lääkkeen tiputtaminen oli vasta suunnitteluasteella ja sen taukoa saatiin jatkettua.
Pääsin siis innosta hihkuen jatkamaan lääketaukoa suunnitellusta huomattavasti pidemmälle. Toisaalta lääketauon jatkuminen tarkoitti, että samaa rytinää saan syksyn influenssarokotteen, joka vaatii omaa lääketaukoaan. Seuraavaksi vaan kohtalona oli odottaa, että influenssarokotteet saadaan terveyskeskukseen, että voivat sen minulle antaa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Antibioottiallergia?
Flunssaa seurannut antibioottikuuri kesti aikansa. Kuurin loppumisen jälkeen alkoi ensin käsivarsiin ja sittemmin muualle noustemaan pientä punaista ihottumaa, joka kutisi aivan vietävästi. Pahimmillaan lähes puolet kehosta oli ihottuman peitossa, pahimpana päänahka, joka oli todella kipeän kutiseva. Lähes kaikki oloa helpottavat keinot kylmästä ja kosteasta lähtien tuli kokeiltua. Parhaimmillaan apua sai muutamaksi minuutiksi kerrallaan.
Puolen vuorokauden oireilun jälkeen marssin terveyskeskuspäivystykseen näyttämään ihottumaa ja heti minut nähtyään hoitaja kommentoi, että kyseessä on allerginen reaktio antibioottiin. Hoito-ohjeeksi tuli antihistamiinia ja kutinan kärsimistä. Harvoin se viikkoa pidempään kuulemma kestää.
No tulipa tämäkin todettua. En suostu enää syömään tuota antibioottia. Joku viisas voisi kertoa yleistyykö oire muihinkin pensiliineihin vai onko kyseessä vain tämä yksi ja paljon käytetty. Jokatapauksessa tulipa vastaan se ensimmäinen lääke, jolle olen selvästi allerginen.

tiistai 23. syyskuuta 2014
Voi lentsu
Sen jälkeen, kun tammikuussa päätin lopettaa silloisen biologisen lääkkeen, flunssa on kiusaillut huomattavasti vähemmän. En ole sairastanut poskionteloiden operoinnin jälkeen yhtään flunssaa ja koko kesä pystyttiin lääkitsemään Orencialla.
No nyt päätti flunssa sitten tulla kiusaamaan senkin edestä. Jokainen tietää flunssan normaalin kulun. Se alkaa kurkkukivulla ja jatkuu siitä sitten kertakaikkisen sairaalla ololla. Lopulta flunssa päätyy sellaiseen tervehtymisen tilaan, jossa olo on muuten normaali, mutta suorituskyky on laskenut.
Biologisesti lääkitylle minälleni tuttuun tapaan kaikki tämä tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Ensin kurkkukipu kesti viitisen päivää ja sen jälkeen olo jatkui jossain määrin kipeänä ja voimattomana. Viikon kohdalla menin ohjeistetusti sairaanhoitajan vastaanotolle ja yllätys oli melkoinen, kun tulehdusarvot olivatkin reilusti koholla. Ei siinä muuta kuin keuhko- ja poskiontelokuvien kautta apteekkiin hakemaan antibioottikuuria.
Opinpa ainakin, että ohjeistus tarkastuskäynneistä ei ole turha. Ärsytti suunnattomasti hankkiutua terveyskeskukseen näyttämään hoitajalle, että kurkku näyttää tältä ja korvat tältä. Kuumetta ei ole. Kuitenkaan tällä erää olo ei kertonut kokototuutta.

tiistai 16. syyskuuta 2014
Ihottumaa ihmettelemässä
Viikonloppu oli ja meni, mutta ihottuma jäi. Maanantainaamuna soittelin sitten terveyskeskukseen ja vastannut hoitaja oli todella ynseän kuuloinen. Miksi ihmeessä pitäisi moisen vaivan takia päästä hoitajalle näytille. Pitkin hampain antoi sitten ajan allergiahoitajalle. En tiennytkään, että tk:ssa on sellainenkin, mutta hänen ovensa taakse tuli komento.
Menin sitten ajallani sinne terveyskeskukseen odottelemaan, mutta eipä kukaan kutsunut minua siitä ovesta sisälle. Mietin jo, että pitääkö minun lähteä kyselemään vastaanotosta, että missä minun pitäisi olla. En kuitenkaan ehtinyt, vaan viereisestä huoneesta hoitaja kutsui minut näytille. Tietenkin juuri minun tuurillani tämä oli se ainoa hoitaja, jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä huonojen kokemusten vuoksi.
Tälläkin erää yritti tarjota selitykseksi hänen kannaltaan helppoja ratkaisuita kuten märkärupea. Mikään näistä ei kuitenkaan sopinut oireisiin ja hän joutui jopa hieman nöyrtymään asian edessä ja kuuntelemaan minun näkemykseni. Lopulta kävi pyytämässä apua minua hoitaneelta lääkäriltä ja yhteisymmärryksessä päädyttiin jättämään verenpainelääkkeet tauolle. Nyt sitten toivotaan, että ihottuma helpottaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)